Viime sunnuntaina päästiin Hiisin kanssa varta vasten meille järkättyyn etsintätreeniin. Etsintäalue Espoon Juvanmalmilla oli kooltaan neljä hehtaaria. Lunta oli aika reippaasti, ja koko ajan satoi lisää. Minä kahlasin lumessa polvia myöten ja koira kainaloita. Lämpötila oli vähäsen plussan puolella, ja tuuli kävi jotakuinkin etelästä. Harjoituksen järkkäri oli Päivi, ja meitä kartturoi Ari.
Suunnitelma oli aloittaa etsintä rajoja pitkin alueen pohjoisrajalta ja edetä ensin kohti itää. Alueen kulmasta kääntyä etelään ja nousta poikittamaan aluetta jyrkänteen jälkeen itä-länsisuunnassa. Sitten edetä länsirajaa noin 50 metriä ja poikittaa alue lännestä itään. Toisin sanoen pilkkoa alue poikittamalla sitä itä-länsisuunnassa noin 50 metrin välein niin, että vienosta etelätuulen häiveestä saataisiin kaikki hyöty irti.
Eteneminen oli aika hidasta, mutta Hiisi irtoili olosuhteisiin nähden tosi hyvin. Jyrkänteen jälkeen ensimmäinen nousu kohti länttä sujui itseltäni vähän epäröivissä tunnelmissa. Ilma ei alueella tuntunut liikkuvan ollenkaan ja mietin, miten tiheällä kammalla tällainen alue olisi tositilanteessa käytävä läpi, ennen kuin voisi todeta alueen tyhjäksi. Lunta oli puiden oksilla paksulti, ja kuusen oksien alla lymyilevän ihmisen haju voisi jäädä koiralta huomaamatta, jos koira ei sattuisi tarpeeksi lähelle ihmistä.
Oltiin edetty noin 2/3 ensimmäistä länteen suuntautuvaa poikitusta, kun katselin pohjoiseen parinkymmenen metrin päässä nousevaa kalliota ja sanoin kartturille, että en usko koiran voineen saada hajua sieltä. Kävelin itse muutaman metrin kohti pohjoista ja Hiisi lähti etenemään minun rintamasuuntaani. Pian se nousikin kallion päälle nappaamaan hajun, laskeutui melkein saman tien takaisin ja pysähtyi puun juurelle. Hiisi oli löytänyt valkoisen t-paidan. Esineilmaisua Hiisillä ei vielä ole, joten kehuin löydöstä ja odotin hetken, alkaisiko koira spontaanisti juosta minun ja esineen väliä, kuten se oli tehnyt aiemmassa treenissä. Eipä se siinä hangessa turhia kirmaillut, vaan nappasi t-paidan suuhunsa ja toi sen minulle.
Jatkettiin suunnitelman mukaan matkaa. Oltiin edetty vajaa 1/3 matkasta alueen itärajaa kohti, kun kartturin piti hoitaa puhelinasiaa. Siinä kohtaa olimma kahlailleen vartin verran lumessa, ja olikin hyvä tauon paikka. Hiisin rinta ja etujalkojen väli olivat täynnä isoja lumipaakkuja, ja putsailin niitä pois, jotta liikkuminen olisi helpompaa. Jatkettiin sitten matkaa, kunnes päädyttiin taas alueen itärajalle. Itärajaa pitkin kulki polku, ja halusin palata polkua pitkin vielä siihen kohtaan, josta olimme nousseet edellisen kerran ylös. Näin Hiisi sai hetken liikkua muutenkin kuin kahlaten.
Sitten lähdettiin etsimään seuraavaa kohtaa, josta nousta ylös kohti länttä. Hiisi nosti jäljen ja annoin sen jäljestää. Jälki olikin pieni silmukka, joka palasi pian takaisin polulle. Hiisi jatkoi jäljen ajamista polkua pitkin, ja parinkymmenen metrin päästä jälki nousi ylös rinteeseen. Sanoin kartturille, että muutetaan suunnitelmaa, ja annetaan koiran ajaa jälki. Annoin Hiisin ajaa jälkeä irti, ja se pysyi pääosin näköpiirissä. Jälki jatkui rinnettä ylös ja kaartoi jonkin matkan päästä kohti pohjoista. Puuskutin ja kiipesin kalliota koiran perässä. Pian näinkin koiran puiden juurella. Jälki olisi vielä jatkunut eteenpäin, mutta Hiisi oli saanut etsittävästä ilmavainun ja mennyt suorinta tietä löydölle. Siellä se hellästi nuolaisi muutaman kerran maalimiehen kasvoja ja jäi sitten katsomaan minua. Minulla ja koiralla oli etäisyyttä muutama metri, ja koira vähän mietti, että ilmaiseeko vai ei. Olisiko vähän jo väsymys painanut, kun ei heti aloittanut ilmaisua? Otin muutaman askeleen eteenpäin, ja sitten koira ilmaisikin. Ilmaisu ok, sitten kun pienen tuumaustauon jälkeen käynnistyi. Tässä vaiheessa etsintäaikaa oli kulunut noin 25 minuuttia.
Maalimies kertoi, että alueella oli toinenkin esine, joten päätettiin katsoa, reagoisiko koira siihenkin. Hetki kuljettiin maalimiehen neuvomaan suuntaan, ja sitten Hiisi alkoi vahvasti pyrkimään kohti etelää. Se yritti nousta kivelle, mutta lunta oli niin paljon, että valui alas. Nappasin siis koiran syliin ja nostin sen kivelle. Siitä Hiisi ponkaisi vauhtia, ja syykin selvisi. Se oli haistanut jäljen, jonka annoin taas nostaa ja lähteä ajamaan. Jäljen varrella olevassa puussa roikkui toinen t-paita, ja paidan lähellä hangessa oli maalimiehen repun tekemä painauma, jota Hiisi innokkaasti nuuskutteli. Jatkoi sitten jäljen ajoa, mutta ei lähtenyt työstämään t-paitaa. Ehkä se tulkitsi, että esineen haju tuli repun painaumasta? Tai ehkä tässä näkyi kokemuksen puute korkealla olevista jälkiesineistä? Ollaankohan koskaan harjoiteltukaan sellaista.
Kaiken kaikkiaan tehtiin hyvä etsintätreeni, jossa näkyi, että Hiisin työskentelymotivaatio kantaa hankalissakin olosuhteissa. Etsintäaikaa kului yhteensä puolisen tuntia, mikä on meidän kokemuksella ja siinä lumihangessa jo melkoisen pitkä aika työskennellä. Koiran fokus etsimiseen säilyi hyvin, mutta lepotauon pitämisessäkään ei ollut vaikeuksia. Hiisi irtosi hyvin, oli hyvin kuulolla ja sain pelkällä rintamasuunnalla ohjattua sen haluamaani paikkaan. Lisäksi Hiisi reagoi vahvasti esineisiin ja jälkeen sekä ajoi jälkeä myös tallatulla polulla. Parantamisen varaa oli ilmaisun käynnistämisessä (ilmaisu pitäisi aloittaa nopeammin). Löytöä ei myöskään tarvitsisi koskettaa. Matkan varrella olevista koirien jäljistä ei myöskään tarvitsisi kovasti kiinnostua.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Hiisin ja Yolan blogi 