Musta marraskuu

Ei ole tullut paljon blogia päiviteltyä. Sitäkin enemmän olen päivitellyt itsekseni koiruuden terveyshuolia. Mistähän sitä alottais? No, ehkä vanhasta tutusta eli selästä.

Karhumäen Elina on laseroinut Hiisin lihasjumeja, ja Kaiperla hoitanut osteopatialla rankaa päänupista hännäntyveen. Viime käynnillä Kaiperla jälleen kerran totesi, että ristiluun alueella selän liikkuvuus ei ole normaali.

Hoidolla ristiluun alue saatiin taas liikkuvaksi, mutta jostain syystä se tuppaa aina menemään uudestaan jumiin. Huonon jouston/liikkuvuuden takia Hiisi ei pysty käyttämään takapäätään kunnolla, eli ei astu takajalkojaan kunnolla vatsan alle. Takapään säästäminen puolestaan kuormittaa etupäätä, joten kropasta tulee kovin etupainotteinen. Sen vuoksi etupään lihakset menevät kipeästi jumiin.

Uutena bonuksena Hiisi sai itselleen mahavaivan. Muutaman kerran oli satunnaista vatsan löysyyttä, ja sitten alkoikin ihan kunnon ripuli, joka ei itsekseen parantunut. Kaikenlaista kotikikkaa ja -konstia kokeiltiin, mutta lopulta mentiin lääkärille, jossa tsekattiin veriarvot (kaikki ok) ja saatiin kuuri Tylosinia. Madotukset, Tylosin, maitohappobakteerit ja ruokavalion tuunaus eivät parissa viikossa auttaneet, mutta lopulta vatsa saatiin tokenemaan suolistovaivaisille tarkoitetulla ruualla. Seuraavaksi palaillaan murunen kerrallaan normiruokintaan, joka meillä tarkoittaa nappulaa ja lihoja 50/50-mallilla.

Kevyitä treenejä ollaan tehty koko ajan rinnalla, jotta mieli pysyisi virkeänä. Sellainen tunne on, että TOKO/tottis on jatkuvasti noususuuntaista. Liikkeistä en kanna huolta, kun ovat kuitenkin alokasluokassa niin simppeleitä. Eniten iloitsen treeneistä, joissa koiran mieliala ja tekemisen halu pysyvät hyvinä. Häiriöt vaivaavat edelleen, mutta ehkä niistäkin vielä joskus yli päästään.

Olen huomannut  että sairastelujen ja hyvin sujuneiden treenien yhdistelmä aiheuttaa minussa selvästikin kurinpidollista lepsuutta. Hyvin sujuneiden treenien vanavedessä koira on saanut kotona vähän lisää vapauksia ja reagoinut niihin omalla ihastuttavalla tavallaan: alkanut rähistä ulkona vastaantulijoille. Olipa taas hauska nähdä, mitä tapahtui, kun puolihuolimaton rapsuttelu ja kainalossa köllöttely vaihtuivat tiukennettuun huomioimattomuuteen. Hiisi vain totesi ulkona, että hyvä on, päätä sinä sitten, miten käyttäydytään. Ja kas, rähinäaikeet loppuivat yhdestä ei-sanasta. On se vaan äijä isolla Ä:llä!

Karvakorva kuulolla

Kolmiviikkoisen skarppausprojektin jälkeen olemme palailleet Hiisin kanssa normaaliin arkeen, jossa toteutamme perushuomioimattomuutta. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että Hiisille ei kotioloissa höpötellä turhia eikä se saa koskaan huomiota huonosti käyttäytymällä. Yleisesti ottaen huomiointi ja helliminen ei ole ilmaista, vaan Hiisi saa rapsuja ja kehuja hyvästä käytöksestä ja tietenkin luoksetulokutsun noudattamisesta. Jos se tulee luokse ilman kutsua ja komentavan oloisena, sitä ei huomioida lainkaan tai tarvittaessa käsketään pois. Nöyränä ja kilttinä poikana sen sijaan saa tulla ja saattaapa saada siitä rapsutuksiakin, vaikka ilman kutsua tulisikin.

Sen verran säännöt ovat meillä kotielämässä muuttuneet, että Hiisillä ei ole enää sänky- ja sohvalupaa. Aiemmin Hiisi sai tulla sängylle tai sohvalle, mutta sen piti poistua ihmisen käskystä. Nyt se saa tulla sohvalle ainoastaan pyynnöstä, ja hellimishetken jälkeen Hiisi käskytetään alas.

Pari kertaa olemme jo tavanneet muita koiria. Ensimmäinen kerta oli tutussa vesikoiraporukassa pääsiäislenkillä. Koirakaverit ja varsinkin ihanat nartut olivat Hiisille todellinen haaste, joten mitään kovin salonkikelpoista käytöstä ei valitettavasti nähty. Hihnassa kävely vetämättä pitää näköjään opetella erikseen kovilla kierroksilla. Lisäksi narttuja oli liian ihanaa vokotella. Yksi aivan erityisen herkullinen noutajaneito sekoitti Hiisi-poloisen pään täysin. Harmillista kyllä, neitokainen ei lainkaan ilmaissut Hiisille, että viriilin vesikon huomio oli ei-toivottua.

Ankaralla käskyttämisellä olisin ehkä saanut Hiisin pysymään loitolla, mutta koska innokkaan kosijan neljä tassua pysyivät maassa, en halunnut jatkuvasti komentaa tai ottaa koiraa kiinni. Heilastelun tuoksinassakin luoksetulot toimivat hienosti, jopa silloin kun koko porukka bongasi jossain vieraan koiran ja lähti haukkuen tarkastamaan tilannetta. Jatkoa varten mietin, että taitaa olla parasta keskittyä lenkkeilemään Hiisin luonteelle sopivissa koiraporukoissa ja satsata siihen, että porukan nartut ovat reippaita ja puolensa pitäviä. En halua huonontaa minun ja Hiisin suhdetta jatkuvalla käskyttämisellä sellaisessa tilanteessa, että joku samassa porukassa lenkkeilevä narttu ahdistuu mutta ei sano vastaan ja nartun omistaja ei jostain syystä voi olla koiransa tukena ja ärähtää sen puolesta. Tosi hankala tilanne!

Sitten aika mukava luoksetuloon liittyvä juttu. Maanantaina mökkireissulla saatiin mainio näyte Hiisukan kuuliaisuudesta. Aamuviiden aikaan lähdin mökistä vessareissulle, ja Hiisi lähti tietysti samalla ovenavauksella pihalle. Pahaksi onneksi viiden metrin päässä mökistä istui rusakko. Siinä vaiheessa kun minun uniset aivoni rekisteröivät asian, pupu ja perro pinkoivat jo 50 metrin päässä järven jäällä… Ei-sana tuli suustani ikuisuuden liian myöhään.

Kaksikko oli jo sadan metrin päässä vastarannalla, kun muodostin käsillä torven suun eteen ja huusin järvelle TULE. Kuulin kuinka ääni ehti vastarannalle, ja silloin tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Hiisi kääntyi kannoillaan ja juoksi täyttä vauhtia minun luokseni. Aika mieletöntä :O. En ollut uskaltanut edes toivoa, että saisin KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN käännettyä Hiisiä jäniksen ajosta. Tiedostan että kutsun noudattaminen saattoi olla Hiisin puolelta vahinko, joten toivottavasti en joudu enää koskaan samaan tilanteeseen =).

Auringonpalvoja pääsiäisenä.

Kotona ollaan taas

Huippukiva ja rentouttava loma Singaporessa, Lombokilla, Gili-saarilla ja Balilla on nyt reissattu. Indonesialaiset ruuat olivat ihania ja erityisesti Gili-saaria suosittelen reissukohteena kaikille. Singapore oli siisti mutta kamalan kallis. Eläintarha ja merimaailma olivat tosi mainioita. Kuvia karvaisista ja karvattomista reissukavereista on nyt täällä.

Hiisi oli loman aikana hoidossa ensin Hannalla ja sitten Frida-perron perheen luona. Heimo ja Enni olivat varmalla tyylillään pitäneet Herra Hoon kunnon kurissa ja nuhteessa. Bc:t olivat aloittaneet pitämällä kolmen päivän jääkauden. Sitten kun Hiisi oli bortsujen mielestä tarpeeksi nöyrä nuorukainen, alkoi rallitus ja hurja leikkiminen. Hanna raportoi, että Hiisi oli totellut kuin ajatus. Luoksetulot vapaana olivat olleet priimaa, eivätkä vastaantulijat kiinnostaneet laisinkaan.

Fridan luona Hiisi olikin sitten ottanut vähän isompaa roolia… Oli ilmeisesti kiusannut Fridaa ja tarttunut härskisti kaikenlaisiin tilaisuuksiin tehdä pieniä ja keskisuuria kolttosia. Herra Isoherra oli kuulemma kerran ulkona karannut rähisemään toisille koirille, kun oli saanut niistä hajun. Lisäksi se oli räyhännyt hihnassa pikkukoirille. Kuulosti sen verran törkeältä toiminnalta, että valmistauduin jo henkisesti pitämään kolmen päivän jääkauden.

Mutta kas kummaa! Kotona Herra Hyde osoittautuikin tohtori Jekylliksi. Kaikki muut koirat on ohitettu järjestään hienosti hihna löysällä ilman rähinöitä, vaikka meille on raivokkaasti rähjätty ja meitä päin on hyökkäilty. Luoksetulot toimivat moitteettomasti, ja lenkkeily Hiisin kanssa on yhtä kivaa kuin ennen lomaakin. Sen olen kuitenkin huomannut, että vaikka hihna ei kiristy, Hiisi pyrkii selvästi kulkemaan kauempana edelläni kuin aiemmin. Ehkä jotain pienen pientä kapinahenkeä väreilee ilmassa kuitenkin.

Ja nyt se varsinainen loppuelämän työ vasta sitten alkaakin. Pitäisi opetella toimimaan aina epäröimättä niin, että Hiisi voi luottaa minun hoitavan kaikki tilanteet koiran näkökulmasta loogisesti ja oikein. Opetella lukemaan paremmin niitä pieniä eleitä, jotka kertovat, mitä Hiisi aikoo parin sekunnin päästä tehdä. Opetella havainnoimaan koiraa rennon varmasti ja turhia kyttäämättä. Paljon on vielä matkaa siihen, että nuo kaikki asiat tulevat automaattisesti selkärangasta. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin tosi hyvältä =).

Viimeinen käynti Peetsalla

Tänään käytiin viimeistä kertaa Peetsan luona Kokemäellä. Tällä kertaa haasteena oli vieraan koiran ohittaminen Hiisin ollessa vapaana. Ja niinhän siinä kävi, että ohi me vaan mentiin =). Hiisi kyllä ehdotti, että jos hän kävisi tsekkaamassa pienen valkoisen ystävän, mutta sanoin ei. Hiisi ei siis mennyt, vaan palasi ihan rennosti vierelleni kävelemään kuin mikäkin tottelevainen turre!!!

Vautsi. Vilander oli oikein tyytyväinen meidän edistymiseen ja sanoi, että minun ja koiran suhde on hänen mielestään tällä hetkellä niin hyvä kuin se vain voi olla. Itsekin olen mielettömän tyytyväinen nyky-Hiisiin, vaikka eihän se mikään ongelmakoira aiemminkaan ollut. Oleminen sen kanssa on nyt tosi rentoa niin ulkona kuin sisällä.

Ennen kuin otin yhteyttä Vilanderiin, olin lukenut hänen PEVI-metodistaan paljon hyvää. Toisaalta monet positiivisten menetelmien kannattajat ovat sitä mieltä, että tämä tapa on julma ja että koiralle voidaan (ja kannattaisi) opettaa kaikki pelkästään positiivisin menetelmin. Heidän mielestään  koira ei muodosta laumaa ihmisen kanssa eikä ihminen voi puhua koiralle koiran kieltä. Sen vuoksi ihminen ei voi vedota siihen, mitä jotkut kutsuvat koiran laumavietiksi.

Ensimmäiset puolitoista vuotta koiranomistajana ja erityisesti kulunut kuukausi ovat vieneet ajatuksiani siihen suuntaan, että koiran kouluttaminen ja kasvattaminen ovat tosiaankin kaksi eri asiaa. Kouluttamisessa aion edelleen käyttää apuna naksutinta ja positiivista vahvistamista, mutta uskon myös, että Hiisin kaltainen toimintakykyinen, rohkea, kova ja vietikäs koira tarvitsee myös elämäänsä selvät rajat. Uskon, että koira on sitä onnellisempi, mitä mustavalkoisempi sen maailma on ja mitä vähemmän vastuuta sille annetaan. Elämä on helpompaa, kun asiat ovat joko kiellettyjä tai sallittuja, ja se myös selkeästi koiralle kerrotaan.

Monille nettikeskustelijoille PEVI-metodi on yhtä kuin jääkausi tai kolinapurkki. Minusta ne ovat vain välineitä, joita kuuluu käyttää asiantuntevasti ja vasta sitten, kun suhde koiraan on jo jollain tavalla vinossa. Väärin käytettynä niillä saa takuuvarmasti pahaa jälkeä aikaiseksi.

Jos joku Hiisin blogin lukija on kiinnostunut perehtymään näiden tekniikoiden takana oleviin ajatuksiin, suosittelen lukemaan Lilli Loiri-Sepän ja Pertti Vilanderin kirjoittaman Koirankorjauskirjan. (Voin vaikka lainata.) Yllättävän samankaltaisiin ajatuksiin ovat muuten päätyneet myös britti Jan Fennell sekä tv-stara Cesar Millan. Toki yksityiskohdissa on eroja, mutta yhteistä näille kolmelle on se, että he ovat päätyneet ajatuksiinsa elämällä itse koirien kanssa ja tarkkailemalla kesyjen koiralaumojen toimintaa.

Minun ja Hiisin ”korjauskausi” on herättänyt mielessäni todella paljon ajatuksia koiran ja ihmisen suhteesta. On ehkä loman jälkeen pakko kirjoitella aiheesta lisää. Mutta nyt kohti Helsinki-Vantaata ja lomaa. Seuraava pysähdyspaikka: Singapore!

Kiharakarvainen kolinapurkinnoutaja

Tänään oli yllättävän tehokas päivä. Pääsin tekemään kotiläksyhäädön ja ohituksiakin kertyi neljä.

Häätötilaisuuteni koitti, kun hajut vetivät Hiisin nuuskuttelmaan keskittyneesti jotain. Arvelin, että ei tule käskystä, ja kutsuin. Kahdesta kutsusta koira ei tullut, joten lähdin kävelemään vastakkaiseen suuntaan ja pidin silmällä hetkeä, jolloin Hiisi lähestyy. Kun Hiisi ehti noin viiden metrin päähän aloitin julmetun kiroilun, heitin hihnan sen eteen, kiroilin rumasti karjuen vähän lisää, tein valehyökkäyksen ja viskasin vielä kolinapurkin etujalkojen eteen pysäyttämään.

Hiisi hämmentyi ensin mutta teki sitten leikkikumarruksen ja muutaman leikkisän pompun. Sen jälkeen rähähdin vielä uudelleen ja sain Hiisin pysähtymään. Kun se seistä tönötti tiellä tietämättä mitä tehdä, kutsuin sen iloisesti luokse. Innoissaanhan se tuli, ja kehuin luoksetulosta kovasti. Kun tilanne oli ohi, lähdin hakeman kolinapurkkia, mutta Hiisi ehti ensin. Ei tainnut hirveästi hetkauttaa. Hölmöläinen nimittäin nouti purkin ja palautti sen oikein nätisti minulle käteen =O.

Heti tämän jälkeen tuli toinen tilaisuus olla vakuuttavampi. Hiisi hävisi yhtäkkiä näkyvistä ja kutsuin sitä kaksi kertaa. Ei näkynyt rekkua missään, joten päätin tsempata itseni vielä vihaisempaan tilaan. Onnistuin paremmin tällä kertaa pelkällä rähinällä ja luovalla kirosanojen käytöllä. Hiisi jäi parinkymmenen metrin päähän aiempaa surkeamman näköisenä. Jatkoin kävelyä poispäin, ja Hiisi jäi katsomaan surkeana perääni. Kun olin kävellyt parikymmentä metriä, kutsuin sen luokse ja kehuin luoksetulosta erityisen sydämellisesti. Tämän jälkeen Hiisi jättäytyi reilusti taakseni ja köpötteli peränpitäjänä koko matkan autolle. Toinen häätö taisikin mennä niin kuin piti.

Iltalenkillä päästiin vielä ohittamaan kolme koirakkoa. Ensimmäisen kohdalla ei tarvinnut edes kieltää, toisen kohdalla riitti yksi ei ja kolmannen kohdalla vielä tiukempi ei.

Sisällä Hiisi ottaa iisisti. Lepäilee edelleen tyytyväisenä eikä yritä edes komentaa haukkumalla. Haukkumisen se on viisaasti hylännyt, koska siitä seuraa nyt kielto ”ei” ja passitus makuuhuoneeseen. Tylsäähän siellä yksinään on olla. Haukkumisen sijaan se jupisee. Se menee omaan tuoliinsa mörisemään ja tönii takapuolellaan tuolin selkämystä. Todella huvittava näky :D.

Kolmas viikko jatkuu

Tällä viikolla ollaan purettu jääkautta ja treenailtu koirien ohituksia hihna löysällä. Kotona Hiisin saa pyytää rapsuteltavaksi pari kertaa päivässä ja lällytellä sitä muutaman minuutin ajan. Sitten se käsketään pois. Typeryyksiin reagoidaan kieltämällä. Hiisi keskittyy nautiskelemaan rapsutuksista silmät sikkuralla ja nuolaisee muutaman kerran kasvojani.

Ei-sanaa Hiisi kunnioittaa hyvin, mutta tarpeen mukaan vahvistuksena käytetään kolinapurkkia. Sisällä sitä ei ole toistaiseksi käytetty. Haukkuprotestointi kuitenkin jatkuu sisällä satunnaisesti. Nyt kun typeryyksiin saa reagoida, ei-sana katkaisee hölmöilyn useimmiten silmänräpäyksessä. Kun vaativa haukku alkaa, sanon tiukasti ei, ja tehosteena Hiisi lähtee saman tien käskyllä jäähylle makuuhuoneeseen.

Ulkona Hiisi kulkee hihna löysällä, eikä kiristymisestä tarvitse huomauttaa käytännössä enää lainkaan. Kun muita koiria on näkyvissä, Hiisi hakeutuu itsestään joko taakseni tai toiselle puolelleni niin, että minä olen Hiisin ja toisen koiran välissä. Se vilkaisee minuun lähes aina, kun eteen tulee tilanne, jossa se miettii reagoidako vai ei. Näissä tilanteissa riittää, kun olen rauhallisen välinpitämätön ja kävelen eteenpäin reagoimatta mihinkään. Hiisi ottaa mallia ja keskittyy taas nuuskutteluun. Ohitustilanteita on ollut harmillisen vähän, joten lisää harjoituksia kaivataan ehdottomasti, jotta tilanteesta saataisiin varma!

Tämän viikon tehtävänä on myös ulkoilla vapaana ja tehdä tarvittaessa laumasta häätö. Eilen tein sen ensimmäisen kerran, kun Hiisi jäi järsimään keppiä eikä tullut luokse. Onnistuminen ei ollut ihan täydellinen, mutta sen jälkeen Hiisi oli tosi hyvin kuulolla ja singahti ensimmäisestä käskystä luokse. Luoksetuloissa Hiisi käyttäytyy edelleen röyhkeästi, eli häntä on korkealla ja lähestyminen riehakasta. Saattaa jopa tönäistä minua tullessaan. Vilander sanoi viimeksi, että sitä röyhkeyttä en varmaankaan saa Hiisistä pois, koska käskystä luokse tulevaa koiraa ei koskaan saa kieltää. Tuo röyhkeys on minusta vähän ristiriitainen asia, koska toisaalta pidän siitä, että koira on vähän röyhkeä. Toki on äärimmäisen huono juttu, jos röyhkeyden mukana seuraa se, että koira ei ole hallinnassa.

Kaiken kaikkiaan opettelen olemaan hyvin mustavalkoinen kaikessa toiminnassani koiran kanssa. Siihen kuuluu myös se, että ensimmäistä ei-käskyä on ehdottomasti toteltava. Kehut ovat ylitsevuotavia, mutta epäsuosio on todella välitöntä ja murhaavan kamalaa. Esimerkiksi ulkoillessa Hiisi on jo oppinut, että hihnan on pysyttävä löysällä. Jos se unohtuu, palaute tulee armottoman tiukasti ja välittömästi. Hiisin tekemiset ovat joko ehdottomasti oikein tai ehdottomasti väärin. Ei minkäänlaisia kompromisseja tai rajojen häilyvyyttä tämän koiran kanssa.

Kolmas koulutuskäynti

Jännäsin tämän päivän käyntiä niin paljon, että eilisen yöunet menivät ihan pilalle. Väsyttikin aivan uskomattoman paljon, kun lähdin aamusella ajelemaan Kokemäelle. Tällä kertaa siellä opiskeltiin luoksetuloa vapaana ja vieraan koiran ohittamista neutraalisti. Koulutuksessa apuvälineenä oli Peetsan taiteilema kolinapurkki. Hauskaa oli muuten se, että Hiisi oli aivan innoissaan, kun huomasi missä taas oltiin. Viikon viihdyttävimmät hetket se taitaa nykyään kokea Peetsalla =).

Kysäisin Peetsan mielipidettä siitä, että olen nyt pari kertaa nähnyt Hiisin nuolevan lattiaa, mattoa tai tassujaan. Ei mitenkään älyttömästi tai kiihkeästi, mutta sen verran, että huomasin. Ruokavaliota on lähiaikoina tuunattu, ja ilmeisesti tuo voisi mahdollisesti olla myös närästyksen oire. Peetsa sanoi, että jääkaudesta stressaantuminen on mahdollista, joskin äärimmäisen harvinaista. Hän oli sitä mieltä, että jos oireet jatkuvat vielä viikon päästä, syy on jossain muualla kuin huomioimattomuudessa. Äsken tajusin senkin, että Hiisillä on ollut tapana käydä vähän pesemässä tai ”hoitamassa” meitä ihmisiä (yleensä korvia tai kaulaa), mutta nythän se on kielletty. Joten taitaa olla aika mahdotonta sanoa, mihin tuo sitten liittyy. Tarkkaillaan tilannetta.

Tämän viikon kotiläksyksi saatiin harjoitella vapaana luoksetuloa sellaisessa tilanteessa, jossa Hiisi todennäköisesti ei tottele luoksetulokutsua. Jos Hiisi ei tule toisella käskyllä luokse, käännän selkäni koiralle ja lähden kävelemään vastakkaiseen suuntaan. Samalla tarkkailen sivusilmällä koiran touhuja. Kun Hiisi on parin metrin päässä ja aikoo liittyä seuraan, nakkaan todella vihaisesti ärähtäen ensin hihnan ja sitten rämisevän purkin koiran eteen. Vihaisen vastaanoton ideana on estää Hiisin liittyminen takaisin laumaan omin päin. Kun Hiisi tajuaa tilanteen ja hämmentyy, kutsun sen iloisen rennosti luokseni ja palkitsen kehuin ja rapsutuksin. Tämä esimerkkitilanne saatiin kerran luotua Kokemäellä, mutta sen jälkeen kaikki luoksetulot olivat priimaa. Hiisi tuli kipinkapin juoksujalkaa jopa herkullisen lantakasan ääreltä. Ilmeisen tehokasta oli siis.

Viikon toinen treenikohde on vastaantulijoiden ohittaminen provosoimatta, lyhyessä hihnassa ja hihna löysällä. Nyt on siis ideana ottaa koira lyhyeen mutta löysään hihnaan, kun nähdään vastaantulija. Minun hommani on tarkkailla sitä hetkeä, kun Hiisi nostaa korvat ylös ja aloittaa vastaantulijan tiiviin tuijottamisen. Utelias vilkaisu siis sallitaan, tiukkaa tuijotusta ei. Jos tuijotus ei lopu kiellosta, kielletään uudestaan ja käytetään purkkia.

Tänään ohiteltiin mallikohteena yhtä Peetsan omaa vesikoiraurosta. Hiisille purkkitehoste toimi hienosti. Se reagoi pakotteeseen ottamalla oma-aloitteisesti kontaktin minuun ja ohittamalla vastaantulijan hienosti kontaktissa. Tuli sellainen olo, että tuo purkki tosiaan teki tehtävänsä. Aivan kuin Hiisi olisi tuumannut, että oho, ai siis oikeesti meinasit että EI.

Sisällä meno muuttuu nyt sellaiseksi, että kolme kertaa päivässä Hiisi kutsutaan luokse ja palkintona sitä hemmotellaan oikein olan takaa. Kolmen tai neljän minuutin ajan Hiisiä rapsutellaan ja hellitään, ja se saa tuntea itsensä maailman parhaaksi koiraksi. Sen jälkeen se käsketään pois. Tämän lisäksi hellimishetket ruokailujen ja ulosmenon yhteydessä säilyvät entisellään. Eli käskyn alla olevaa koiraa kehutaan ja rapsutellaan täydestä sydämestä. Muuten ei mitään huomiota.

Viikon teemana ovat siis vastakkaiset ääripäät. Kun Hiisi tottelee käskyä, se saa tuntea olevansa hienoin ja paras. Kun Hiisi ei tottele, se saa hyvin tiukan negatiivisen palautteen. Kun Hiisi ei tottele luoksetuloa ja pyrkii sitten porukoihin omia aikojaan, se saa huomata, että ei todellakaan käy.

Pitää ehkä vielä loppuun kirjoittaa yksi kappale siitä kiistellystä kolinapurkista. Toivon, että kukaan ei lähde kokeilemaan omin päin minkäänlaisia kolinapurkkivirityksiä. Sen vuoksi en myöskään aio kuvailla, miten meille sen käyttöä on neuvottu. Näkemäni perusteella uskon, että kolinapurkki sopii joillekin koirille. Toisaalta uskon vakaasti, että purkilla voi tehdä paljon pahaa, jos sitä käyttää väärin tai vääränlaiselle koiralle. Sama juttu pätee tietenkin mihin tahansa pakotteeseen.

Jääkauden 13. päivä

Huomenna Hiisille tulee täyteen kaksi viikkoa jääkautta. Edelleenkään tuo jurrikka ei luovuta, vaan tulee joka ilta vähintään kerran rähisemään tylsyyttään sohvalle ja komentaa sen jälkeen haukkumalla niin paljon, että naapurin pikkutytön puolesta meinaa tulla jo paha mieli. Onneksi seinänaapurit ovat ystäviämme jo useamman vuoden takaa. Ollaan kerrottu heille tästä jääkausiprojektista, ja tosi ymmärtäväisesti ovat suhtautuneet. Haukkuminenkin kuuluu ilmeisesti vain aikuisten makuuhuoneeseen.

Aluksi hajulenkkeily uuvutti Hiisiä niin paljon, että se ei juurikaan tehnyt sisällä pahojaan. Olohuoneen matto tosin rullattiin turvaan jo alussa. Tänään alkoi sitten tapahtua… Ilmeisesti Hiisillä on nyt tosi tylsää, ja tekemättömyys aiheuttaa sille stressiä. Olen pari kertaa huomannut sen nuoleskelevan lattiaa, eteisen mattoa tai tassujaan. Tänään se myös pureskeli matkalaukussa kiinni olleen kovaa muovia olevan osoitelappupidikkeen. Jäljelle jäi purukumiksi jauhettuja muovipaloja, joista osa näytti teräviltä. En usko, että mahaan päätyi yhtäkään, mutta varmuuden vuoksi annoin kuitenkin tankoparsaa. Sitähän oli kätevästi kaapissa taannoisen yöpalaseikkailun jäljiltä. Kun muoviläpyskä oli jauhettu atomeiksi, Hiisi hyökkäsi raivolla oman kirpparinojatuolinsa kimppuun ja söi istuimen pohjaan reiän. Sitten se alkoi höristellä korviaan ja rupesi rähisemään kaikille ulkoa kantautuville äänille. Mukavan rentouttavaa lauantai-iltaa siis viettelen tällä hetkellä.

Odotan kovasti huomista Kokemäen-reissua. Vähän jännittää, että mitä ohjeita saadaan seuraavaksi. Juttelin Vilanderin kanssa puhelimessa keskiviikkona, ja silloin hän mainitsi, että sisällä ihmisille rähjääminen on jääkauden tässä vaiheessa huonompi juttu. Selvästikin olin liian toiveikas, kun viime postauksessa intoilin Hiisin nöyrtymisestä.

Kuvassa Hiisin jääkausiterveiset.

Kapinakenraali ja valkoinen lippu

Toissapäivän tykityksen jälkeen karvainen kapinakenraali on alkanut taas osoittaa nöyrtymisen merkkejä. Eilen soittelin Vilanderilla ja kerroin viime päivien tapahtumista. Hihnariehuntaan Vilander oli oikein tyytyväinen ja sanoi, että mitä enemmän koira toisella viikolla kapinoi, sitä parempi siitä lopulta tulee. Sisällä komentaminen sen sijaan oli Vilanderin mielestä huonompi juttu. Hän sanoi, että viimeistään tänään Hiisin pitäisi jo olla aika nöyrää poikaa kotioloissa.

Onneksi toissapäivän sohvaraivarit ovat nyt poistuneet karvajurrikan repertuaarista. Silti Hiisi tulee vielä silloin tällöin sohvan tuntumaan kokeilemaan, saisiko katsekontaktia. Kun ei saa, niin tepsuttelee suosiolla omaan petiinsä. Ulkona hihnakäytös on tosi hienoa silloin kun toisia koiria ei ole ihan lähellä. Hihna kiristyy oikeastaan enää silloin, kun Hiisi pyrkii ohituksen jälkeen haistelemaan toisen koiran jälkiä. Satunnaisesti joudun huomauttamaan myös silloin, kun jokin muu jännittävä haju imaisee mukaansa.

Koiran huomioimattomuus kotona tuntuu nyt jo ihan helpolta, mutta tauko harrastuksista ottaa tosi koville. Toisaalta odotan innoissani, miten minun ja Hiisin suhteen muutos näkyy treeneissä. Viimeksi Vilander lupaili, että saadaan alkaa treenata taas ensi sunnuntain jälkeen. (Tai sitten ei.)

Kuun puolivälissä meillä ihmisillä on edessä melkein kolmen viikon lomamatka, jonka aikana Hiisi on kahden koirallisen ystävän luona hoidossa. Vilander kehotti varautumaan siihen, että jos Hiisi saa liikaa huomiota hoidossa, loman jälkeen meitä odottaa vanha tuttu röhkivä sikakoira ja uusi viikon jääkausi… Toivotaan siis, että hoitopaikoissa jaksetaan pitää yllä huomioimattomuutta!

Sitkeä protestointi jatkuu

Tänään olen tehnyt töitä kotona, ja korvaan sattuu jo karvaurpon kimeä komennushaukku. Se on saanut jostain uutta potkua urpoiluun ja huomion vaatimiseen…Kun sohvalle ei pääse, se hakeutuu jostain syystä loikoilemaan olohuoneen senkin päälle. Se on meillä korkein paikka, jossa se mahtuu makaamaan.

Vapaana ollaan lenkkeilty tänäänkin. Kutsuin vajaan tunnin lenkillä Hiisiä yhteensä kolme kertaa, mutta ensimmäisen luoksetulon jälkeen se lakkasi tulemasta ensimmäisellä käskyllä. (Kävi ensin nostamassa koipea jotain keppiä, muuttui yllättäen kuuroksi ja tuijotteli haaveillen horisonttiin tai teki luoksetulon kylkimyyryä kierien…) Hmph. Taisi menettää vesikoira vapautensa taas joksikin aikaa.

Olen lueskellut Koiraneuvola-foorumilta keskusteluja koiran käytöksestä jääkaudella. Joku pehmoisempi sesse on kai masentunut ja luovuttanut jo parin päivän jälkeen, mutta nyt yhdeksäntenä päivänä Hiisi on ärsyttävämpi kuin koskaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että se ei aio luovuttaa ikinä.

Plussaa on kuitenkin se, että ulkona egoilu maata potkimalla on loppunut lähes kokonaan. Lisäksi luoksetuloissa se lähestyy nyt häntä alhaalla eikä enää tönäise tai törmää tullessaan. Maailman rumin jättiläisrusakkokin ohitettiin tänään seitsemän metrin päästä hihna löysällä.