Kohti uusia haasteita

30.10.2013 by Sanna 2 kommenttia

Pitää levätä, että jaksaa treenata.

Ollaan vihdoin päästy treenailun makuun, ja se on maistunutkin oikein hyvältä! Päätavoitteeksi meille on siis pikku hiljaa kirkastunut pelastuskoiran (ja ohjaajan) ”ura”. Täällä pk-seudun taajamissa olosuhteet ovat vähän erilaiset kuin metsäisellä Pirkanmaalla. Olen ymmärtänyt niin, että suurin(?) tai ainakin suuri osa eteläisellä pk-seudulla katoavista ihmisistä katoaa taajamiin, kun taas Pirkanmaalla eksyneitä haetaan useammin metsistä. (Korjatkaa toki, jos olen väärässä!)

Parhaiten paikallisten olojen vaatimukset tulivat ehkä esille taajamaetsinnän hälytysharjoituksessa, joissa olin jokunen viikko sitten yhden koirakon mukana. Taajamassa todellakin tapahtuu koko ajan. Etsinnöissä kohdataan pienriistaa, kotieläimiä (esim. kissat, irtokoirat, fleksiporsaat jne.), erilaisia ihmisiä, autoja, moporevittelijöitä ja vaikka mitä. Taajamassa etsivän pelastuskoiran pitäisi siis olla otus, joka suhtautuu välinpitämättömästi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan häslinkiin mutta keskittyy kuitenkin olennaiseen, eli juuri sen kadonneen henkilön etsimiseen ja ilmaisemiseen. Paljon on etua siitä, jos koiraa on mahdollista pitää irti etsinnän aikana ainakin joissain osissa etsintäaluetta. Ympäristökoulutuksellisia haasteita on siis luvassa roppakaupalla, kun ottaa huomioon Hiisin kiinnostuksen pienriistaa sekä toisia koiria kohtaan.

Kartalla ollaan. Todistettavasti.

Treenailujen lisäksi ollaan päästy vihdoin myös kuntoilun makuun. Mukavia ja vaihtelevia patikointimaastoja löytyy onneksi täältä etelästäkin. Tosin ihmisiä on niin paljon, ettei koskaan saa olla rauhassa. Mur! Koiraa ihmiset eivät häiritse, mutta emäntää vähän. Ehdin jo Pirkanmaalla tottua siihen, että ihan omassa rauhassa saa metsiin eksyä.

Viime viikonloppuna käytiin harjoittelemassa suunnistustaitoja Espoorasteilla. Tällaisissa suunnistustapahtumissa koira on pidettävä kytkettynä (niin kuin toki muutenkin pitäisi), joten melko eksoottinen kokemus oli Hiisille kolmen tunnin hihnalenkki metsässä =). Pian se kuitenkin sopeutui hihnassa olemiseen, ja käskyt menivät hyvin perille. Tosi hankalissa maastokohdissa päästin irti, mutta koira oli kivasti hallinnassa, joten onneksi kukaan kanssasuunnistaja ei siitä loukkaantunut.

Hiisin mielestä maailmassa oli selvästikin virhe, kun oltiin metsässä, jossa joka puolella juoksi suunnistajia. Me oltiin vähän sunnuntaikävelyllä, mutta suurin osa suunnistajista painoi menemään ihan tosissaan. Hiisi mulkoili aika pöyristyneenä kisailijoita. Ne olivatkin koiran näkökulmasta aika törkeitä, eli ilmestyivät nopeasti kuin tyhjästä ja ”juoksivat päin”. Kerran alkumatkasta kävi niin, että joku suunnistajakörmy tuli vauhdilla meitä kohti ja alkoi yhtäkkiä puhua kaveriaan tervehtiäkseen. Hiisi kääntyi mieheen päin, katsoi kiukkuisesti ja sanoi yhden kerran RÄYH! (Minkä tulkitsin tarkoittavan suurin piirtein samaa kuin TURPA TUKKOON!) Sen jälkeen koira ilmeisesti tottui suunnistajien ”törkeilyyn”, koska ei enää vaivautunut mulkoilemaan tai muutenkaan kiinnostumaan ohi tai kohti juoksevista hulluista =).