Viimeisen kuukauden aikana hurtta haltuun -projekti on ponnistanut kivasti eteenpäin. Meillä on pitkään ollut hallintaongelmia ison koiraporukan kanssa lenkkeiltäessä, kun tuo äijäelukka kiihtyy naminarttuja tuoksutellessa nollasta sataan ja korvat jäävät kyydistä saman tien. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että sitkeä treeni, lenkit pikkuporukoissa, liina, säännöllinen tokoilu, naksuttelut ja muutenkin korkean vireen hallinnan treeni ovat tuottaneet tulosta. Tai sitten syy ei ole mikään näistä, mutta olen vain sattumalta onnistunut tekemään jotain oikein. Hiisistä on selvästi tullut kuuliaisempi ja sen itsehillintä on parantunut. Samaan aikaan luoksetulo on iskostunut paremmin selkäytimeen. Viimeksi ison porukan lenkillä tuntui siltä, että koira oli hallinnassa koko rundin. Mutta eipä hätää. Hommaa on vielä aivan järkyttävästi jäljellä.
Samaan aikaan tokokentällä Hiisi parantaa suorituksiaan edelleen kuin porsas raviaan. Viime viikolla tokoiltiin sisähallissa poikkeuksellisesti kolme kertaa (ja tietty kotona + lenkeillä jotain pientä). Meille uusi reenipaikka Meirän Halli taannutti Hiisin jähmeäksi ja teki liikkeistä epävarmoja ja hitaita. Seuraavana päivänä tutussa hallissa kaikki hommat sujuivat taas hienosti, jopa pitkän matkan luoksetulo uuden hurmaavan shelttipimatsun ihaillessa kentän laidalla. Asenteen, motivaation ja häiriöherkkyyden kanssa on painiskeltu ihan alkumetreiltä saakka, joten Hiisin innokas ja keskittynyt asennoituminen yhdessä tekemiseen on minulle joka treenin ykköstavoite. Tekniikka sitten hyvänä kakkosena.
Tällä hetkellä meidän tokotreeniohjelmassa on luoksepäästävyys, paikallamakuu, liikkeestä maahanmeno, seisominen, kaukojen tekniikka, seuraaminen, edessä istumisen paikan löytäminen eri kulmista sekä noutokapulan pito-ote häiriön kera. Tunnaria tekisi mieli myös kokeilla. Kuvittelisin, että se ei kauheasti eroa pk-metsäjäljen kepeistä. Ties vaikka sillä saataisiin lisäpotkua myös keppimotivaation nostatukseen jäljellä. Onkohan jollain lukijalla kokemusta siitä, miten nuo kaksi mahdollisesti vaikuttavat toisiinsa? Olis kiva kuulla.
Hakumetsässä keskitytään maalimiesmotivaatioon, itse etsintään ja vaihteleviin piilopaikkoihin. Rullailmaisuja kerittiin jo vähän aloitella, mutta toistaiseksi ilmaisuharjoitukset ovat tauolla. Niitä varten värkkään operanttia, kokeiluhenkistä suunnitelmaa, jonka ideana on opettaa ilmaisu vaihe kerrallaan takaperin ketjuttamalla. Mutta siitä projektista lisää tuonnempana.