Haku- ja jälkitreenien lisäksi meillä tehdään pikkupuuhasteluna treenejä, joiden tarkoituksena on toisaalta vaivata koirapoloisen päätä ja toisaalta harjaannuttaa niitä taitoja, joita myös lajitreeneissä tarvitaan. Yksi esimerkki on hajun tarkentaminen. Kun koira saa nenäänsä ihmisen tai esineen hajun, hajua leviää ilmavirtojen mukana moneen paikkaan, ja koira joutuu tekemään enemmän tai vähemmän töitä löytääkseen varsinaisen hajunlähteen. Teetän Hiisillä paljon tarkennustreenejä erilaisissa olosuhteissa, koska toivon, että varsinkin rullakoiralla se lisäisi sitkeyttä tarkentaa loppuun saakka ja ehkäpä myös ehkäisisi valeilmaisuja eli sitä, että koira ilmaisee maalimiehen sijasta pelkkää hajua.
Hiisin kanssa tarkentelen usein meillä kotona sisällä. Tarkennustreeneissä hyödynnän hajutunnistuksen yhteydessä opetettua taitoja, eli käytännössä sitä, että voin antaa koiralle haistettavaksi jonkin esineen (tai ihmishajun). Käyn piilottamassa sen johonkin, minkä jälkeen palaan koiran luo ja annan luvan lähteä etsimään. Joskus esine on minulla kädessä mutta useimmiten käsittelen sitä ainoastaan pihdeillä.
Kun pointtina on tarkennus, en kotitreeneissä odota koiralta ilmaisua, vaan ainoastaan sen, että se tekee tarkennustyön loppuun asti. Ei siis riitä, että koira ilmaisee hajua puolen metrin päästä, vaan vien jatkuvasti treenejä siihen suuntaan, että nenän on osoitettava juuri siihen kohtaan, josta haju tulee. Varsinkin sisätiloissa hajujen tarkentaminen on koiralle tosi vaativa tehtävä.
Saatan joskus tarkoituksella (toki vahingossakin) painostaa koiraa seisomalla itse ihan lähellä tai kehottamalla etsimään, vaikka koira omasta mielestään on jo löytänyt tarpeeksi hyvin. Jos koira merkkaa useita paikkoja tai vanhoja piiloja ja osuu siinä hötäkässä oikeaankin, saatan leikkiä tyhmää ja seuraan, mitä koira tekee, kun jään odottamaan, että se ilmaisee uudelleen ja sitkeämmin oikeaa paikkaa.
Nämä kotoiset etsintätreenit ovat Hiisin mielestä superhauskoja, vaikka toisaalta ne ovat myös haastavia. Toisaalta olen tullut siihen tulokseen, että haastavuus on koiran mielestä osa hauskuutta. Ohjaajan kannalta vaikeusastetta nostaa se, että en oikeasti voi tietää, miten hajut asunnossa liikkuvat. Jotain toki opin joka kerta itsekin, mutta aina tulee uusia yllätyksiä, jotka paljastuvat koiran työskentelyä seuraamalla. Välillä on vaikea ymmärtää, miksi joku piilo on koiralle vaikea, vaikka olen itse kuvitellut sen olevan melko helppo.
Tässä pari videota, jos jotakuta kiinnostaa, miltä nämä meidän pikku iltapuhteet näyttävät. Treeniolosuhteet ovat antoisimmat luonnollisesti silloin, kun kämppä on sekaisin kuin atomipommin jäljiltä ja osa rojuista odottaa varastointia, osa kuskausta kaatopaikalle. Molemmissa videoissa näkyy hyvin, miten koira ilmoittaa määrätietoisesti monta kertaa, että jossain tässä se etsittävä esine on, mutta viimeinen silaus eli huolellinen tarkennus jää tekemättä. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta videointi on tosi opettavaista. Videoista näkee sellaista, mitä ei treenin aikana ole pystynyt huomioimaan.
Jälkimmäinen video on tosi pitkä ja menee vähän jo kidutuksen puolelle, kun koira saa vahingossa pyykkitelineen niskaansa ja hämmentyy siitä. Onneksi ei kuitenkaan mene lukkoon, vaan pystyy pikku raivauksen jälkeen jatkamaan. Ongelmalliseksi osoittautuu myös hajun liikkuminen seinänvierustaa pitkin. Koira ilmaisee kerta toisensa jälkeen seinää, sitten vanhoja piilopaikkoja. Siinä vaiheessa kun itse ymmärrän hajun liikkuvan seinää pitkin, suljen oven, jotta hajua olisi helpompi työstää. Itsepäisesti koira on melkein loppuun asti sitä mieltä, että esineen on pakko olla seinässä. Pyykkiteline-episodin jälkeen olisin mieluusti suonut koiralle nopean löydön, mutta nyt ei valitettavasti käynyt niin.
Hiisin ja Yolan blogi 