Viime viikkoina olen kokenut koiraharrastusten parissa hienoja oivalluksen hetkiä. Varsinkin tokossa Hiisin työskentelymotivaatio ja sen ohella myös häriöiden sietokyky ovat nousseet aivan uudelle tasolle ja saaneet pohtimaan, mitä häiriöherkkyys Hiisin tapauksessa oikeastaan tarkoittaa.
Hiisi on pennusta saakka ollut aika itsenäinen, ja sillä on ollut erinomainen paineensietokyky. Kovin pehmeä koira se ei ole, koska kurjat kokemukset eivät selvästikään jää painamaan sen mieltä. Myöskään minun jännittämiseni tai kiukustumiseni ei näy Hiisin toiminnassa mitenkään.
Ohjaajan epäsuosioon joutuminen ei siis ole aiemmin ollut koiran mielestä mikään kurja juttu. Hiisi ei myöskään ole mitenkään erityisen ahne, joten makupalat eivät ole olleet avain onneen. Leikistä se kyllä nauttii, mutta nenään tulviva haju tai joku muu kiinnostava asia voi helposti keskeyttää vaikkapa saalistusleikin. Lisäksi Hiisi on vilkas ja erittäin utelias koira, jolla on tarpeeksi rohkeutta ja itsenäisyyttä lähteä tutkimaan kaikenlaisten ärsykkeiden alkulähteitä. Monet näistä asioista näkyivät hyvin Hiisin MH-luonnekuvauksessa.
Hiisi on fiksu ja nopea oppimaan, mutta (ehkä juuri siksi) saman asian toistaminen ei kiinnosta sitä. En varmaankaan koskaan ole teettänyt sillä mitään harjoitusta kolmea toistoa enempää. Liikkeiden oppiminen ei varsinaisesti ole koskaan tuottanut ongelmia, vaan meidän pulmat ovat pentuajoista saakka olleet muualla.
Suurin haaste on ollut saada Hiisin energia valjastettua ohjaajan haluamaan käyttöön. Tokossa motivointiongelmat ovat ilmenneet siten, että koiran mielenkiinto on suuntautunut muihin koiriin ja kaikkiin mahdollisiin häriöihin, mitä vain ympäristö on meille tarjonnut. Häiriöitä olemme paljon treenanneetkin, mutta minusta on tuntunut siltä, että pelkän positiivisen vahvistamisen avulla edistystä ei tapahdu. Tokossa häiriöherkkyys jatkui siitä huolimatta, että treenasimme vuoden ajan vaihtuvissa treeniporukoissa. Samaan aikaan jälkiharjoitukset sujuivat aivan mainiosti, eikä mikään häiriö keskeyttänyt koiran työskentelyä. Lopulta päädyin siihen, että häiriöherkkyys tokossa on Hiisin kohdalla läheistä sukua asenneongelman kanssa.
Arkihallinnan parantuminen on selvästi johtanut isoihin edistysaskeliin tokossa. Nyt Hiisiä on alkanut aidosti kiinnostaa yhdessä tekeminen ja jopa ohjaajan miellyttäminen. Jipii! Se tuntuu palkkautuvankin paremmin kuin aiemmin. Ratkaisu on löytynyt yksinkertaisesti siitä, että olen oppinut käyttämään sosiaalista palkkausta eli kehuja ja epäsuosiota treenitilanteissa. Kuulostaa tosi simppeliltä, mutta yllättävän vaikeaa on ollut löytää keino kertoa tehokkaasti Hiisille, että nyt olit tuhma, kun yritit karata toisen koiran luo. Älä OIKEASTI tee enää noin. Rauhallinen, vakavasävyinen ”puhuttelu” onneksi toimii Hiisille todella hyvin. (Tarkennuksena vielä, että epäsuosioon Hiisi joutuu vain tuhmuuksista. Ei siis silloin, jos koira tekee virheen tai on epävarma.)
Meillä on jonkin aikaa jo ollut käytössä törttöilyn nollatoleranssi treeneissä: Ei kentän haistelua, ei toisten koirien katsomista väärällä ilmeellä. Ei haahuilua metriäkään, vaan odotusajat vietetään käskyn alla makoillen tai kevythäkissä. Tokohommien aloitukseen on lisäksi aloitusmerkki, josta koira tietää, että nyt mennään tekemään hommia, vaikka mitään käskyä ei olisi annettu. Näin pystyn tekemään myös sellaisia treenejä, joissa koira itse aktiivisesti tarjoaa asioita.
Oikeista suorituksista ja hyvästä asenteesta Hiisi saa tietenkin hunajaiset kehut ja superpalkat. Ja simsalabim! Aiemmin niin vaikeat häiriöt (lattian hajut, ympärillä treenaavat koirat, ihanat ihmiset) eivät yhtäkkiä enää olekaan ongelma, vaan Hiisi keskittyy täysillä minuun ja yhdessä tekemiseen. Se jopa aktiivisesti pyrkii olemaan katsomatta muita koiria, jos houkutus alkaa käydä suureksi tai muut koirat ovat kovin lähellä. Jokohan me nyt vihdoin ollaan sopivan mustavalkoisella polulla =).
Hiisin ja Yolan blogi 