Saikkutouhuja

Aiemminkin olen tainnut kertoa, että Hiisi on siitä mainio saikutettava, että se ei rieku tai revi peliverkkareitaan. On siis helppo pitää levossa. Nooh, totuuden nimessä on myönnettävä, että viimeistään parin viikon kohdalla se alkaa yleensä vähän keppostella.

Jokusen hajuetsinnän olen sillä teettänyt kotipihassa, mutta muuten ollaan vain oltu ja tehty rauhallisia pikku köpöttelyjä. Treenittömän elämän vastapainoksi olen pyrkinyt ottamaan koiran mukaan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Käytiin esimerkiksi autopesussa, kun hoksasin, ettei Hiisi ole sellaisessa vielä ollut. Lisäksi meillä on käynyt viime aikoina tavallista enemmän kyläilijöitä, joten sitäkin kautta koiruus on saanut päiviinsä piristystä. Välillä ajellaan autolla uusiin lenkkeilypaikkoihin uusia hajuja nuuskuttelemaan. Tässä jokunen kuva saikkuajan touhuista.

Kannustettiin isäntää Cooperin testissä.

Löydettiin lähimaastoista hieno hiidenkirnu.

Leikattiin uusi helletukka ja kokeiltiin vähän poseerauksia.

Koutsattiin Kerttua selkälihastreeneissä.

Ja soviteltiin Kertun uutta hattua.

Saikulla

Hyvät treenifiilikset vaihtuivatkin sitten saikutteluun. Meillä oli jo viime lauantaille luonnetestipaikka, mutta jouduttiin jättämään väliin. Keskiviikkona fyssari huomasi Hiisin aristavan kovasti oikean kyynärän taivuttelua. Saatiin tiistaille ortopedin aika Viikkiin, enkä tietenkään voinut viedä aristavaa koiraa testiin, vaikka ontumaa ei ollutkaan. Samaan syssyyn Hiisi ehti saamaan myös ärhäkän silmätulehduksen, eli senkään puolesta ei ollut asiaa testattavaksi.

 

Yliopistollisessa eläinsairaalassa Hiisiä tsekkailivat ELL Pia Björkenheim ja ortopedi Mikael Morelius. Tässä pointsit:

– aristaa keskiselän palpointia hieman, oikealla puolella lihaskireyttä

– takapään lihasmassa ei symmetrinen, oikealla puolella hieman lihaskatoa

– juoksutuksessa suoralla ja ympyrällä ei havaittavissa selkeää ontumaa

– aristaa selvästi selän ojennusta makuulla sekä biceps-testiä

– vaiva vaikuttaisi olevan ennemmin pehmytkudosperäinen kuin nivelperäinen

 

Ilmeisesti siis hauis(?)jänteen vamma tai jotain sillä seudulla. Hoitona tulehduskipulääke viikon ajan ja rajoitetulla liikunnalla 3-4 viikkoa. Sen jälkeen aletaan lisätä liikuntaa asteittain ja katsotaan, miten käy. Peukut pystyyn ja toivotaan, että kroppa kestää.

Ilmeisesti vaiva on saanut alkunsa huhtikuun alussa. Ihan rauhallisella lenkillä oltiin, ja Hiisi liikkui oikein järkevästi, enkä havainnut lenkin aikana mitään sellaista tilannetta, jossa koira olisi voinut loukata itsensä. Lenkin jälkeen Hiisi otti nokoset ja heräämisen jälkeen alkoi ontua. Ontumista kesti reilun viikon, jonka ajan koira oli levossa (lyhyet pissalenkit) ja tulehduskipulääkekuurilla. Sitten ontuminen loppui ja aloin pikku hiljaa lisätä liikuntaa. Nyt sitten tilanne tämä, joten otetaan uusi kierros kevennettyä ja toivotaan parasta.

Täällä ollaan taas

Kirjoitustauko vähän venähti, mutta touhuttu on kaikenlaista. Koirajutut olivat jokusen viikon tauolla, kun Hiisin laumaan syntyi uusi jäsen. Kuten ennalta arvasinkin, uusi tulokas ei tuottanut Hiisille minkäänlaista päänvaivaa. Uteliaana nuuskutteli, mutta muutama huomautus sai sen tajuamaan, ettei vauvan lähellä saa innostua liikaa. Pikkukääpiön karjunnat eivät Hiisiä haittaa, eikä kyllä mikään muukaan. Ihan tolkun koirahan se on.

Hissu & kety aamupalaa odottelemassa.

Treenihommat sujuvat kivasti. Treenataan hakua edelleen pari kertaa viikossa,  ja tavoitteet ovat ketyn aiheuttamasta lisähäslingistä huolimatta edelleen Pelastuskoiraliiton jälki- ja hakukokeissa syksyllä. Jälkiä pitäisi alkaa kohta ajelemaan, jotta nähdään, mikä tilanne on sillä puolella. Niitä olisi tarkoitus tehdä kesän mittaan yksi tai kaksi viikossa. Hakutreenit ovat olleet vaihtelevia ja sujuneet kaiken kaikkiaan mainiosti. Huonoja päiviä sillä ei oikein tunnu olevan, ja koira toimii, vaikka itse jännittäisin, olisin epävarma ja törttöilisin. Jopa tärppinartun pissanhaisteluista viime viikolla se oli suoraan valmis hakemaan ukkoja. Rullailmaisu on vahva, maalimiesten härkkiminen näyttäisi jääneen (kop kop), motivaatio on hurja, ja koira liikkuu alueella ihan hyvin. Oma liikkuminen partioidessa, ilman liikeiden havainnointi, etsintästrategia ja suunnistaminen on vielä toistaiseksi minulle tosi haastavaa (kun koiraakin pitäisi samalla tarkkailla), joten pääasiassa tulevan kesän aikana treenataan ehkä enempi minua kuin koiraa.

Himben uusi frisyyri.

Hallintaa saisi vielä vain työstää paremmaksi. Ärsyttää vietävästi, kun en voi täysillä luottaa koiraan. Yllättäen puskista pompsahtavat peurat ja yllättävät irtokoirakohtaamiset arveluttavat edelleen. Nykyään Hiisillä on useimmiten tolkku päässä ja se antaa minulle aavistuksen aikaa toimia ennen kuin ottaa itse ohjat ja lähtee itse selvittämään tilannetta. Joskus käy kuitenkin niin, että jos ärsyke on tarpeeksi vahva ja äkillinen, niin koirakin reagoi vahvasti selkäytimestä. Niissä tilanteissa ei tahdo hallinta riittää. Luonnetestipaikkakin olisi nyt kesäksi hakusessa. Jos vaikka sieltäkin tulisi jotain lisäosviittaa. Aika peruskoiraksi Hissukkaa ennakolta arvelisin, mutta joistain jutuista olisi kiva kuulla testaajien mielipide. Toki kutkuttaa myös nähdä, tuleeko ylläreitä, vai olenko tulkinnut koiran luonnetta oikein.

Siskolikka kylässä

Saatiin tässä taannoin Ninja-sisko pariksi viikoksi kyläilemään. Olikin huikean hyödylliset kyläilyt, sillä siinä parin viikon aikana pääsin mainiosti työstämään Hissukan intoa tyttöjen perään ja hallintaa niissä tilanteissa. Kaiken kaikkiaan meni tosi hienosti, ja hallinta sekä itsehillintä paranivat taas. Onhan se perusolemukseltaan törkeän flirtti äijäkoira ja tuskin siitä miksikään muuttuu. Oppipa kuitenkin hillitsemään itseään, käyttäytymään kohteliaasti ja kuuntelemaan minua.

Ainoa harmitilanne syntyi, kun siskolikka paukkasi takavasemmalta yllättäen väliin, kun Jarkko leikitti Hiisiä vetolelulla. Se oli virhe, ja sisko saikin sen ikävästi korvalehdessään tuntea. Viesti meni kuitenkin ilmeisen hyvin perille, ja sen selvityksen jälkeen koirien välit olivat taas hyvät. Siitä lähtien ihmisen kanssa leikittiin hyvässä järjestyksessä kukin omalla vuorollaan.

Arjen kuulumisia

Niinhän siinä kävi, että ainakin kerran vuodessa osuu koiran kaljutus huonoon kohtaan. Sitten vaan kerrospukeudutaan ja odotellaan karvan kasvamista optimipituuteen. Hiisi on onneksi kiitollinen puettava ja ihan potentiaalinen Michelin-mies. Ei paljon menoa haittaa, vaikka vaatetta on useampi kerros. Pääasia, että lihakset pysyvät lämpiminä eikä pikku palelun aiheuttamia jumeja pääse syntymään.

Joulunalus ja vuodenvaihde ovat olleet koirailun kannalta vähän tylsää aikaa, kun kaikkien lusmujen kuningatar eli allekirjoittanut on vihdoin ottanut itsestään kunnon niskaperseotteen ja tehnyt valmiiksi ikiaisesti roikkuvan gradunsa. Enää viimeiset palautteet ja korjaukset! Pitkäksi venyneiden gradupäivien takia koirakin on ollut vähäisellä treenillä ja liikunnalla. Sitä on kuitenkin kompensoitu tuomalla muunlaista virikettä elämään.

Me Espoon landespedet lähdettiin Helsinkiin valotaidetta ihailemaan. Eräänä vesisateisena iltana kierrettiin Hissukan kanssa Lux Helsinki ja ajeltiin ratikalla. Hiisiä eivät citykierrokset kyllä väräytä. Se tuntuu olevan tyytyväinen ihan missä vain. Liikennevaloissa yritti saada kanssaihmisiin katsekontaktia söpöilemällä ja heiluttelemalla häntää. Ratikka oli ihan paras, kun porukka sulloutui luonnostaan ahterinnuuskintaetäisyydelle, eikä tarvinnut edes kaulaa venytellä.

Joulureissulla vietettiin yksi yö hotellissa Tampere cityssä. Aikamoinen matkakuume iski, kun tajusin, että Hissukan voisi mainiosti ottaa mukaansa ihan mihin tahansa. Ei tarvitse olla huolissaan sen viihtymisestä, se käyttäytyy viksusti joka paikassa, ja tarpeen tullen tyypin voi jättää hotelliin lataukseen.

Saatiin myös viimein aikaiseksi tapetoida sen viimeisen keskeneräisen huoneen seinä. Tai siis Jarkko sai. Minä revin hiuksia päästäni ja tein epätoivon vimmalla graduun korjauksia. Hissukalla oli selvästi kova tekemisen tarve, joten se kärkkyi varsin innokkaana hanslankarin pestiä. Huomaa kyllä, ettei se oikein tajua tapetoinnista vielä mitään. Aiemmin ollaan pääasiassa maalattu seiniä, ja niissä hommissahan teippirulla on vähän olennaisempi apuväline.

Näiden touhujen lisäksi ollaan lenkkeilty ja käyty säännöllisesti treenailemassa hallintajuttuja rähinäkamun ja ihanan pennun kanssa. Ei mitenkään ohjatusti, vaan ihan niin, että bongattiin tyyppi, joka kaipasi harjoitusvastustajaa ohitustreeneihin. Kiva huomata, että voidaan olla avuksi karjukaapoille ja rähinäroopeille. Samalla ollaan saatu hyvää tottumista siihen, että joku ihan oikeasti rähjää ja hyökkii metrin päässä. Hiisi on siitä kätevä apuri, ettei sitä kiinnosta reagoida. Rähisköön muut. Hiisi nuuskuttelee ja hoitelee omia bisneksiään.

Pennut, ihanat naiset ja iloiset hännänheiluttajat ovatkin sitten hankalampi nakki. Niitä olisi edelleen niin kiva mennä morjenstamaan omin lupineen, varsinkin jos itse olen kauempana tai muuten keskittyminen on jossain muualla. Hemmetin ärsyttävä mutkumähaluun-asenne istuu sitkeässä. Onneksi on treenikavereita, joiden kanssa päästään treenaamaan muun muassa sitä, miten kävellä kivan pimun häntäpeesissä ja torjua tuhmat ajatukset.

Tuhmien ajatusten vastustamistreenissä ovat myös tilanteet, joissa kiva ihminen tulee luokse, juttelee mukavia ja rapsuttelee. Ja mikä pahinta, Hiisi ei saa silloin tehdä mitään. Istua vain coolisti mun vieressä ja hillitä halunsa kiemurrella onnesta mykkyrällä tai kiivetä rapsuttelijan syliin (ja ehkä siinä sivussa vähän ohimennen polkaista).

Herra lettupää itte

Jouluna oli piparit ja kamerat hukassa, joten ei ehditty osallistua koirablogimaailman hittihaasteeseen.

Paikkasin eilen virhettä parhaani mukaan ja vedin koiralle lätyn lättyyn. Kokeiltiin tästä myös juustonsiivu suussa -versiota. Hissu oli ekakertalaisuudestaan huolimatta ihan pro ja suhtautui tehtävään Erittäin Suurella Vakavuudella.

Mennyttä ja tulevaa

Loppuvuodesta iski graduilun loppukirin myötävaikutuksella pienehkö bloginpäivitysväysymys. Treenattiin kyllä Hissukan kanssa ahkerasti ja edistystäkin havaittiin, mutta en niistä ehtinyt ja jaksanut raportoida.

Kaiken kaikkiaan päästiin pelastuskoirajutuissa hyvään vauhtiin. Ja eipä ihme, sillä varsin hyvät pohjat meillä oli jo tehtynä. Ilmaisu taidettiin saada sellaiseen kuntoon, että tällainen paatunut perfektionistikin voi ajoittain tyytyväisenä hymistellä. Siinä tehtiin tosin pikku mutka, kun Hissukka villiintyi hetkeksi tönimään ja taklaamaan maalihenkilöitä koko karvaisen sydämensä kyllyydestä.

Keväällä siirretään hakutreenien pääpaino pois ilmaisujen hinkuttamisesta ja otetaan ohjelmistoon haastavampien ilmaisutilanteiden lisäksi myös etsintäajan pidentäminen. Sitä ei juurikaan olla treenattu, joten saapi nähdä miten käy. Toki Hiisillä on aina hyvin nenä auki, joten eiköhän se muista olevansa hommissa.

Jossain vaihessa otetaan jälkihommat naftaliinista ja aletaan ajella pelastuskoirakokeisiin valmistavia jälkiä. Esineilmaisujen pitäisi metsässä olla ihan jees, eikä jäljellä muutenkaan ole odotettavissa pulmia (kopkop vaan). Uskoisin, että jos vain pysytään terveinä ja päästään metsään, päästään myös Hissukan kanssa SPeKL:n peruskokeisiin sekä hausta että jäljeltä.

Normielämässä ollaan hankittu uusi harrastus, eli rähisevien koirien jeesaus. Käydään siis lähitienoilla avustamassa tyyppejä, jotka kaipaavat apua ohitusten hiomiseen. On kiva jeesata muita ja samalla saadaan itsekin hyvää treeniä erilaisten rähinäroopejen kohtaamisiin. Kivasti Hissukka toimii, ei vastaa eikä provosoidu. Jonkin verran utelias se on kuitenkin, joten täydelliseen välinpitämättömyyteen on vielä matkaa. Vaikeimpia tapauksia taitavat olla ihanat pennut ja leikkisät koirat, jotka iloisesti houkuttelevat pölvästiä leikkimään.

Meidän tavoitteet vuodelle 2014 listattuna:

– hyväksytyt suoritukset Pelastuskoiraliiton haku- ja jälkikokeesta (peruskokeet)

– luonnetesti

– entistä parempi arkihallinta yllättävissä tilanteissa ja pitkän etäisyyden päässä

– ehkä jotain tokohommia ja/tai BH

Arkisia touhuja ja Viljon vierailu

Voe mahotonta. Jonkinmoista system overloadia pukkaa, kun ei ehdi kirjoittelemaan edes murto-osaa kaikista kivoista jutuista, joita me touhutaan. Rullailmaisun treenipäiväkirjaan päivitin justiinsa kuudet treenit, mutta siviilipuolellakin on riittänyt säpinää.

Taajamassa tehdään uutterasti töitä sen kanssa, että Hiisistä voisi joskus tulla pätevä pelastaja myös taajamaetsintöihin. Käytännössä siis opetellaan reagoimattomuutta kaikkiin ihme juttuihin, joita kaduilla tulee vastaan. Käskyllä ja normihihnassa Hiisi on jo pitkään ollut oikein toimiva ja fiksusti käyttäytyvä tapaus, mutta taajamahälytreeneissä taannoin tajusin, mihin kaikkeen pelastuskoiran pitäisi oikeastaan pystyä voidakseen työskennellä tehokkaasti myös taajamaolosuhteissa.

Aloitinkin saman tien ihan jokapäiväisen taajamatreenailun periaatteella ”kerro kaikesta oudosta ohjaajalle”. Näitä outoja juttuja ovat mm. pienriista, kaikenlaiset vastaantulijat, irtokoirat, oudosti käyttäytyvät ihmiset jne. Kuljemmekin tätä nykyä kaikki citylenkit viiden metrin liinassa, jotta koiralla on tilaa tehdä itsenäisesti oikeita ratkaisuja ja ilmoittaa havainnoistaan sen sijaan, että ottaisin sitä tilanteiden tullen käskyn alle tai tarvittaessa kieltäisin tekemästä jotain. Sellainen ei yksinkertaisesti toimisi oikeassa etsintätyössä, koska koiran pitäisi tehdä itsenäisesti hommia ilman, että käyn sen kanssa jatkuvaa ”keskustelua” siitä, mitä milloinkin pitäisi tehdä. Käytännössä edetään aika pitkälti vastaehdollistamisen kautta. Tätä on helppo tehdä, kun Hiisi on niin helppo tapaus. Edistymistä tapahtuu yllättävän nopealla tahdilla, vaikka se toki paljon työtä ja rutosti toistoja vaatiikin.

Kaiken muun mukavan touhuilun lomassa meidän elämää sulostutti vajaan viikon verran Viljo-niminen hoitolaiswhippet.

Hiisi pisti koko viehätysvoimansa peliin, mutta whippet pysyi viileänä.

Viljo ja Viljon unisäkki.

Hissu äärinöyränä, Viljo tavallisen viileenä.

Aika jännä kuva-arvoitus.

Hiisille koitti Viljon myötä kova henkisen kasvun paikka. Ensimmäiset puoli tuntia raukka ei pystynyt muuhun kuin tuijottamaan Viljoa silmät päästä pullistuen ja kieli ulkona roikkuen. Vesikoiran kiharanuppiin ei mahtunut muuta kuin että tuon selkään on päästävä. Aika napakasti jouduin jokusen kerran puuttumaan Hiisiläisen tuhmiin ajatuksiin, mutta elo tasaantui ällistyttävän nopeasti.

Hissukka joutuikin viiden päivän aikana ihan oikeasti vaivaamaan älynystyröitään ja pohtimaan, miten päästä tuon omituisen otuksen suosioon. Ja kas! Hiisi oppi hillitsemään itsensä: ei ajatellut enää tuhmia, leikitti Viljoa hillitysti lattiatasossa kaikki neljä tassua maassa, antoi Viljon olla päällepäsmärinä ja malttoipa vielä olla ärisemättäkin leikkiessään <3. Viljo palkitsi Hiisin villillä ja vapautuneella rallitusleikillä ympäri kämppää.

Kohti uusia haasteita

Pitää levätä, että jaksaa treenata.

Ollaan vihdoin päästy treenailun makuun, ja se on maistunutkin oikein hyvältä! Päätavoitteeksi meille on siis pikku hiljaa kirkastunut pelastuskoiran (ja ohjaajan) ”ura”. Täällä pk-seudun taajamissa olosuhteet ovat vähän erilaiset kuin metsäisellä Pirkanmaalla. Olen ymmärtänyt niin, että suurin(?) tai ainakin suuri osa eteläisellä pk-seudulla katoavista ihmisistä katoaa taajamiin, kun taas Pirkanmaalla eksyneitä haetaan useammin metsistä. (Korjatkaa toki, jos olen väärässä!)

Parhaiten paikallisten olojen vaatimukset tulivat ehkä esille taajamaetsinnän hälytysharjoituksessa, joissa olin jokunen viikko sitten yhden koirakon mukana. Taajamassa todellakin tapahtuu koko ajan. Etsinnöissä kohdataan pienriistaa, kotieläimiä (esim. kissat, irtokoirat, fleksiporsaat jne.), erilaisia ihmisiä, autoja, moporevittelijöitä ja vaikka mitä. Taajamassa etsivän pelastuskoiran pitäisi siis olla otus, joka suhtautuu välinpitämättömästi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan häslinkiin mutta keskittyy kuitenkin olennaiseen, eli juuri sen kadonneen henkilön etsimiseen ja ilmaisemiseen. Paljon on etua siitä, jos koiraa on mahdollista pitää irti etsinnän aikana ainakin joissain osissa etsintäaluetta. Ympäristökoulutuksellisia haasteita on siis luvassa roppakaupalla, kun ottaa huomioon Hiisin kiinnostuksen pienriistaa sekä toisia koiria kohtaan.

Kartalla ollaan. Todistettavasti.

Treenailujen lisäksi ollaan päästy vihdoin myös kuntoilun makuun. Mukavia ja vaihtelevia patikointimaastoja löytyy onneksi täältä etelästäkin. Tosin ihmisiä on niin paljon, ettei koskaan saa olla rauhassa. Mur! Koiraa ihmiset eivät häiritse, mutta emäntää vähän. Ehdin jo Pirkanmaalla tottua siihen, että ihan omassa rauhassa saa metsiin eksyä.

Viime viikonloppuna käytiin harjoittelemassa suunnistustaitoja Espoorasteilla. Tällaisissa suunnistustapahtumissa koira on pidettävä kytkettynä (niin kuin toki muutenkin pitäisi), joten melko eksoottinen kokemus oli Hiisille kolmen tunnin hihnalenkki metsässä =). Pian se kuitenkin sopeutui hihnassa olemiseen, ja käskyt menivät hyvin perille. Tosi hankalissa maastokohdissa päästin irti, mutta koira oli kivasti hallinnassa, joten onneksi kukaan kanssasuunnistaja ei siitä loukkaantunut.

Hiisin mielestä maailmassa oli selvästikin virhe, kun oltiin metsässä, jossa joka puolella juoksi suunnistajia. Me oltiin vähän sunnuntaikävelyllä, mutta suurin osa suunnistajista painoi menemään ihan tosissaan. Hiisi mulkoili aika pöyristyneenä kisailijoita. Ne olivatkin koiran näkökulmasta aika törkeitä, eli ilmestyivät nopeasti kuin tyhjästä ja ”juoksivat päin”. Kerran alkumatkasta kävi niin, että joku suunnistajakörmy tuli vauhdilla meitä kohti ja alkoi yhtäkkiä puhua kaveriaan tervehtiäkseen. Hiisi kääntyi mieheen päin, katsoi kiukkuisesti ja sanoi yhden kerran RÄYH! (Minkä tulkitsin tarkoittavan suurin piirtein samaa kuin TURPA TUKKOON!) Sen jälkeen koira ilmeisesti tottui suunnistajien ”törkeilyyn”, koska ei enää vaivautunut mulkoilemaan tai muutenkaan kiinnostumaan ohi tai kohti juoksevista hulluista =).

Uusia treenikuvioita ja sosiaalistumista

Pikku hiljaa alkavat uuden paikkakunnan treenikuviot selvitä, ja vähäsen ollaan käyty oikein sosiaalistumassakin. Kesän kuluessa päädyin lopulta siihen, että tähtäämme maastolajeissa ensisijaisesti pelastuskoiratoimintaan. Hiisin fyysiset ja henkiset ominaisuudet tuntuvat sopivan sinne paljon paremmin kuin PK-karkeloihin, ja ohjaajallakin on kova motivaatio pelastuspuolen suuntaan. Ilman koiraa olen tähän saakka käynyt treeneissä ja talkoillut kokeessakin. Reilun viikon päästä saan ottaa koirankin mukaan treeneihin. Jee! Pirkanmaan avuliaiden treenikavereiden ansiosta olen myös löytänyt hyvän tuntuista pientreeniseuraa ID-hommiin, jäljelle ja hakuun. Oikein hyvältä siis alkaa näyttää meidän treenitulevaisuus!

Metsäjäljellä ollaan käyty tällä viikolla yhden kerran. Halusin testata, miten jäljennosto sujuu piitkän tauon jälkeen. Hyvinhän se sujui. Löydettyään jäljen Hiisi poloinen oli kuin karkkikauppaan päästetty kakara. Jäljesti vajaan tunnin ikäistä jälkeä aivan horkassa ja TOSI LUJAA. Pienen vesikoiran meno oli niin hellyttävää katseltavaa, että en hennonut edes juuri jarrutella. Nautin vain ja katselin tyytyväisenä, kun koira nautti. Niinhän siinä sitten kävi, että jälkimmäinen esine jäi jäljen kovan imun takia nostamatta. Mutta oli se sen arvoista antaa koiran nauttia täysillä pitkästä aikaa =D.

Muutamia uusia koirakamujakin ollaan tavattu. 8 kuukauden ikäinen kettuterrierineiti tuoksui jo sen verran Aikuiselta Naiselta, että Hissukka olisi mieluiten ryhtynyt riiaushommiin. No ei tietenkään päässyt, ja käyttäytyi lopulta oikein fiksusti. Lisäksi tavattiin kaverin puolivuotias cockeripoika, jolle Hiisi näytti hienosti esimerkkiä, miten järkevät aikuiset koirat käyttäytyvät. Hissu oli myös oikein kiltti ja mukava leikkisetä. Kirmasi iloisesti karkuunkin takaa-ajoleikissä, kun oli kerrankin jotain toista koiraa nopeampi ja ketterämpi.

Tällaistapa tällä kertaa. Ai niin! Tämä on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia. Naapurin koiranainen kysyi, että harrastanko Hiisin kanssa jotain. Oli ulkoillessa pannut merkille, että mulla on omituisen hyvin käyttäytyvä koira. Kuulemma näkee, että sen kanssa on tehty muutakin kuin kävelty korttelia ympäri.