Viime aikoina ollaan reenailtu asfalttijälkeä ja pikkuisen tokoa. Eilen illalla Hiisi sai ajaa Pirkkahallin parkkiksella parituntisen hajuvedellä vahvistetun jäljen erittäin haastavissa tuulioloissa. Vaikeaa oli, mutta kovasti Hiisi teki töitä ja selvisikin koitoksesta.
Asfalttijälki on takuulla ohjaajalle vaikeampaa kuin koiralle! Taas opittiin uutta siitä, miten tuuli liikuttelee hajuja ja synnyttää pyörteitä erilaisiin maastokohtiin. Pyörteet ovat siitä ilkeitä, että koiran on vaikea päästä etenemään niistä yli. Hajuhan pyörii ympyrää ilman mukana. Häiriöitäkin oli ihan kohtuullisesti. Harhajälkiä meni useita aivan jäljen päältä ja jäljen suuntaisesti. Lisäksi ajon aikana muutaman metrin päästä sujahti ohi pyöräilijä ja hetken päästä kävelijä. Esineilmaisun kanssa Hiisi teki hurjasti töitä, joten kerrankin voin sanoa, että hyvä minä!
Toinen jälki oli rentoa treilausta, mutta kommelluksitta ei selvitty. Jäljentekijän reitillä oli nimittäin pieni koppero, johon oli meidän tietämättämme mennyt joku vieras mies. Kopperon ovi oli auki, ja Hiisihän uteliaana kaverina livahti miehen kanssa pikkuruiseen koppiin. Ihmettelin oven ulkopuolella hetken, että missä palkkaus viipyy, kurkkasin sisään ja takeltelin ihmeissäni anteeksipyynnön: ”Oho, ei me sua etsitäkään. Jatkamme matkaa. Anteeksi.” Äijäkin taisi olla aika äimänä, kun ei saanut sanaa suustaan. Hiisi ei siitä hämääntynyt, vaan jatkoi tarkasti jälkeä, ja oikea maalimies löytyikin pian.
Tokossa ja tottiksessa ollaan edistytty hi-taas-ti. Välillä Hiisin työskentelymotivaatio on aivan huipussaan, mutta kiinnostus ympäristöön tuottaa treeneissä aika ajoin hankaluuksia. Hiisi on todellakin vilkas koira siinä mielessä, että tokoillessa/tottistellessa se näkee ja havaitsee aivan kaiken. Toisin sanoen treenaaminen on pahimmillaan yhtä helvettiä. Välillä treenit sujuvat tosi hyvällä keskittymisellä, mutta sitten tuo törppö saa noutokapulaa hakiessaan idean mennä tekemään tuttavuutta parin metrin päässä makoilevan nartun kanssa eikä kuuntele enää käskyjä. Hmph. Taitaa olla aika viilentää kotioloja sen verran, että rekku tietää, kuka käskee
Usein mietin, että mistähän tuo häiriöherkkyys loppujen lopuksi kertoo. Motivaatio tekemiseen ei ole riittävä (vrt. jälki, johon Hiisi pystyy keskittymään paremmin häiriöistä huolimatta)? Minun ja koiran suhde ei ole tarpeeksi hyvä? Hiisi on jostain syystä epävarma toisten koirien seurassa? Johtuuko epävarmuus siitä, ettei se edelleenkään luota minun hoitavan tilanteita, ja että se katsoo itse olevansa meistä kahdesta paremmin kykenevä siihen?
Keväällä kun jäähdyttelykauden jälkeen palasimme taas tokoilun pariin, muistan, että kiinnostus vieraita koiria kohtaan oli yllättäen nolla. Hiisin yleisen röyhkeyden lisääntyessä myös huono käytös toisten koirien läsnäollessa lisääntyy. Kokonaisuutena Hiisi on kehittynyt jatkuvasti parempaan suuntaan, mutta edelleenkään en voi täysin luottaa koiraan. Joka hemmetin päivä sen pitää yrittää kapinoida edes jossain. Häntä tötteröllä se painelee päivästä toiseen, ja jos herra muuten pysyy kurissa ja nuhteessa, niin vähintään luoksetulossa pitää edes vähän tuupata. Toisaalta tykkäänkin Hiisin röyhkeästä asenteesta, mutta toisaalta välillä tekisi mieli vääntää urpolta niskat nurin. Argh!
Hiisin ja Yolan blogi 