Blogi jotenkin vähän nuupahti tammikuun ajaksi, mutta täällä me ollaan ja touhutaan entiseen malliin.
Pupukyttä kyttää.
TOKOssa tajusin, että ei meidän 2-3 treeniä viikossa riitä mihinkään. Jos joku liike on poissa ohjelmistosta viikon tai pari, Hiisi ehtii yksinkertaisesti unohtaa koko tempun. Ihme juttu, mutta totta se vaan on. Nyt pilkotaankin sitten treenit entistä pienempiin paloihin ja tehdään joka päivä jotain. Aamu- ja iltalenkeillä yhdet hankitunnarit, päivälenkillä joku pieni juttu ja välillä vähän kaukojen tekniikkaa. Lisäksi paikallaoloja eri liikkeissä aina tilaisuuden tullen ja häiriöitä lisäillen. Ostin myös pariksi kuukaudeksi halliaikaa, joten käydään sielläkin treenailemassa vauhdikkaampia liikkeitä ja muutakin mukavaa. Ideana on nyt joka tapauksessa panostaa näihin tottelevaisuustemppuihin, jotta päästään edistymään.
Tottiksen puolella pääosin samat häiriöongelmat kuin tokossa. Olen pitänyt treenit tosi positiivisina, mutta kokeilinpa sitten kieltää hairahtumisista ihan napakasti. Ja sehän toimii! Ihan turhaan olen jättänyt vain huomioimatta, jos koiralla alkaa katse harhailla. Hiisi ei selvästikään ole mikään maailman pehmonuppisin kaveri, joten ihan hyvin tuntuu sopivan napakkakin palaute. Nyt ainakin tuntuu, että olen saanut ylipäätään paremman otteen koko koirasta ja alkaa olla hyvä tuntuma siitä, millainen palaute on sopiva.
Isoimpana haasteena meillä on tokossa ja tottiksessa edelleen häiriöherkkyys ja suoritusvarmuus uusissa paikoissa. Ylläri. Aika monta kertaa mieleen ovat palanneet MH-kuvaajan luonnehdinta Hiisistä. Utelias koira, joka näkee, kuulee (ja haistaa) kaiken ja haluaa ottaa heti selvää. Ihanan helppo ominaisuus treenatessa, mutta tällä hetkellä minulla on taas vähän optimistisempi kausi menossa =).
ID-jälkijutuista ollaan tehty purkkitreenejä ja esineiden ilmaisuharjoituksia. Itse jälki ollaan jätetty taustalle muhimaan, koska se on kuitenkin Hiisin vahvoin osa-alue. Purkkitreeneissä välillä sujuu paremmin, välillä huonommin. Ilmaisut ok, ainakin sisätiloissa. Ulkona en viitsi lyhytkarvaista koiraa makuuttaa.
Haussa ollaan treenattu ilmaisuja aika hankalissa olosuhteissa. Nimittäin paikassa, jossa käy paljon koiria lenkkeilemässä. Ja sehän on Hiisille kovin vaikeaa, koska narttujen pissat toki olisivat paaljon kivempia kuin tyhmä ukkojen ja akkojen haku. Mutta ei auta. Jos äijäkoira hairahtuu pissanhajuihin eikä suostu tekemään hommia, kutsuu auto. Ohjaaja laskee kymmeneen(tuhanteen), sitten uusi yritys, ja kun onnistuu, niin superkivat leikit palkaksi. On vaikeeta, hyvin vaikeeta.
Terveyspuolelta iloisia uutisia! Osteopaatilla ollaan nelisen kertaa ja viikko sitten saatiin oikein mukavaa palautetta. Hiisi on alkanut käyttää takapäätään ja tehnyt sinne jopa lihaksia, niin syviä kuin näkyviä. Kaiperla tuumasi, että kovin hitaasti Hiisin kroppa kehittyy, mutta siitä tulee vielä tosi makee koira. Kiva juttu! <3.
Arkikäytös on Hiisillä myös petraantunut entisestään. Olen selvästikin tehnyt jotain oikein, kun vihdoin tuntuu siltä, että minulla on ote koiraan. Ihan täydellistä ei elämä vieläkään ole, mutta todella leppoisaa kumminkin. Hiisin kannalta kuuliaisuuden paras palkinto on tietysti vapaus. Hiisi saa nykyään ulkoilla vapaana melkein kaikki lenkit. Itse kun olen tarkkana, niin jänöjen perään ei spurttailla eikä muutenkaan suunnitella tyhmyyksiä tai näytellä keskareita muille koirille. Käskystä Hissu kulkee nyt tien reunassa tai minun takanani, jos käsken sinne. Se myös pysähtyy ja tulee luokse, vaikka vieraita koiria olisi näköpiirissä. Kokeilee se silti vähän rajojaan ja välillä käyttäytyy röyhkeästi minua kohtaan. Antaa kuitenkin periksi, kun olen tarpeeksi nopea ja napakka.
Ihan mukava vuosi näyttäisi tästä tulevan! Loppuun vielä parit kotivideot. Ekassa Hiisi opettelee ryömimään (Osteopaatin mielestä on tietty täysin urpoa ja epäluonnollista…) ja tokassa etsii meillä kotona esinettä.
Hiisin ja Yolan blogi 