ID-juttuja

Tehtiin viikonloppukeikaus Tampereelle ja päästiin ID-hommiin. Kantavaksi teemaksi nousivat erilaiset häiriöt. Koirakoutsin uudella hallilla Ylöjärvellä oli koiratapahtuma, jonka kylkeen päädyttiin treenailemaan. Ensin Hiisille esineruutu, josta lähti pieni jälki. Tämä tehtiin alueella, jossa oli ennen meitä pyörinyt koirien lisäksi konesusi ja konekarhu. Alueella oli siis testattu koirien reaktioita konepetoihin ja niiden ulosteisiin.

Paikassa oli petojen ja niiden ulosteiden hajujen lisäksi varmasti paljon koirien pelkohajuja, mutta Hiisiä näyttänyt huomaavan mitään omituista. Teki hommia ihan muina miehinä ja nosti esineet hyvällä asenteella. Jäljellekin lähti kivasti, mutta tuuli oli voimakas joten Hiisi työskenteli noin 10-15 metriä ydinjäljen sivussa. Hieman teetti hankaluuksia päästä takaisin ytimeen, mutta lopulta pääsikin ja kivasti teki töitä.

Toisena teetätin jäljen, joka alkoi hallin edustalla kulkevalta tieltä. Ensimmäiset parikymmentä metriä olivat melkoista tuskaa. Hiisi ei malttanut kiinnittäytyä jälkeen, koska samaisella pientareenpätkällä oli päivän aikana pissatettu melkoinen määrä koiria. Kuitenkin se pystyi etenemään koko ajan jäljen suunnassa, vaikka hoiteli samalla omia pisneksiään. Yleensä en todellakaan kovistele koiraa jäljellä, mutta nyt oli pakko sanoa rumasti, kun äijä touhuili ihan omiaan. Kovistelu sitten vähän kannattikin, sillä koiruus kasasi itsensä, muisti taas mitä olikaan tekemässä ja ilmaisi esineen. Kun päästiin kusibaanalta pois, kaikki olikin tosi helppoa. Edettiin aivan ydinjäljen päällä ja esineilmaisutkin toimivat, vaikka niitä vähän etukäteen epäröin.

Jatkossa pyrin tekemään superhyvillä palkoilla esinetreenejä paikoissa, joissa pissatetaan paljon koiria. Ne ovat Hiisille ehkä haastavin häiriö, mitä pystyn keksimään. Kovistelullakin saattaisin päästä eteenpäin, jos tietäisin aina satavarmasti, milloin koira haistelee pissoja ja milloin jälkeä. Sitä en kuitenkaan voi tietää, joten en pysty antamaan asiasta mustavalkoisesti palautetta. Siispä tähän ei oikein jää muuta keinoa kuin treenata paljon pissapaikoissa ja tarjota hyvästä työmoraalista ja oikeisiin asioihin keskittymisestä vaikka sitten sisäfilettä.

Esineilmaisujen ihmettelyä

Menestyksekkäästi taas tylsistytin Hiisiä viikonlopun, kunnes sitten sunnuntaina päätin tehdä yhden ilmaisutreenin. Tallustelin ympäriinsä pihalla ja jätin jäljelleni kolikon kokoisia metalliesineitä. Kutsuin sitten koiran ja annoin sille lähtöhajun. Ihan täydellisen varmasti Hiisi työskenteli ja ilmaisi esineet, vaikka viime ilmaisutreenistä on kulunut jo monta kuukautta. Oli myös selvästi  hyvin pettynyt, kun lopetin treenin alkuunsa.

Mutta nyt en keksi, miten lähtisin purkamaan ilmaisuongelmaa, joka esiintyy ainoastaan jäljellä ja piilotettujen kohteiden kanssa. Jos Hiisillä on seurattavanaan ”oikea” jälki, jäljestäminen voittaa mahtavuudessaan kaiken muun, ja esineistä tulee toisarvoisia. Metsäjäljellä se ilmaisee kepit ja esineet aina, koska siellä ne saa ottaa suuhun. Asfalttijäljellä tilanne on kuitenkin toinen. Tähän saakka olen tehnyt niin, että annan koiralle ensin vähän miettimisaikaa, ja sanon sitten maahan-käskyn. Tätäkään en haluaisi jatkaa pitkään, koska siitä voi tulla tapa. En oikein keksi nyt muutakaan kuin sen, että piilotan esineet paikkoihin, joista koira ei saa niitä kaivettua tai otettua hampaisiinsa (helpommin sanottu kuin tehty). Sitten vain odotan, kunnes koira ilmaisee oma-aloitteisesti. Jos ilmaisua ei kuulu, vien koiran pois, ja kokeillaan hetken päästä uudestaan mahdollisesti vähän avustettuna.

Hajuhommissa: tarkennustreeniä

Löysin eilen muuton jälkimainingeissa piileskelleen videokameran ja kuvasin Hiisin hajuntarkennustreenin. Kohdehaju oli ollut piilossa parisen tuntia, ja ideana oli harjoitella tarkentamaan hajua, joka oli ehtinyt levitä mahdollisimman laajalle alueelle.

Toinen treenikohde oli itse treenitilanne, jonka yritin luoda mahdollisimman erilaiseksi kuin yleensä. Erilaista oli ensinnäkin se, että kun kutsuin koiran luokseni, se ei tiennyt, mitä oli tulossa tekemään. Hajun piilottamisesta oli kulunut jo pari tuntia, ja koira lähti hommiin suoraan päiväunilta. Monesti hajutreenien valmistelut menevät meillä niin, että koira näkee, kun otan esiin hajutreenivälineet eli purkit/hajulaput/pinsetit/palkat jne. Erilaista oli sekin, että tällä kertaa ei etsitty ihmisen hajua, vaan kamomillateetä. Lähtöhajuakaan en antanut purkista tai pussista, vaan teepaketista. Olin tallannut pihan täyteen harhajälkiä ja piilottanut ihmiseltä tuoksuvia hämäyshajuja sekä kosketellut käsillä niitä piilopaikkoja, joissa on joskus aiemmin ollut kohde.

Tämä treeni onnistui mielestäni oikein hyvin, enkä pystynyt (taaskaan) hämäämään koiraa. Kyllä se taitaa tietää, mitä se tekee =). Alussa oli toki pientä orientoitumissählinkiä, kun koira hetkisen ihmetteli, mitä nyt tapahtuu ja nappasi teepaketinkin suuhunsa. Nopeasti Hiisi kuitenkin meni itse hyvään työskentelymoodiin ja aloitti etsinnän. Vanhoja piiloja se ei tutkinut lainkaan eikä reagoinut millään tavalla hämäyshajuihin. Piha on melko suojaisa, ja luulen, että seinän vierustalle oli jäänyt jonkinlainen hajutasku, koska se oli selvästi koiran mielestä ”kuumaa” aluetta. Mielestäni koira kävi tutkimassa hajun rajat, eli tarkasti, mihin saakka haju on liikkunut. Hajun tarkan paikan määrittäminen oli koiralle aika haastava tehtävä, kuten olin toivonutkin. Hienosti Hiisi siitä selvisi, keskittyi, piti pään kylmänä ja toimi oikein hyvin.

Se mikä tässä ei ollut niin kovin hienoa, oli ilmaisu tai oikeastaan sen puuttuminen. Hiisille luontevin ja mieluisin ilmaisutapa olisi esineen ottaminen suuhun, kuten se metsäjäljellä keppien kanssa tekee. Nämä tapaukset, joissa haju on piilossa, ovat hankalia ilmaisun kannalta, koska koira ei haluaisi ilmaista, ennen kuin kohde on näkyvissä (ja hampaissa). Tavoitteena on kuitenkin ilmaisu, jossa koira ei koske ilmaistavaan hajuun tai esineeseen. Oma-aloitteisen ilmaisun vahvistaminen olisi siis selvästikin jälleen kerran yksi tärkeä treenikohde.

Lisää reenii ja tättärää

Heti kun tulee päivityksiin pidempi tauko, niin pulassa ollaan. En muista enkä ehdi tänne kaikkea vuodattaa, mutta ihan hyvissä treenifiiliksissä ollaan taas =).

Ollaan treenattu vähän kaikkea sillain sopivasti, ja testailin siinä sivussa pikkaisen Hissukan hermojakin. Maanantaina nimittäin treffasin pk-kamuja aamutottisten merkeissä. Siinä sitten kahviteltiin, herkuteltiin treenikaverin jälkikoularin kunniaksi ja painuttiin tietty metsään jälkiä polkemaan. Jäljeltä mentiin vielä illaksi rakennusetsintään etsimään pari ukkoa. Olin Hiisiläisen kanssa reissussa siis koko päivän aamukasista puoleenyöhön, ja se osoitti kerrassaan mainioita kisakoiran hermoja. Kaikki treenihommat se hoiti sataprosenttisesti keskittyen ja väliajat otti rennosti lepoa autossa. Ainahan se on autossa tosi rauhallinen ja käytännössä vain nukkuu tai köllöttelee, mutta tulipahan nyt testattua tällainenkin extreme-päivä. Nou worries. Sehän todistetusti vetää lonkkaa, vaikka IPO-äijät treenais ja paukuttelis vieressä.

Tässä muutama kommentti laji lajilta.

Metsäjälkiä ollaan tehty nyt huikeat kolme tai neljä tänä keväänä. Jokainen on mennyt niin nappiin kuin ikinä, ja olen ihan perhanan ylpeä elukastani. Yhdellä jäljellä kävi jopa niin, että jäljelle oli osunut jonkun metsäkanalinnun pesä, johon Suuri Saalistaja sitten nenä edellä törmäsi. Mammalintu lähti tietty loikkimaan karkuun, ja minä karjaisin keuhkojen pohjasta että EI. Ja mitäs tekeekään Suuri Saalistaja?! Noh. Se katsahtaa kanalinnun perään, laskee kuononsa maahan, jatkaa ihmisjäljen jäljestämistä ja nostaa kepin parinkymmenen metrin päästä. Ah, tää on niin hunajaa <3. Ennenkin olen hehkuttanut, mutta luotto Hiisiin jäljestäjänä on tällä hetkellä todella kova.

Hakua treenataan edelleen kerta (joskus jopa kaksi) viikkoon. Maalimiesmotivaatio on tosi hyvällä tolalla, mutta Hiisin mukavuusalue on minusta noin 3o metrin säteellä. Jos hajua ei tule sen nokkaan 30 metrissä, en saa koiraa uppoamaan takarajalle ilman apuja. Hajun saatuaan se irtoaa kyllä kevyesti 100 metriä ja varmaan enemmänkin. Rakennusetsinnässä nähtiin, että sen maalimiesmotivaatio on oikeasti tosi kova. Tarkkuus, huolellisuus ja työmoraali olivat uusissa, haastavissa olosuhteissa tosi korkealla.

Jos jotain saisin valita Hiisiin lisää, niin vähän rohkeampi ja toimintakykyisempi se saisi uusissa, oudoissa tilanteissa olla. Pieni tuumaustauko ja tilannearvio ennen toimintaan ryhtymistä on ollut sille tyypillistä käytöstä pennusta saakka. Rakennusetsinnässä se esimerkiksi hämmentyi isoreikäisissä ritiläportaissa ja palasi parin askelman jälkeen takaisin alas. (Ritilöiden reiät olivat tosin niin valtavat, että tassut upposivat niihin jopa vähän kipeän näköisesti.) Normielämässä meillä ei ole koskaan ollut ongelmia minkäänlaisten alustojen kanssa, mutta ehkäpä outo paikka vaikutti asiaan (Tai sitten tassuihin tosiaan sattui, mistäs näistä tietää.). Samoin kävi pyörällisen alustan kanssa, jolle Hiisi yritti pari kertaa nousta, jotta pääsisi maalimiehen luo. Kun alusta luisti muutaman kerran koiran alta pois, uskallus ei riittänyt enää yrittämään kovemmin, vaan koira päätyi luovasti ilmaisemaan maalimiehen maahanmenolla parin metrin päästä. Toisaalta siinäkään tilanteessa Hiisi ei kadottanut toimintakykyään, vaan keksi itsenäisesti toisen tavan suoriutua tehtävästä. Koska rullaa ei ollut kaulassa, Hiisi valitsi ID-esineistä tutun ilmaisutavan eli maahanmenon. Oli kyllä ihan hauska nähdä, kun se tuumaili ja keksi sitten ratkaisun =).

ID-purkkirata ja esineruutu ovat olleet viime ajat vähän vähemmällä treenillä ja se näkyy. Kun treenattavia lajeja on paljon, Hiisi selvästikin unohtaa ne tuoreimmat opitut asiat nopeasti. Treenitaukojen jälkeen ei tarvitse onneksi aloittaa ihan alusta, mutta jonkinmoinen askel taaksepäin on aina otettava. Tätä samaa tapahtui meille myös tokoliikkeiden kanssa, kun Hiisi ehti parin viikon treenitauon jälkeen unohtaa liikkeet, jotka aktiivisella treenikaudella osasi hyvin. Unohdukset eivät siis varsinaisesti tulleet yllärinä, koska näitä sattuu, kun treenataan yhtä aikaa paljon eri juttuja, jotka kuitenkin ovat keskenään vähän samanlaisia.

Tottis oli vähän aikaa tauolla kokonaan, kun koiran matala vire ketutti ohjaajaa. En halunnut treenata kettuuntuneena, joten pikku tauko oli ihan paikallaan. Juha Korrin sunnuntaisen viettiseminaarin jälkeen innostuin aloittamaan vireennostokuurin, joka onkin alkanut ihan kivasti. Sen jälkeen tarvitaankin sitten varmaan vireen kannattelukuuri… Tänään mietin, että olen ehkä treenannut jo vähän liikaakin pk-kentillä, kun Hiisi poloinen näyttää mun silmissä melkein laamalta. Silmä on vaivihkaa tottunut astetta vietikkäämpään tekemiseen, ja huomaan puolisalaa toivovani koiraan lisää moottoria tai ainakin vara-akun :O. Mikä hurrrja ajatus! Mutta hirveän rakas Hiisi on siitäkin huolimatta <3.

Tänään kokeilin piruuttani tokoilla hieman. Tempaisin ihan hihasta liikkeestä seisomisen, liikkeestä maahanmenon ja ALO-hypyn. Näitä ei olla tehty varmaan pariin kuukauteen. Mutta mitäs ihmettä?! Hiisihän veti hienosti ja oli ihan kärryillä koko ajan. Paikkamakuukin on niin hienolla tolalla, että jotain mölligeimejä voisin uskaltautua tutkailemaan.

Huh! Kamalan pitkä epistola tästä taas tuli.

Hajuhommia lelun kanssa

Yksi Hiisin lempparileluista koostuu kahdesta osasta. Päällä on ranteessa pidettävä vetoketjullinen ”avaintasku” ja sen sisällä kova, muovinen, helisevä pallo, joka on kotoisin joululahjaksi saadusta kissanlelusta. Näistä kahdesta on muodostunut lelu, jota käytän usein etsintäleikeissä.  Hiisi tietää, mikä on homman nimi, ja tuo välillä juuri sen lelun, jos haluaa leikkiä etsintäleikkejä. ”Hajulelun” varjolla pystyn hyvin tekemään vähän haastavampiakin virityksiä ja kokeiluja, joita en halua tehdä ihmisten hajuisilla lapuilla.

Eilen illalla Hiisi tuli tyrkyttämään hajuleluaan, joten päätin kokeilla vähän vaikeampaa piiloa ja katsoa, mitä ilmaisulle tapahtuu, jos koira ei pääse käsiksi leluun ja vähän turhautuu. Tätä lelua Hiisi ei yleensä koskaan ilmaise maahanmenolla, vaan tuo sen minulle käteen. Ajattelin ensin, että odotan maahanmenoa, mutta lopulta päätin hyväksyä ilmaisuksi sivulletulon. Ei enää kantti kestänyt odottaa ja aloin jo epäillä, että se heittää kohta hanskat tiskiin =).

Hyvä Hiisi, huono Sanna

Lauantaina päästiin pitkästä aikaa ID-jäljelle ja taas nähtiin, että ollaan me Hiisin kanssa vaan melkoinen superkoirakko: koira on superhyvä, ohjaaja superpaska.

Saatiin treeniryhmään kokeneempi vierailija katsomaan ja kommentoimaan, joten pientä jännitystä oli ilmassa. Olin pyytänyt Hiisille tunnin tai kahden ikäisen 10×10-kokoisen esineruudun, josta lähtee n. 50-100 metriä pitkä jälki, jonka päässä on maalimies. Toivelistalla oli vaatimattomasti myös myötätuuli.

Näillä siis mentiin, ja paikkana oli Lielahden Kodin Ykkösen takapiha. Minulle näytettiin esineruudun paikka, ja vein koiran mielestäni sopivalle etäisyydelle. Annoin Hiisin haistaa Minigrip-pussista jäljentekijän hajua ja sitten koira sai vapaat kädet.  Vähän ihmettelin, kun se ei millään tavalla merkannut ruutua. Eteni vain ja nosteli välillä koipeaan pikkupuskiin. Sitten vastaan tulikin musta nahkahanska, jonka Hiisi suurieleisesti nosti maasta ja heitti minulle. Nooh, ei mennyt maahan mutta ilmaisuksi tuon hyväksyin. Kovasti ihmettelin, että mihin meidän esineruutu oikein jäi, kun koira nosti hanskalta jäljen ja lähti määrätietoisesti etenemään. Haju oli liikkunut lumipenkkoihin, joten edettiin rakennuksen reunaa pitkin. Sitten Hiisi alkoi selvästi tarkentaa esinettä ja ilmaisikin maahanmenolla metallisen prikan. Siitä palkkaus, jonka jälkeen jatkettiin matkaa. Meidän kohdalla Kodin Ykkösen automaattiovet avautuivat, ja Hiisi oli määrätietoisesti menossa tuulikaappiin, mutta mitä tekikään jännittynyt ja hämmentynyt ohjaaja… Sanoi tietenkin taitavalle koiralleen, että tulepa tänne =O. No koirahan tuli, mutta tajusin sentään mokani heti ja annoin luvan mennä. Tuulikaapissahan se maalimies tietenkin piilotteli A-ständin takana!

Hyi, hyi, miten tyhmä ohjaaja minä! Vieläkin on morkkis =O. En tiedä, johtuiko jännityksestä vai pitkästä jäljestystauosta, että olin ihan susipaska. Tähän asti olen jotenkin virheellisesti kuvitellut, että yksi harvoista hyvistä puolistani ohjaajana on se, että  jäljellä minulla on tosi kova luottamus Hiisiin ja annan sen tehdä rauhassa töitä. Niin varmaan joo.

Pari hyvää neuvoa saatiin myös. Ensiksikin se, että opetan koiran haistelemaan lähtöhajua pidempään. Toisena se, että annan sille ennen hommien aloittamista enemmän aikaa haistella, tutkia ympäristöä ja nostella koipea.

Lopuksi selvisi myös se, että olivat treenikaverin ketaleet huijanneet minua ja tuuliolosuhteiden takia tahallaan valehdelleet esineruudun paikan. Kyllä sekin vaan aika rankasti ohjaajaa hämmensi, kun heti alkuun menin ihan hämilleni siitä, miksi koira ei reagoi esineruutuun lainkaan, vaikka ohjeiden mukaan meidän piti olla ihan ruudun vieressä. No eipä siinä tosiaan mitään ruutua ollut, vaan todellisuudessa olin antanut koiralle lähtöhajun parinkymmenen metrin päässä jäljestä. Huhhuh! Ihan hirveetä ohjaajan mindfuckia koko laji :O.

Kooma-koira heräilee

Reilun viikon kesti Hiisin täyskooma. Nyt se tuntuu pikku hiljaa heräilevän omaksi itsekseen. Eilen iltapäivällä se tuli jopa viereen istumaan ja ehdottelemaan, että tehtäiskö vaikka jotain. Koira-poloisen piristymisestä ilahduin niin, että tehtiin pari pientä hajutreeniä =).

Nyt luulen, että ollaan saavutettu jonkinlainen läpimurto myös purkkiradalla. Purkkien kanssa on ollut pitkään omituista jumitusta, jonka syytä en ole keksinyt. Tässä videolla koira on minusta sen oloinen, että se tietää varsin hyvin, mitä on tekemässä.

Ameeba

Viime viikolla treenailtiin pari kertaa hajuerottelujuttuja, mutta muuten köllöteltiin. Ennen pääsiäistä kävi nimittäin niin, että heräsin yhtenä yönä pari kertaa siihen, että Hiisi nuoli nivusiaan ja putsasi värkkiään aika intensiivisesti. Koska pääsiäisen pyhät olivat tulossa, halusin käydä näyttämässä koiraa eläinlääkärillä ja tsekkauttaa samalla virtsanäytteen.

Kaikki oli ok, paitsi vasen takajalka ei venynyt yhtä pitkälle kuin oikea. (Ei siis mitään uutta.) Eturauhanen ok,  selkä ok, virtsa ok (pH oli tosin oudosti 9, mutta ei tulehdussoluja tai kiteitä). Hakametsän Pirjo Haapasalo halusi varmuuden vuoksi antaa Tardak-piikin, jos vaikka äkillinen nuoleskelu olisikin johtunut hormonaalisista syistä. Suositteli myös ottamaan selästä piakkoin uudet röntgenkuvat.

Pari vuotta sitten en huomannut Tardakilla mitään sivuvaikutuksia, mutta tällä kertaa niitä sitten tulikin. El sanoi, että koira saattaa olla vähän aikaa vähän väsynyt. No. Hiisi on käytännössä nukkunut koko viime viikon vuorokauden ympäri ja sama meno jatkuu edelleen. Ilmeisesti tämä voi jatkua vielä jokusen viikon, eli kaikki treenit on peruttu siihen saakka, että koira herää taas eloon. Aika tylsä juttu. On niin kurja katsoa flegmaattista Hiisiä, jota ei huvita mikään =(. Voih ja huoh.

Jälkeenpäin tajusin, että lääke on alkanut vaikuttaa jo tässä videolla näkyvässä ID-treenissä. Itse treeni meni kuitenkin kivasti. Saatiin aikaiseksi pienoinen läpimurto oma-aloitteisen ilmaisun kanssa.

ID: esinebileet jatkuu

Tänään treenailtiin taas esineilmaisuja jäljentekijän tallaamasta esineruudusta. Annoin siis koiran haistaa esineiden omistajan hajunäytettä, ja sitten mentiin. Hiisi teki taas töitä tosi hyvässä vireessä ja hienolla asenteella. Ennen ilmaisua se jaksoi myös hyvin tarkentaa esineet, jotka olivat suurimmaksi osaksi jäljentekijän hajustamia pieniä valkoisia sideharsotaitoksia. Onnistuneista reeneistä saatiin myös kuvamatskua, kun meitä kuvasi Jokisen Ninna.

 

Hiisi työn touhussa.

Jäljestystä.

Ilmaisusta palkkaus.

Ilmaiseva koira odottaa palkkaa.

Esineen tarkennusta.

Lisää tarkennusta.

Innokas tuplailmaisu, jossa Hiisi otti ensin hajulapun suuhunsa ja muisti vasta sitten maahanmenon.

ID: Esineilmaisu toimii vihdoinkin!

Olen huomannut, että Hiisin oppiminen on hyvin voimakkaasti sidoksissa siihen paikkaan, jossa oppiminen tapahtuu. Tämä ilmiö onkin aiheuttanut kohtalaisesti päänvaivaa jälkiesineiden ilmaisussa ID-jäljellä.

Hiisin ilmaisu ID-jälkihommissa on maahanmeno. Se on sen verran karski kaveri, ettei märkä tai kylmä maa vaivaa sitä pätkääkään edes lyhyessä karvassa. Huonoilla keleillä harjoittelin kuitenkin esineilmaisua paljon sisätiloissa, mikä johti siihen, että Hiisi ilmaisi vahvasti sisällä mutta ei lainkaan ulkona. Jos ulkotreeneissä esineet olivat jäljellä, se ei ainakaan ilmaissut, vaan keskittyi pelkästään jälkeen. Mutta tänään saatiin vihdoin otettua asiassa iso edistysaskel!

Parissa viimeisessä treenissä olen teetättänyt Hiisille isoja, noin 20 m x 20 m -kokoisia tunnin ikäisiä esineruutuja esim. parkkipaikoille. Esineruudut on tehty niin, että jäljentekijä on kävellyt ruuduissa ristiin rastiin ja jättänyt esineitä jäljelle.

Tyypillisesti homma on mennyt niin, että Hiisi saa lähtöhajun, säntää etsimään jälkeä, jäljestää vimmaisesti ympäri ruutua (ja ruudusta uloskin, jos jäljentekijä on poistunut ruudusta kävellen). Hiisi on nuuskuttanut kaikki esineet läpi, mutta porhaltanut aina esineeltä eteenpäin ilmaisematta niitä mitenkään minulle.

Tänään tein niin, että näytin ennen esineille menoa palkan, joka oli superhyvää lihaa. Annoin koiran touhuta ensimmäiset pari minuuttia kaikessa rauhassa, ja siitä Hiisi ottikin ilon irti. Se jäljesti, heitteli huvikseen esinehanskaa ilmaan ja syöksyi hurjalla vimmalla esineiden kimppuun. Minä kävelin kaikessa rauhassa Hiisin perässä ja mietin, että koskahan koira alkaa käyttää aivojaan =). Aikamoinen rälläruutu siitä tuli, mutta lopulta Hiisi muisti herkut ja pysähtyi esineelle. Minäkin pysähdyin, ja hetki me siinä koiran kanssa toisiamme katsottiin. Sitten Hiisi tajusi mennä maahan, sai kovat kehut ja superherkut. Näitä tehtiin vielä pari, ja sitten vein koiran autoon.

20 minuutin päästä mentiin tekemään toinen samanlainen harjoitus, ja nyt Hiisi oli todellakin sisäistänyt asian. Se ilmaisi kaikki esineet menemällä oma-aloitteisesti, epäröimättä maahan. Pääsin vieläpä lopettamaan treenin siihen, että Hiisi ilmaisi esinettä, jota en itse ollut lainkaan huomannut. Ilmaisu oli siis todellakin koiran oma-aloitteista käytöstä, enkä edes tietämättäni voinut vaikuttaa ilmaisun käynnistymiseen. Siitä Hiisi saikin palkaksi kokonaisen purkillisen Sheba-kissanruokaa.

Kävipä vielä treenin kuluessa yksi aika hauska episodi. Jäljentekijä istui parinkymmenen metrin päässä autossaan seuraamassa meidän ruututreeniä, ja jossain vaiheessa Hiisi ajautui sellaiseen kohtaan, että tuuli toi jäljentekijän hajun sen nenään. Hiisi reagoi hajuun välittömästi, mikä on tosi hieno juttu. Se nosti nenän ylös maasta ja porhalsi ilmavainulla suoraan jäljentekijän autolle. Hyvä Hiisi! Alan uskoa, että se tosiaan tietää, mistä tässä hommassa on kyse =).