Kuten edellisen postauksen jälkimmäisestä videosta kävi ilmi, päätin nyt paneutua tosissani Hiisin hallintaongelmaan. Sovimme Vilanderin kanssa, että pidämme viikon mittaisen huomioimattomuuskauden, jonka aikana elelemme kotona niin kuin koiraa ei meillä olisikaan. Tämän ”jääkauden” tarkoituksena on saada koira paremmin kuulolle näyttämällä sille koirien kielellä, että me ihmiset olemme parempia kuin se. Ymmärrän jääkauden pointin niin, että sen avulla vedotaan koiran laumaviettiin ja palautetaan kehujen ja huomionosoitusten arvo. Tuntuuhan se aika selvältä, että jos koiraa kehutaan ja kiitellään vähäpätöisistä arjen pikkujutuista, kehut alkavat menettää merkitystään.
Tuossa videolla Peetsa sanoi, että minun ja Hiisin suhteessa ei varsinaisesti ole muuta ongelmaa kuin se, että Hiisi kokee olevansa minua ”parempi”. Sen näkee maan ruopimisesta ja hännän asennosta luoksetulossa. Joo, onhan se röyhkeä porsas. Tokossa meidän ohjaaja on sanonut, että Hiisi on jännä sekoitus röyhkeyttä ja pehmeyttä. Joskus kuulee sanottavan, että joku koira on ohjaajapehmeä. Vilander sanoi sen olevan vesikoirille hyvin tyypillistä, koska ne on jalostettu tekemään läheistä yhteistyötä ihmisen kanssa. Siksi esimerkiksi ohjaajalta tuleva negatiivinen palaute voi koiralle iso juttu, vaikka koira olisikin ”kova” suhteessa ympäristön ärsykkeisiin.
Itse olen pohdiskellut, miksi Hiisi esimerkiksi muita ohitettaessa vaikuttaa jännittyneeltä ja epävarmalta. Vilander sanoi, että Hiisi on epävarma ainoastaan siitä, mitä minä haluan sen ohitustilanteessa tekevän. Luulin, että olen osannut viestittää Hiisille, mitä haluan sen tekevän, mutta ilmeisesti sanoma ei ole mennyt perille. Olen naksutellut paljonkin kontaktista ja onnistuneista ohituksista, mutta sitä kautta en ole saanut Hiisistä täysin rentoa ohittajaa.
Vilanderin mielestä tokoilussa epävarmuuden merkit johtuvat samasta asiasta: Hiisi haluaa miellyttää minua ja tehdä oikein mutta ei ole varma, mitä minä haluan. Aika hauska juttu, että viimeksi tokoillessa toko-ohjaajamme sanoi ihan samaa. Vilander dissaili tokoharrastusta oikein urakalla ja totesi, että ehkä Hiisin mielestä meidän tokoilu vaan on tylsää. Sehän on toki sitten minun mokani, jos näin on päässyt käymään.
Jääkauden eli täydellisen huomioimattomuuden kotioloissa aloitimme eilen aamulla. Homma alkoi kivasti, koska Hiisi on normaalistikin arjessa todella helppo ja huomaamaton koira. Suurin osa päivästä menee yleensäkin niin, että emme sitä huomioi. Sitten alkoi tapahtua, kun Hiisi tajusi, että emme katso siihen, kosketa sitä tai päästä sitä koskettamaan meitä. Murahduksesta se väisti ja antoi tilaa, mutta aloitti joitakin kertoja minua kohtaan parhaimmillaan vartin kestävän haukkuryöpyn, jonka koristeena oli leikkisä, ilmava koreografia. Olohuoneen ison maton se käänsi nurinpäin ja söi maton pohjassa olevan ison tarran. Ulkona se raapi vartin kävelyn aikana raivokkaasti takajaloillaan maata viiteen kertaa hännäntyvi tapissa kohti taivasta osoittaen. Muutenkin silmänurkastani huomasin, että Hiisi haki paljon katsekontaktia ja tuijotteli ihmeissään.
Tänään, arktisen elämän toisena päivänä, on ollut rauhallista. Ne harvat kerrat, kun Hiisi on pyrkinyt lähelle, se on häipynyt pienestä murinasta. Nyt se nukkuu rauhallisena jossain. En tiedä missä :).
Hiisin ja Yolan blogi 
6.3.2012 13.16
Tottiksen tylsyydestä tuli mieleen oma kokemus Vekun kanssa. Meähn ei varsinaisesti treenata mitenkään säännöllisesti vaan silloin tällöin kun sattuu aikaa olemaan, joten en tiedä miten vaikuttaisi teillä, mutta meillä muuttui homma ihan totaalisesti kahdella muutoksella. Ensimmäinen oli että siirryttiin lelupalkkaan ja erityisesti tasteluleikkiin. Toinen oli että toistojen määrä on rajattu minimiin. Käytännössä siis jos Vekku onnistuu jotain tekemään ”oikein” niin siitä reilu palkka ja sitä ei enää siinä harjoituksessa tehdä.
Käytännössä Vekku tekee hommia ihan täpöllä koko ajan ja edistystä tapahtuu huimaa vauhtia 🙂
6.3.2012 15.18
Minä myös jätän kaikki harjoitukset siihen ensimmäiseen onnistuneeseen (tarpeeksi hyvään) suoritukseen. Olen myös lelupalkkaa käyttänyt, ja nimenomaan taistelua. Oikein kunnon vääntöähän tuo jurrikka rakastaa yli kaiken…
Ongelmana meillä on se häiriössä harjoittelu ja palkkaus. Esimerkiksi treenikentällä tai hallissa, jossa on paljon muita häiriökoiria tai koirien hajuja, näyttää siltä, että Hiisin saalisvietti ei aina kanna niiden häiriöiden yli. Lisäksi se on sellainen dieselkone, että ei ihan pienestä ärsykkeestä syty täysillä. Häiriöttömässä tilanteessa kyllä taistelee ja saalistaa minun silmääni tosi kivasti.
Nyt ollaan pitkällä treenitauolla, ja katsotaan nyt sitten, muuttuuko tilanne jotenkin. Kiva kuulla, että olette Vekun kanssa edistyneet hienosti! Kirjoittele taas blogia, kun kerkiät :).