Lonkanvetoviikko

Tällä viikolla ei treenattu yhtikäs mitään. On ihan kiva pitää välillä taukoviikkoja ja katsoa, näkyykö löysäilu Hiisissä jotenkin. No eihän se ole näkynyt. Ihan tavallisen rennosti se on loikoillut kotona, enkä ole huomannut mitään turhautumisen merkkejä.

Yhtenä päivänä lenkillä innostuin kokeilemaan, muistaako Hiisi vielä noutotempun, jonka sille jokunen kuukausi sitten opetin. Muistihan se =). Ideana on siis, että koira osaa käskystä palata kulkemaamme reittiä takaisin ja tuoda matkan varrelle pudonneen esineen. Tätä on päästy testaamaan pari kertaa tositilanteessakin. Ensimmäisellä kerralla oli pimeää enkä oikeasti tiennyt, missä vaiheessa matkaa rukkanen oli pudonnut. Silloin yön pimeydessä odotusaika tuntui tosi pitkältä, mutta kaipa se rukkanen korkeintaan puolen kilsan päässä oli. Hienosti toimi tositilanteessa Hiisi! Tässä tällä viikolla päivänvalossa kuvattu ”harjoitus”.

Lisää vidoematskua pukkaa, koska löysin eilen puhelimesta videon niiltä ajoilta, kun Hiisi oli vielä pikkuinen pentu. Hiisiläisen elämänasenne oli kyllä nähtävissä jo 14 viikon iässä. Tuossa iässä se oli jo pari viikkoa ehtinyt miehekkäästi nostaa koipeakin pissatessaan. Melkoinen äijä ja päällepäsmäri se on ollut kakarasta asti.

Ympäristöoppia

Sain vihdoin aikaiseksi panna muistiin asioita ja ilmiöitä, joihin Hiisi on päässyt tutustumaan ensimmäisten neljän kuukautensa aikana. Varmaan jäi monta hyvää kohdetta käymättä ja juttua tekemättä. Koiranpennun sosiaalistaminen käy melkein työstä. Uusiin asioihin sopeutumisen herkkyyskausi kahdeksan tai yhdeksän viikon luovutusiästä 12-viikkoiseksi on todella lyhyt aika. Sen kuluessa pitäisi ehtiä kokea ja nähdä paljon. Samalla on kuitenkin koko ajan tarkkailtava pentua ja seurattava, kuinka paljon se jaksaa.

Onneksi moni asia tuli vastaan ihan itsestään. Piti vain tarttua tilaisuuteen ja kysyä, päästäänkö katsomaan ja nuuskimaan. Aika harva pystyy kieltäytymään, kun kysyjällä on hihnassa lelukoiran näköinen umpisöpö pörröpää, joka tekee mielellään tuttavuutta :).

Kulkuvälineitä

• lentokone (ääniä jo kasvattajan luona + pieni visiitti Pirkkalan lentoaseman pihalla)
• juna (yksi junamatka + visiitti rautatieasemalla, katsellaan melkein päivittäin aidan takaa 10 metrin päässä kulkevia junia


Pendolinon kaikista huonoista puolista huolimatta se on selvästi mukavampi kulkupeli kuin meluisa taajamajuna.

• linja-auto (kaukoliikenteen bussimatka + visiitti linja-autoasemalla)
• auto (matkustaminen omassa häkissä lähes päivittäin)
• polkupyörä
• rullalauta
• mopo + moottoripyörä
• hissi
• rollaattori
• lastenvaunut

Erikoisia ääniä

• asfaltilla rämisevä rullakko
• roska-auto
• lehtipuhallin
• ruohonleikkuri
• remontointiäänet
• mattojen tamppaus
• sähköhammasharja (treeniä turkin ajelua varten :))
• imuri

Ihmisiä

• lapset (sylilapsia, leikki-ikäisiä, alakouluikäisiä)
• ikäihmiset (maksaherkkuja syöttävä mummu <3)
• iltahämärässä talomme sisäpihalla roskista dyykkaava, äärimmäisen epäilyttävästi käyttäytyvä, kyyryssä etenevä mummeli
• sateenvarjoa pitelevä ihminen
• sauvakävelijä aurinkolasit päässä
• pimeässä otsalamppu päässä hortoilevat ihmiset

Tapahtumia, paikkoja ja alustoja

• ravit
• eläinlääkärin vastaanotto, tutkimuspöytä
• leikkikenttä täynnä kiljuvia ja juoksentelevia lapsia
• muovipressu

Erinäköisiä koiria

• alaskanmalamuutti
• belgianpaimenkoira
• bichon frisé
• bordercollie
• bostoninterrieri
• kääpiöpinseri
• labradorinnoutaja
• parsonrussellinterrieri
• pomeranian
• portugalinvesikoira
• muutama x-rotuinen ilmestys

Tyynen kanssa temmeltämässä

Parivuotias bostoninterrieri Tyyne asuu melkein naapurissa. Meillä on sama lähipuisto, joten leikkitreffejä on helppo järjestää. Hiisin ja Tyynen leikit sopivat kivasti yhteen. Lisäksi koirat ovat lähes samankokoiset. Yhteisiin leikkeihin kuuluu sekä takaa-ajoa että järsimistä. Tässä pari tämän päivän otosta.

Karva ja nahka vauhdissa.

Breinilän elikot.

Ninjaloikka.

Tyyne ei anna mukulan hyppiä naamalle.

Hiisi esittää kovaa jäbää.

Tyynen salaatti meinaa mennä väärään kurkkuun.

Lopuksi Hiisin perusilme.

Jälkimetsän jälkitunnelmia

Tänään käytiin Pinsiössä jäljestämässä Hannan ja Maijan sekä Ennin, Heimon ja Iman kanssa. Hiisille tehtiin kaksi jälkeä. Ensin Maija käveli noin parinkymmenen metrin suoran ja kylvi herkkuja noin joka viidennelle askeleelle. Hiisi katsoi vierestä, ja lähdettiin heti jäljelle, kun jälki oli valmis.

Hiisi haki alun hienosti ja teki koko jäljen keskittyneesti hommia. Tällä kertaa se ei kertaakaan palannut taaksepäin (muistaakseni). Jäljen lopussa oli taas purkki odottamassa. Purkin tyhjennettyään Hiisi jäljesti vielä huvikseen Hannan ja Maijan luo, vaikka ei ollut tarkoituskaan :). Tielle menevissä askelissa ei tietenkään ollut palkintoja, mutta se ei Hiisiä haitannut. Nenä maassa mentiin koko matka takaisin tielle.

Toisen jäljen oli tallannut Hanna. Tallaamisen aikana olin hakemassa Hiisiä autosta, joten en itsekään tiennyt, missä jälki meni. Olin pyytänyt tekemään vähän ensimmäistä pidemmän ja pikkuisen vasemmalle kaartuvan jäljen (samaan malliin kuin Sari viimeksi). Nooh, Hannan jälki olikin vähän pidempi ja kaartuvampi kuin olin ajatellut. Käytännössä se oli noin 50 metriä pitkä pyöreäkulmainen neliö. Hiisiä se ei haitannut. Reippaasti ja keskittyneesti se taas kulki koko matkan nenä maassa. Ensimmäisen kaaren kohdalla se kulki aluksi suoraan, mutta korjasi nopeasti ja palasi jäljelle. Toista kaarta en oikein muista, mutta se taisi pysyä koko ajan jäljellä. Molemmilla jäljillä pentu jaksoi siis keskittyä hienosti ja näytti todellakin nauttivan jäljestämisestä. Hyvä Hiisi!

Jälki numero 2 oli vähän vahinko. Mietin, että ehkä se oli pennulle tarpeettoman vaikea ja pitkä näin alkuvaiheessa. Jatkossa haen vaikeutta Sarin neuvojen mukaan eli sitä kautta, että annan jäljen vanhentua kauemmin.

Metsässä oli vähän turhan hämärää kamerointiin, joten kuvapuoli hoidetaan tällä kertaa viime kevään ja kesän otoksilla.

Treeneissä mukana bordercollienarttu FIN KVA HK3 EK2 BH TK1 TK2 Borderiinan Charlien Enkeli "Enni".

Blogista jo tuttu bordercollieuros BH Briskness Indiana Jones "Heimo" nosti jälkitreeneissä ensimmäisen keppinsä.

Kolmantena treenikaiffarina belgileidi BH Ar'tfulfox's Dusky Duchess "Ima". Iman jäljestystä seuratessani löysin mukavan rykelmän mustatorvisieniä!

Nokkela noutaja

Hiisi on alusta asti tuonut minulle mielellään kaikenlaisia esineitä. Siihen olen kovasti kyllä kannustanutkin ja pyrkinyt vahvistamaan tuomista naksu ja nami -yhdistelmällä tai (em. varusteiden puutteessa) runsailla kehuilla. Tänään metsäretkellä leikin pennun kanssa kumisella frisbeellä, joka on Hiisin mielestä tosi pop.

Leikki kulki niin, että aluksi houkuttelin Hiisiä kumilätkän kimppuun vetämällä sitä maassa. Vaihtelin ”saaliin” vauhtia ja tein yllättäviä käännöksiä. Hiisi hyökkäsi nopeasti frisbeen kimppuun ja alkoi kiskoa sitä. Annoin sen voittaa vetoleikin, kun se siirsi painon takajaloilleen ja kiskoi kaikkein kovimmin. Välillä voitto heltisi tosin vähemmälläkin.

Kun naskalit irtosivat frisbeestä, heitin kumilätkän parin metrin päähän. Hiisi singahti perään ja nappasi frisbeen tukevasti suuhunsa. Sitten se lähti kipittämään minua kohti. Tähän asti koira on saanut naksun ja palkan sillä, että se tulee lelunhakumatkalta luokseni. En ole välittänyt siitä, onko sillä lelu mukana vai ei. Se on jo jonkin aikaa tullut varmasti luokse (häiriöttömässä ympäristössä), joten päätin vähän vaikeuttaa hommaa.

Muutaman luoksetulon jälkeen (lelu putosi puoleen väliin matkaa) en naksauttanutkaan enää, jos koira jätti lelun puolitiehen. Hiisin ilme oli näkemisen arvoinen :). Sen koko karvainen olemus oli yhtä kysymysmerkkiä, kun se tuijotti minua äimistyneenä. Minä en sanonut mitään, vaan siirsin katseeni frisbeeseen. Ehdin tuijottaa frisbeetä pari sekuntia, kun Hiisiläisen pienissä aivoissa naksahti. Se pinkaisi lelun luo, otti sen suuhunsa ja toi sen jalkoihini. Naksautin, palkkasin ja kehuin hirmuisesti. Voi ihmettä tuota pientä ihanaa otusta <3. Miten se voikin tajuta asioita noin!

Toinen superhetki koettiin äsken lähipuistikossa, jossa oli kolme naapuritalon ala-asteikäistä lasta leikkimässä. Menimme Hiisin kanssa tervehtimään tyttöjä, ja Hiisi oli aika riehakkaalla tuulella. Se nuoli naamat ja veti siinä tohinassa yhdeltä tytöltä hansikkaan kädestä. Ja saman tien kunniakierrokselle (tietty). Päätin kokeilla kutsua koiraa luokse, vaikka sillä olikin vähän muuta mielessä. Ja Hiisihän tuli – hanska suussa, rinta rottingilla ja häntä pystyssä! Sitten se vieläpä tiputti hanskan käteeni (vahingossa osui kämmenelle). Siinä oli muksuilla ihmettelemistä :). Hah! Hieno perjantai!

Pitää ladata akku, että jaksaa taas ajatella.

Leikkitreffit Hukan kanssa

Olen yrittänyt löytää Hiisille mahdollisimman monen eri rodun edustajia leikkikavereiksi tai ainakin tutuiksi. Perrotuttujen lisäksi olemme tehneet tuttavuutta seuraavien rotujen pentuystävällisten edustajien kanssa: bordercollie, parsonrussellinterrieri, belgianpaimenkoira, bostoninterrieri, pomeranian, kääpiöpinseri, portugalinvesikoira ja labradorinnoutaja. Tänään käytiin leikkitreffeillä tutustumassa naapurissa asuvaan alaskanmalamuuttiin, joka on aika osuvasti nimetty Hukaksi.

Viimeksiksin oli kuvapostaus, mutta on pakko laittaa taas pari. (Koska kohtahan tuolta ulkoa sammuu kuvausvalot. Sitten ei enää kuvata. Ellei osteta salamaa ja opetella käyttämään sitä.)

Erilaisten koirailmeiden ja -eleiden bongailu on nykyään meikäläisen suurta hupia. Tässä näytteitä Hukalta (6 kk) ja Hiisiltä (13 vk).

"Pieni ja vaaraton" näyttää naskaleita heti, kun kamera herpaannuttaa Hukan.

Esittelyjen jälkeen leikitään.

Hukka antaa tasoitusta makaamalla maassa.

Leikkimielellä kimppuun.

Hullu-Hiisin hyökkäys.

Herttaista hammastelua.

Esittelyssä Hukan purukalusto.

Kuvia samaisesta parivaljakosta helmikuussa 2011 täällä.

Otoksia omituisten otusten kerhosta

Lelukoira ja sen kieli.

Manaajan palveluksia kaivataan.

Ihqu daa-koira ja keppi.

Keppikeppikeppi. Aaah.

Tappajalelukoiran lasittunut katse.

Vaikutteita lauantain ravireissulta?

Ikää kohta 13 viikkoa ja kaikki naskalit tallessa.

Ensimmäinen jälki

Aurinkoisena sunnuntaina huristelimme Hiisin kanssa Pirkanmaan vesikoiraporukan jälkitreeneihin Pinsiöön. Hiisi oli jo aiemmin käyttänyt nenäänsä namien etsiskelyyn metsästä, mutta jälkeä en ollut sille vielä tallonut. Sunnuntaina niitä tehtiin kaksi.

Ensimmäinen jälki oli kymmenisen metriä pitkä ja suora. Mari laittoi nakinpalat noin joka viidennelle tai kuudennelle askeleelle, ja jäljen lopussa pientä uurastajaa odotti nakkipurkki. Hiisi seurasi vierestä jäljen tallomista ja hakeutui nopeasti ensimmäiselle nakille. Siitä se lähti. Kävelin perässä ja pidin taluttimen löysänä. Hiisi piti nenän aika lähellä maata ja vaikutti olevan ihan kartalla siitä, missä jälki meni. Jonkin verran menossa oli mukana pientä pyörimistä, mutta Sari kertoi sen johtuvan nakeista. Hiisi jätti matkalla muutaman nakinpalan väliin mutta löysi hienosti tien purkille.

Toisen jäljen tallasi melkein heti perään Sari. Jälki numero kaksi oli vähän ensimmäistä pidempi ja kaarsi loppupäästä vasemmalle. Hiisi kulki ensin kaarteen ohi suoraan mutta huomasi tosi nopeasti, mitä oli tapahtunut. Se palasi reipasta vauhtia jäljelle ja jatkoi loppuun saakka purkille. Pätevä pikkujäbä <3.

Lopuksi kehuin ja leikitin innokasta touhuilijaa. Nenänkäyttöharjoitukset väsyttivät sankaria sen verran mukavasti, että se veteli kotona tosi pitkät päiväunet.

Aurinkoinen metsä oli muuten huikean kaunis! Kamerakin oli mukana, mutta valo oli todella haastava. Sitä oli joko liikaa tai liian vähän. Oli aika turha yrittää  ikuistaa mitään vauhdikasta. Tässä kuitenkin pari räpsäystä.

Niisku lähdössä jäljelle.

Rosy jäljestää.

Niisku nuuskuttelee muuten vaan.

Sieniä ja muita metsäjuttuja

Viime viikonloppuna ratsasimme koiran kanssa appivanhempien mökin lähellä sijaitsevan metsikön. Ensin löytyi kilokaupalla lampaankääpiä, sitten pari kantarellia, jokunen musta torvisieni ja loppuhuipennukseksi melkein ämpärillinen suppilovahveroita. Meikäläisen tyylillä putsausoperaatio kesti kolme tuntia.

Hiisi koikkelehti tyytyväisenä mukana. Aina kun kumarruimme tutkimaan maata tarkemmin, neljä karvaista jalkaa ja yksi utelias kuono olivat salamana paikalla. Sillä aikaa, kun Jarkko poimi sienet talteen, hämäsin Hiisiläistä viskelemällä sille nappuloita sieniesiintymän viereen. Tuskinpa pentu tajusi mitään yhteyttä sienten ja nappuloidensa välillä, mutta kyllä Hiisistä vielä sienikoira tulee :). Otin muovipussiin mukaan yhden kantarellin koskematta siihen käsin. Nyt se odottaa pakkasessa hajuharjoitusten alkua.

Muutenkin on ollut aika metsäinen viikko. Kaupin metsistä etsittiin taas kakkakasoja (onneksi ei löydetty), Toimelassa samoiltiin vesikoiralenkillä ja eilen illalla käytiin Lempäälässä Pirkanmaan Vesikoirien hakutreeneissä.

Vesikoiralenkin parasta antia Hiisille oli mahtava herra Late. Mitä Late edellä, sitä Hiisi perässä. Laten perässä kipitettiin suurella sitkeydellä, ja aina välillä Hiisi yritti lähempää tuttavuutta. Kun Laten jykevä kuono sitten lähestyi haistamaan Hiisiä, pentu kiepsahti aina kunnioituksesta selälleen. Ja sitten taas Laten kantaan kiinni :).

Toinen lähituttavuus oli jälleen kerran pikkuinen Pablo, jota Hiisi höykytti entiseen malliin. Sarilla oli onneksi heti ratkaisu nylkytys- ja puremisongelmaan: heti tiukka älähdys, ja kun Hiisi keskeyttää, niin välittömästi kehut päälle. Sehän toimi! Pitää vain itse olla tarkkana, että osaan reagoida tarpeeksi sähäkästi.

Hakutreeneissä Hiisillä oli ohjelmassa ensin tuttu makkararinki. Sen jälkeen otettin pari juoksulähtöä. Minä pidin Hiisistä kiinni, ja maalimies juoksi läheisen puun taakse piiloon. Kun maalimies ehti paikalleen, päästin Hiisin irti. Ensimmäisellä kerralla pennun keskittyminen herpaantui kesken kaiken. Kiinni pitäessä se pyrki kovasti maalimiehen perään, mutta huomio oli jo muualla, kun päästin sen irti. Itsekin taisin tehdä vähän tyhmästi. Tein ehkä turhan dramaattisen liikkeen irti päästössä, ja Hiisi vilkaisi vähän kummissaan, että mitä se akka meuhkaa. Toisella yrittämällä pentu keskittyi koko ajan maalimieheen ja ponkaisi perään heti irti päästyään. Maalimieheltä Hiisi sai herkkuja, ja sitten leikittiin. Leikkimistä ei olla juuri harjoiteltu, mutta se meni yhtä hienosti kuin viime viikolla palveluskoirakentällä. Tällä kertaa lelun virkaa toimittivat frisbeen sijasta meikäläisen hansikkaat. Ensin niitä retuutettiin ja kiskottiin, sitten heitin hanskaa pienen matkan päähän. Hiisi nouti, ja taas leikittiin! Jee!

Keksiiköhän Hoo vielä jossain vaiheessa, että lelut on kivempi pitää itsellään… Nyt kehun sitä aina kovasti, kun se ottaa suuhunsa tavaroita. Palkitsen vielä herkulla/kehuilla ja silityksillä, jos se tuo niitä oma-aloitteisesti minulle. Toivottavasti tavaroiden tuominen kannattaa pennun mielestä jatkossakin. Loppuun vielä itse starba löytöhanska suussa.

Apua, koirani on koprofiili!

Tsup, sanoi oluttölkki, kun aukesi viikonlopun kunniaksi. Meikäläisen kaljahan ei tietenkään liity koiraan millään tavalla, mutta se auttaa kirjoittajaa pääsemään asiaan.

Kuluvan viikon aikana Hiisillä on ollut niin hienoja hetkiä, että olen ollut haljeta ylpeydestä. Keskiviikkoaamuna olin reippaan juniorin kanssa eläinlääkärissä (ks. edellinen postaus), jossa se hurmasi (ainakin meikäläisen) rohkeudellaan. Saman päivän iltana käytiin ystäväni Hannan innoittamana Nokian palveluskoiraharrastajien treeneissä. (Olen käynyt vakoilemassa palveluskoirailijoiden juttuja keväästä asti vähän sillä silmällä ;).)

Treenihommissa on aina aika paljon odottelua, mutta sen Hiisi osaa jo hienosti. Se lepäilee odotusajan tyytyväisenä autossa. En ole huomannut sen häiriintyvän, vaikka ympärillä haukutaan ja elämöidään. Ennen kentälle menoa kävelytin Hiisiä läheisessä metsikössä. Se kuunteli haukkumista vähän ihmeissään, mutta rohkaistui nopeasti ja pystyi keskittymään minuunkin. Ulkona alkoi ehkä jo aavistuksen hämärtää, kun Hiisin vuoro tuli. Hiisi oli kuitenkin rohkea jäbä. Se tervehti iloisesti kaikki kentällä seisovat ihmiset, leikki halukkaiden kanssa ja ihastui erityisesti pikkuiseen Viljami-poikaan (ihminen). Tervehdystohinoiden jälkeen se innostui frisbeeleikeistä. Sitten otettiin juoksu-luoksetuloharjoitus kentällä. Eli Hanna piti Hiisiä kiinni, ja minä juoksin karkuun. Kun Hanna päästi irti, kutsuin Hiisiä luokse. Koiruliini kipitti minua kohti minkä kintuistaan pääsi. Palkaksi annoin namia ja heitin frisbeetä. Hiisi juoksi kiekon perään ja – tadaa – toi takaisin! Se nouti frisbeen pari kertaa, ja sitten lopetettiin. Luulen, että sille jäi kentästä hyvä fiilis (niin kuin oli tarkoituskin) ja että se olisi halunnut leikkiä vähän pidempäänkin.

Torstaina oli sitten Pirkanmaan vesikoirien lenkki. Isommat perrot ja portugeesit eivät juuri osoittaneet kiinnostusta Hiisiin, mutta Hiisi yritti silti kovasti haistella ja tehdä tuttavuutta. Pennuista paikalla olivat Lisa (Nartsukan L-pentueesta kai?) ja Pablo (myös Nartsukan-kennelistä), joka oli Hiisiä pari päivää nuorempi. Olin aika innoissani, kun Hiisi pääsi vihdoin tapaamaan muita perronpentuja. Pentujen leikit eivät kuitenkaan menneet ihan nappiin. Lisa on ilmeisen valikoiva leikkiseuransa suhteen eikä välittänyt Hiisistä laisinkaan. Ensimmäistä kertaa vesikoiralenkille saapunut Pablo puolestaan tervehti Hiisiä uteliaana mutta sai aika kylmää kyytiä. Hiisi aloitti armottoman nylkytyksen melkein heti (oli muuten ensimmäinen kerta, kun nylkytti toista koiraa), eikä muunlainen leikki sitten huvittanutkaan. Paitsi pureminen. Hiisi iski leukansa Pablon töpöhäntään eikä olisi päästänyt irti, vaikka Pablo kiljui. Eipä siinä sitten muuta, kuin Hiisi irti Pablosta ja rauhoittavaa sylihoitoa. Nyt etsitäänkin sitten passelin kokoista leikkiseuraa, joka ei anna Hiisin koko ajan alistaa :O.

Jos joku muistaa vielä otsikon, niin nyt aletaan pikku hiljaa päästä asiaan. Herkimpien kannattaa jo tässä vaiheessa valmistautua klikkaamaan selaimen oikeassa yläreunassa komeilevaa x-nappulaa. Hiisin lempipuuhaa on metsässä samoilu. Meidän lähimetsämme on Kaupissa, ja sinne hurauttaa autolla parissa minuutissa. Perjantain kunniaksi suuntasimme siis metsään. Hiisi nautiskeli joka hetkestä, mutta valitettavasti meikäläisen hauskuus katkesi reissun loppumetreillä.

No niin. Jos tunnistit otsikossa esiintyvän sivistyssanan, tiedät jo, mistä on kyse, ja voit lopettaa lukemisen tähän. Jos sana on vieras ja vatsa herkkä, suosittelen siinäkin tapauksessa lopettamaan tähän. Jos janoat sanavarastoosi uutta sivistyssanaa (jota tuskin pääset käyttämään maanantaina töissä aamukahvilla) etkä voi herkästi pahoin, jatka lukemista. (Täytynee tässä kohtaa vielä tarkentaa, että Hiisin varhaisen iän huomioon ottaen voitaneen olettaa, ettei pentu kuitenkaan ole koprofiili sanan täydessä merkityksessä.)

Sitten takaisin sinne Kaupin metsään, jossa Hiisiläinen iloisesti kirmaili ja hyppeli mättähältä mättähälle kuten Mikki Hiiri konsanaan.

Olimme jo melkein turvallisesti autossa, kun Hiisi hoksasi polun lähellä olevan kuusen, jonka juurella oli jotain vastustamatonta. Sinne se karvainen koiranalku onnellisena kirmasi. Hiisistä kun ei alkanut kuulua, niin piti oikein itse mennä katsomaan, että mikä on niiiin jännää. Ja jännähän siellä oli. Koira piehtaroi oikein hurmiotilassa haisevassa läjässä, joka arvioni mukaan kuului homo sapiens -lajin hädänalaiselle edustajalle  (pyyhkivätkö muut eläinlajit takapuolensa vessapaperiin?). Voin kertoa, että tuoksu oli melkoinen. Ja voin sanoa, että (lähes) aina hillityn meikäläisen kirosanarepertuaari on melkoinen. Koira haisi suomeksi sanottuna niin paskalta, että yökkäilin autossa koko kotimatkan. Kotona pesin elukan kolme kertaa, koska ensimmäisen ja toisen kerran jälkeen löysin siitä aina uudelleen kakanhajuisia kohtia. Nyt se makaa tyytyväisenä jaloissani, ja luulenpa, että joudun nuuskimaan sen vielä kertaalleen läpi ja pesemään vielä neljännen kerran. (Olisi vain pitänyt vaahdottaa koko karvakasa kunnolla päästä varpaisiin heti ensimmäisellä kerralla.) Epäilen, että ihmisulosteen odööri ei poistu sieraimistani ehkä koskaan.

Eipä tässä sitten tällä kertaa muuta. Paitsi, että lenkkeilijät: käykää kakalla kotona, please!

Klonkku ennen koprofilian iloja.