Voe mahotonta. Jonkinmoista system overloadia pukkaa, kun ei ehdi kirjoittelemaan edes murto-osaa kaikista kivoista jutuista, joita me touhutaan. Rullailmaisun treenipäiväkirjaan päivitin justiinsa kuudet treenit, mutta siviilipuolellakin on riittänyt säpinää.
Taajamassa tehdään uutterasti töitä sen kanssa, että Hiisistä voisi joskus tulla pätevä pelastaja myös taajamaetsintöihin. Käytännössä siis opetellaan reagoimattomuutta kaikkiin ihme juttuihin, joita kaduilla tulee vastaan. Käskyllä ja normihihnassa Hiisi on jo pitkään ollut oikein toimiva ja fiksusti käyttäytyvä tapaus, mutta taajamahälytreeneissä taannoin tajusin, mihin kaikkeen pelastuskoiran pitäisi oikeastaan pystyä voidakseen työskennellä tehokkaasti myös taajamaolosuhteissa.
Aloitinkin saman tien ihan jokapäiväisen taajamatreenailun periaatteella ”kerro kaikesta oudosta ohjaajalle”. Näitä outoja juttuja ovat mm. pienriista, kaikenlaiset vastaantulijat, irtokoirat, oudosti käyttäytyvät ihmiset jne. Kuljemmekin tätä nykyä kaikki citylenkit viiden metrin liinassa, jotta koiralla on tilaa tehdä itsenäisesti oikeita ratkaisuja ja ilmoittaa havainnoistaan sen sijaan, että ottaisin sitä tilanteiden tullen käskyn alle tai tarvittaessa kieltäisin tekemästä jotain. Sellainen ei yksinkertaisesti toimisi oikeassa etsintätyössä, koska koiran pitäisi tehdä itsenäisesti hommia ilman, että käyn sen kanssa jatkuvaa ”keskustelua” siitä, mitä milloinkin pitäisi tehdä. Käytännössä edetään aika pitkälti vastaehdollistamisen kautta. Tätä on helppo tehdä, kun Hiisi on niin helppo tapaus. Edistymistä tapahtuu yllättävän nopealla tahdilla, vaikka se toki paljon työtä ja rutosti toistoja vaatiikin.
Kaiken muun mukavan touhuilun lomassa meidän elämää sulostutti vajaan viikon verran Viljo-niminen hoitolaiswhippet.
Hiisi pisti koko viehätysvoimansa peliin, mutta whippet pysyi viileänä.
Viljo ja Viljon unisäkki.
Hissu äärinöyränä, Viljo tavallisen viileenä.
Aika jännä kuva-arvoitus.
Hiisille koitti Viljon myötä kova henkisen kasvun paikka. Ensimmäiset puoli tuntia raukka ei pystynyt muuhun kuin tuijottamaan Viljoa silmät päästä pullistuen ja kieli ulkona roikkuen. Vesikoiran kiharanuppiin ei mahtunut muuta kuin että tuon selkään on päästävä. Aika napakasti jouduin jokusen kerran puuttumaan Hiisiläisen tuhmiin ajatuksiin, mutta elo tasaantui ällistyttävän nopeasti.
Hissukka joutuikin viiden päivän aikana ihan oikeasti vaivaamaan älynystyröitään ja pohtimaan, miten päästä tuon omituisen otuksen suosioon. Ja kas! Hiisi oppi hillitsemään itsensä: ei ajatellut enää tuhmia, leikitti Viljoa hillitysti lattiatasossa kaikki neljä tassua maassa, antoi Viljon olla päällepäsmärinä ja malttoipa vielä olla ärisemättäkin leikkiessään <3. Viljo palkitsi Hiisin villillä ja vapautuneella rallitusleikillä ympäri kämppää.
Hiisin ja Yolan blogi 