Treenipäiväkirja

Jokapäiväisistä kuulumisista kirjoittaminen tuntuu turhalta, kun arki on niin samanlaista päivästä toiseen. Lenkkeillään, touhuillaan kaikenlaista ja treenataan. Niistä pikkujutuista tulee sitten kertoiltua Facebookissa. Oma mielenkiintoni on eniten suuntautunut pelastuskoirajuttuihin, joten jatkossa pyrin kirjoittamaan joka treenistä ainakin jotain. Blogin ideana on siis vastedes palvella lähinnä minua itseäni treenipäiväkirjan muodossa. Monesti treeniblogit taitavat olla sellaisia, joita pääsee lukemaan vain kutsuttuna, mutta ehkäpä sellainen ei ole tarpeen.

Juuri päättyneen kauden Hiisi treenasi raunioilla. Kaikki treenit tehtiin suorapalkalla, koska halusin keskittyä hajun loppuun saakka työstämiseen ja siihen, että koira tekisi kaikkensa päästäkseen maalin luo. Hiisi toimikin mukavan itsenäisesti ja työsti hajut loppuun. Lieveilmiönä saatiin kuitenkin ongelmia  rako- ja umpipiilojen ilmaisuissa. Koiran päähän syntyi ehkä liiankin vahvaksi ajatus suorapalkasta. Kun palkkaa ei tullutkaan, tuli suuri hämmennys. Hiisi kokeili kaikenlaista, mutta ei vain putkiaivoissa syttynyt ajatusta, että ilmaisuakin voisi kokeilla. Metsässä ilmaisut ovat onneksi kuitenkin edelleen toimineet vanhaan malliin, kun niitä on siellä esimerkiksi pressuilla peitettyjen maalien kanssa testailtu.

Hiisi etsimässä Korson raunioradalla viime kesänä. (c) Leena V

Tämän hetken treenisuunnitelma Hiisin kanssa on siis treenata niin, että ilmaisutreenien pääpaino on joko itsenäisyydessä tai rako- ja umpipiiloissa. Itsenäisyystreeneissä pointtina voi olla vaikkapa erityisen pitkä ilmaisuetäisyys, näköyhteyden puute tai esimerkiksi minun liike koirasta poispäin ilmaisun aikana. Jos treenipaikasta löytyy umppareita, rakopiiloja tai sopivan helppoja korkeita piiloja, ilmaisua on tarkoitus palautella mieleen niin, että olen aluksi itse melko lähellä koiraa, kun se tekee päätöksen aloittaa ilmaisun. Siinäkin etäisyyttä aletaan pidentää nopeasti, kun homma alkaa sujua minun läsnäollessani.

Yolan kanssa meillä on irtorulla-tekniikalla kasattu ilmaisuketju lyhyen matkan päästä aika kivasti paketissa, mutta jostain syystä ilmaisun siirtäminen metsään on tuottanut suuria vaikeuksia. En ole keksinyt, mikä siellä mättää. Prakaako ilmaisuketjuun keskittyminen, kun mieli ja nenä haluavat niin kovasti etsimään? Ajatus etsimisestä on niin valtavan motivoivaa ja jopa ylivireeseen kohottavaa, että ilmaisuketjun vahvuus ei vain vielä riitä? Erityisen hankalaksi on havaittu tilanne, jossa löytöä edeltää pienikin määrä etsimistä ja nenänkäyttöä. Hyviä treenejä on toistaiseksi saatu siten, että ensin on tehty ketju maali näkösällä. Sitten maalia on toisto toistolta siirretty enemmän piiloon. Lopulta koira on tehnyt virheettömästi ilmaisun, jossa se lähetetään jopa metsän puolelle. Ehkäpä erityisen hidas ja huolellinen eteneminen on tässä kohtaa avain onnistumiseen.

Hiisi & Yola lokakuussa 2015

Ihmetellään siis sitä, pakitetaan pari askelta ja edetään varovasti askel askeleelta. Jos hyvin käy, Yola jää piakkoin äitiyslomalle. (Ja ei. Isä ei suinkaan ole tuo kuvassa herkistelevä kotoinen kikkarapäämme.) Jos pikku stabynaattoreita on tuloillaan, niin niiden isäpappa on sitten tämä. Ultrakuvaa ihmetellään (toivottavasti blogissakin) viikon päästä!

Etsintätreenissä kartturina & Hiisin minitreeni

Eilen illalla olin yhdelle koirakolle kartturina, ja kivastihan se meni. Alue oli aika helppo, ja minun hommaani helpotti myös se, että treenien järjestäjä oli jättänyt meille suunnistuskartan. Mikäs sen avulla suunnistellessa, kun yksityiskohtia riitti, ja aluekin oli mietitty helposti hahmotettavaksi. Hyvä alku meikäläisen kartturointitreeneille! Suunnistusmotivaatiokin nousi onnistumisen myötä kohisten

Hiisi sai lopuksi vielä etsiä yhden maalimiehen samalta alueelta, jolla oltiin ensin koirakon kanssa etsitty. Halusin vähän katsoa, miten paljon sitä kiinnostaa vieraan koiran tuoreet jäljet. Kiinnostivathan ne. Leveää polkua pitkin kävellessä Hiisi keskittyi lähinnä nuuskutteluun ja omiin bisneksiinsä. Kun mentiin metsän puolelle, se selvästi keskittyi etsimiseen. Oltiin sovittu suurinpiirtein, mihin mm menee, joten mulla oli siitä aika vahva ajatus. Koko ajan vain odotin, että tarkastaisipa Hiisi nyt ne meidän vanhat jäljet, niin kaarretaan sitten kohti maalimiestä. Hetkeen ei koiraa näkynyt, mutta kello kuului ja pian ilmestyikin rulla suussa vierelle. Kytkin koiran, mentiin näytölle ja siellähän se mm olikin.

Hyvä oppitunti minulle siitä, että ei välttämättä kannata fiksoitua ajatukseen mm:n sijainnista, vaikka sen kuvittelisi tietävänsä. Ja eipä siinä mitään, kyllähän minä koiraan luotin. Hieno homma oli nähdä taas kerran, että Hiisi irtoaa ja ilmaisee, vaikka en yhtään anna tukea ja jopa omalla liikkumisella painostaisin muualle. Olihan se toki ennenkin nähty, että hyvin toimii, mutta oikein kiva huomata taas!

Hiisi & Yola hakumetsässä

Pienet treenit otettiin molemmille koirille tänään päivällä Nuuksiossa. Yola teki kolmella eri maalimiehellä ihan vaan kohteelle maahanmenotreeniä. Eli lähetin koiran maalimiehelle, jolta sai palkkaa kun kävi maahan kohteelle. Itse menin perässä, palkkasin lopuksi kohteen päälle ja otin sitten hallintaan. Toistoja en enää muista, mutta tosi hyvin meni kaikki. Hienosti keskittyi. Välimatkat vaihtelivat nyt parista metristä pariinkymmeneen.

Hiisi teki sille uudella umpipiilolla yhden maalimiehen, koska halusin nähdä ja testata, miten se pärjää umpparin & kiintorullan kanssa. Kiinnosti nähdä, miten se ratkaisee rullan noston, jotta voin tehdä jatkosuunnitelmaa umpparien suhteen. Treeni oli seuraavanlainen:

Ensin mentiin koiran kanssa kytkettynä alueelle. Merkkasi monta kertaa mm:n hajua, mutta mentiin minun valitsemaa reittiä. Sitkeästi aina merkkasi tosi hyvin uudestaan ja uudestaan. Kun oltiin näköetäisyydellä piilosta, kiinnitin rullan ja vapautin koiran. Hiisi lähtikin heti innokkaasti työstämään piiloa. Kiersi, kaarsi ja etsi, pääseekö jostain sisään. Piilon ovessa oli reikä, josta sai kuononsa pujautettua sisään, joten yritti siitä oikein pontevasti tunkeutua. Turhautuikin sen verran, että puraisi vähän maalimiehen makuualustaa… Totesi, ettei onnistu, veti päänsä ulos reiästä ja ilmaisi. Mulla oli Kerttu repussa, joten en kumartunut ottamaan rullaa, annoin vain luvan irrottaa, kun tuli sivulle. Hiisi oli kuitenkin niin keskittynyt, että pudotti rullan vasta tokalla käskyllä. Kun irrotti, niin annoin näyttöluvan.

Tosi kivasti meni, mutta vaikea Hiisin on näköjään aloittaa ilmaisua, ellei saa kuonokosketusta maalimieheen. Olen monta kertaa aiemminkin saanut raporttia, että koira koskettaa molaria ihan kevyesti kuonolla niin kuin kokeilisi, että oletko oikeesti siinä. Loppupalkaksi tehtiin Hiisille pieni makkararinki, josta se olikin aivan hillittömän täpinöissään :D. Oli vissiin niin kutkuttavan ihanan jännittävää, kun ei voinut tietää, kuka kutsuu seuraavaksi. Pitää muistaa toistekin, että se on koiran mielestä niin hirmu kiva homma.

Hiisin kanssa hakua Rudus-turvapuistossa

Tänään aamupäivällä Hiisin hakutreenit Ruduksen turvapuistossa. Pyysin ainakin yhden maalimiehen korkealle, yksi sai olla helppo ja yhdessä sai olla koiralle pohdittavaa. Irtorullien kanssa pelattiin, kun oli uudet kuviot. Hiisi on pääasiassa työskennellyt metsässä, joitakin kertoja myös rakennuksissa ja kerran tai pari raunioilla. Tämän tyyppiset piilot eivät ole ennestään tuttuja, joten en halunnut, että koira joutuisi nyt kauheasti miettimään, missä kohtaa rullan voi ottaa suuhun. Ohjeistin siis maalimiehiä pudottamaan irtorullan koiralle, kun koira selkeästi nousee piiloa kohti tai muuten osoittaa, että tietää mm:n sijainnin. Etsittiin ilman mitään varusteita.

Eka mm oli korkealla säiliöautossa niin, että piilon pohjassa oli iso reikä, jonka kautta koira sai hajun. Ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa Hiisille, ilmaisussakaan ei moitteita. Näytölle ei jostain syystä osannut mennä täsmälleen samaan kohtaan, jossa oli rullan ottanut. Palkkasin kuitenkin siinä mahdollisimman lähellä maalimiestä.

Toisestakin nappasi nopeasti hajun ja meni harmaan kontin/rakennuksen oviaukosta sisään. Palasi rullan kanssa, hetken etsi minua ja teki hyvän ilmaisun. Mm istuskeli lattialla ja kertoi, että käytös oli ollut oikein hyvää. Heti rulla suuhun, katsahdus mm:een ja sitten ilmaisuun.

Kolmas mm oli työkoneen kauhassa niin korkealla, ettei sinne nähnyt. Mm ei itse hoksannut (eikä kyllä lainkaan älytty ohjeistaakaan, kun oletettiin, että onnistuu tarvittaessa huutamalla), että olisi pitänyt kurottaa kauhasta katsomaan koiraa, jotta rullan olisi voinut antaa oikealla hetkellä oikeaan suuntaan. Treenikaveri yritti huudella oikeaa hetkeä rullan heittoon, mutta homma ei oikein onnistunut, kun ei koira yhtään tajunnut, että rulla lentää kauhasta. Siinä sitten pari kertaa vähän säädettiin, ja yritin miettiä, mitä kannattaisi tehdä. Koira pyrki itse nousemaan koneeseen kohti kauhaa, joten hetken ihmettelyn jälkeen nostin koiran sinne, mihin se halusikin, ja mm antoi sitten kauhasta rullan. Ehkä lopulta ihan hyvä ratkaisu? Ei ole tästä osaamista eikä kokemusta, niin en oikein tiedä, miten oikeasti olisi kuulunut toimia. Tästä säädöstä saatiinkin sitten harvinaista herkkua eli liikkuvaa kuvaa. Kiitos siitä Mellulle!

Jälki 4 ja sunnuntain hakutreeni

Jälki 4 oli sellainen ”katotaan nyt miten käy” -jälki, jonka tein lauantaina suurimmaksi osaksi hiekkapohjaiselle lähikentälle ja osaksi kenttää ympäröiviin heinikoihin. Bonuksena oli, että samaisella kentällä oli edellisen päivän ollut sirkus, jossa esiintyi mm. koiria, poni ja vuohia. Pituutta jäljellä oli puolisen kilometriä ja ikää neljä tuntia. Sää oli tuulinen ja aurinkoinen. Tein jäljen kuumaan paahteeseen neljän maissa iltapäivällä, ja ajettiin se kahdeksan maissa. Esineitä oli yhteensä 15.

Ja vaikeeta oli! Aurinko oli polttanut kenttäosuuden aika pahasti, joten haastetta riitti. Pidin liinan lyhyellä, enkä päästänyt haahuilemaan. Kovasti kentän reunat ja koirankusetushajut vetivät puoleensa, mutta en päästänyt, vaan pakotin pysymään ydinjäljellä. Aikamoista taistelua se olikin, ja lisäksi paikallinen nuoriso oli noukkinut kaikki vähänkään kiinnostavat esineet talteen. Loput esineet kuitenkin nousivat ja kulmat menivät superhyvin ja tarkasti, mutta suorat olivat jostain syystä vaikeita. Hiekka vaikeaa ja ruohoalueet selkeästi helppoja. Ensimmäisellä heinäpätkällä Hiisi pyrki välittömästi toisten koirien hajuille ja merkkailemaan, kun annoin vähän liinaa. Toisesta kulmasta paineli yli aika haipakkaa kilpailijoitten hajuja nuuskimaan ja koipea nostamaan. Siitä huomautin napakasti, ja mitä tekee Hiisi… Katsoo minua, kipaisee takaisin hommiin, nostaa esineen keskeltä kulmaa ja jatkaa sitten palkan jälkeen muina miehinä askeltarkkaa jäljestystä.

Jäljen jälkeen tein vielä kentälle pienen esineruudun, josta Hiisi selvisi ihan hienosti. Tästä treenistä tuli opittua, että jälki oli osin liian hankala ja häiriöitä oli varmaankin liikaa suhteessa jäljen vaativuuteen. Seuraavat pari jälkeä lienee fiksua tehdä metsään ja hölläillä vähän.

Hakutreenissä sunnuntaina ajatuksena oli tehdä kokeenomainen suoritus niiltä osin, kun se oli järkevää. Eli käytännössä minä treenasin itse treenimuodollisuuksien lisäksi 1) alueen hahmottamista kartalta (kartan ja kompassin kanssa alueen rajat läpi ennen suoritusta), 2) meille sopivan etsintäsuunnitelman tekoa ja 3) koiran kanssa liikkumista ilman ohjeistusta. Pari videotakin saatiin. Kiitos kuvaamisesta Minnalle!

Ekassa videossa koepaikalle tulo, koiran jättö paikkamakuun, etsintäsuunnitelman teko ja alueen reunalle aloituspaikkaan kulkeminen. Paikalla oli aiemmin ollut ryhmän tärppipäiväinen lagottonarttu, joten halusin ottaa varman päälle ja palkkasin tiheästi. Pakko antaa Hissukalle pisteet siitä, miten kivasti se pärjäsi, vaikka hyvät tuoksut oli varmasti. Itseni sain helposti lietsottua johonkin ihme jännitystiloihin, joten kokeeseen sopiva jäykkkä tärinäfiilis oli taattu :).

Toisessa videossa näkyy hyvin oman jännitykseni aiheuttama sähläys. Video alkaa siitä kun koira on löytänyt maalimiehen ja on tullut minun luokseni tuomaan rullan. Alan kytkeä koiraa näytölle, mutta kas vain, kun en osaakaan! Normaalisti näytölle lähtö menee meillä niin, että koira istuu sivulle, kytken näyttöliinan valjaiden lenkkiin, pyydän luovuttamaan rullan ja annan näytä-käskyn. Jostain tuntemattomasta syystä koira ei nyt istu (mun jännitys, koiran malttamatomuus päästä ekalle näytölle?), pyydän koiralta rullan ennen kytkemistä enkä edes lopulta meinaa osata kytkeä liinaa valjaisiin… Mutta mun typeryyksistä huolimatta Hissukka hoitaa homman ja lähtee näytölle erittäin vauhdikkaasti.

Kolmas video alkaa siitä, kun koira on etsimässä ja irronnut työstämään hajua. Se tarkentaa, ampaisee maalimiehelle ja lähtee ilmaisemaan. Sen jälkeen osaankin jo tehdä näytöllelähtörutiinit ja koira toimii niin kuin se on koulutettu toimimaan. Näytöllä maalimies palkkaa ensin ja sitten palkkaan vielä itse. (Videon jälkeen palkkaan koiran vielä pallolla ja viimeinen mm leikkii myös pallolla. Siinäkään koira ei yritä rähmiä maalimiestä.)

Treeni meni muuten kivasti, mutta ensimmäisellä maalimiehellä Hiisi oli tehnyt taas hiisit eli ajanut täysillä päin maalimiestä, vieläpä päin kasvoja :(. Tätä ei ollut sattunut pitkään aikaan, joten iso pettymys minulle. Jos näin kävisi kokeessa, meidät erittäin todennäköisesti hylättäisiin siihen paikkaan. Toisella maalimiehellä Hiisi oli ollut erittäin kohtelias: Saapui lähelle nuuskaisemaan, nuolaisi kasvoja, otti rullan. Näytöllä oli erittäin korrekti, kuten videoltakin näkyy. Alussa tehtiin myös luoksepäästävyys koemaisesti, ja siinä Hiisi käyttäytyi myös erittäin fiksusti. Piti kaikki neljä tassua maassa, vaikka ei ollut edes käskyn alla.

Seuraaviin treeneihin pitäisi nyt ihan vakavasti miettiä, miten törmäilyt ennen rullan nostoa saataisiin lopullisesti koiran käytöksestä pois ilman että vaikutetaan haitallisesti ilmaisun ja muun työskentelyn mielentilaan. Parin kolmen kuukauden tehotreenillä törmäilystä ei selvästikään päästy, vaikka siltä jo hyvän aikaa näytti. Heti kun on etsintätilanne ja sopiva paikka, niin Hiisihän törmää. Jos treenataan näitä erikseen, niin ei törmää. Äh. Prkl!

Tarkentelutreenejä

Haku- ja jälkitreenien lisäksi meillä tehdään pikkupuuhasteluna treenejä, joiden tarkoituksena on toisaalta vaivata koirapoloisen päätä ja toisaalta harjaannuttaa niitä taitoja, joita myös lajitreeneissä tarvitaan. Yksi esimerkki on hajun tarkentaminen. Kun koira saa nenäänsä ihmisen tai esineen hajun, hajua leviää ilmavirtojen mukana moneen paikkaan, ja koira joutuu tekemään enemmän tai vähemmän töitä löytääkseen varsinaisen hajunlähteen. Teetän Hiisillä paljon tarkennustreenejä erilaisissa olosuhteissa, koska toivon, että varsinkin rullakoiralla se lisäisi sitkeyttä tarkentaa loppuun saakka ja ehkäpä myös ehkäisisi valeilmaisuja eli sitä, että koira ilmaisee maalimiehen sijasta pelkkää hajua.

Hiisin kanssa tarkentelen usein meillä kotona sisällä. Tarkennustreeneissä hyödynnän hajutunnistuksen yhteydessä opetettua taitoja, eli käytännössä sitä, että voin antaa koiralle haistettavaksi jonkin esineen (tai ihmishajun). Käyn piilottamassa sen johonkin, minkä jälkeen palaan koiran luo ja annan luvan lähteä etsimään. Joskus esine on minulla kädessä mutta useimmiten käsittelen sitä ainoastaan pihdeillä.

Kun pointtina on tarkennus, en kotitreeneissä odota koiralta ilmaisua, vaan ainoastaan sen, että se tekee tarkennustyön loppuun asti. Ei siis riitä, että koira ilmaisee hajua puolen metrin päästä, vaan vien jatkuvasti treenejä siihen suuntaan, että nenän on osoitettava juuri siihen kohtaan, josta haju tulee. Varsinkin sisätiloissa hajujen tarkentaminen on koiralle tosi vaativa tehtävä.

Saatan joskus tarkoituksella (toki vahingossakin) painostaa koiraa seisomalla itse ihan lähellä tai kehottamalla etsimään, vaikka koira omasta mielestään on jo löytänyt tarpeeksi hyvin. Jos koira merkkaa useita paikkoja tai vanhoja piiloja ja osuu siinä hötäkässä oikeaankin, saatan leikkiä tyhmää ja seuraan, mitä koira tekee, kun jään odottamaan, että se ilmaisee uudelleen ja sitkeämmin oikeaa paikkaa.

Nämä kotoiset etsintätreenit ovat Hiisin mielestä superhauskoja, vaikka toisaalta ne ovat myös haastavia. Toisaalta olen tullut siihen tulokseen, että haastavuus on koiran mielestä osa hauskuutta. Ohjaajan kannalta vaikeusastetta nostaa se, että en oikeasti voi tietää, miten hajut asunnossa liikkuvat. Jotain toki opin joka kerta itsekin, mutta aina tulee uusia yllätyksiä, jotka paljastuvat koiran työskentelyä seuraamalla. Välillä on vaikea ymmärtää, miksi joku piilo on koiralle vaikea, vaikka olen itse kuvitellut sen olevan melko helppo.

Tässä pari videota, jos jotakuta kiinnostaa, miltä nämä meidän pikku iltapuhteet näyttävät. Treeniolosuhteet ovat antoisimmat luonnollisesti silloin, kun kämppä on sekaisin kuin atomipommin jäljiltä ja osa rojuista odottaa varastointia, osa kuskausta kaatopaikalle. Molemmissa videoissa näkyy hyvin, miten koira ilmoittaa määrätietoisesti monta kertaa, että jossain tässä se etsittävä esine on, mutta viimeinen silaus eli huolellinen tarkennus jää tekemättä. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta videointi on tosi opettavaista. Videoista näkee sellaista, mitä ei treenin aikana ole pystynyt huomioimaan.

Jälkimmäinen video on tosi pitkä ja menee vähän jo kidutuksen puolelle, kun koira saa vahingossa pyykkitelineen niskaansa ja hämmentyy siitä. Onneksi ei kuitenkaan mene lukkoon, vaan pystyy pikku raivauksen jälkeen jatkamaan. Ongelmalliseksi osoittautuu myös hajun liikkuminen seinänvierustaa pitkin. Koira ilmaisee kerta toisensa jälkeen seinää, sitten vanhoja piilopaikkoja. Siinä vaiheessa kun itse ymmärrän hajun liikkuvan seinää pitkin, suljen oven, jotta hajua olisi helpompi työstää. Itsepäisesti koira on melkein loppuun asti sitä mieltä, että esineen on pakko olla seinässä. Pyykkiteline-episodin jälkeen olisin mieluusti suonut koiralle nopean löydön, mutta nyt ei valitettavasti käynyt niin.

Mennyttä ja tulevaa

Loppuvuodesta iski graduilun loppukirin myötävaikutuksella pienehkö bloginpäivitysväysymys. Treenattiin kyllä Hissukan kanssa ahkerasti ja edistystäkin havaittiin, mutta en niistä ehtinyt ja jaksanut raportoida.

Kaiken kaikkiaan päästiin pelastuskoirajutuissa hyvään vauhtiin. Ja eipä ihme, sillä varsin hyvät pohjat meillä oli jo tehtynä. Ilmaisu taidettiin saada sellaiseen kuntoon, että tällainen paatunut perfektionistikin voi ajoittain tyytyväisenä hymistellä. Siinä tehtiin tosin pikku mutka, kun Hissukka villiintyi hetkeksi tönimään ja taklaamaan maalihenkilöitä koko karvaisen sydämensä kyllyydestä.

Keväällä siirretään hakutreenien pääpaino pois ilmaisujen hinkuttamisesta ja otetaan ohjelmistoon haastavampien ilmaisutilanteiden lisäksi myös etsintäajan pidentäminen. Sitä ei juurikaan olla treenattu, joten saapi nähdä miten käy. Toki Hiisillä on aina hyvin nenä auki, joten eiköhän se muista olevansa hommissa.

Jossain vaihessa otetaan jälkihommat naftaliinista ja aletaan ajella pelastuskoirakokeisiin valmistavia jälkiä. Esineilmaisujen pitäisi metsässä olla ihan jees, eikä jäljellä muutenkaan ole odotettavissa pulmia (kopkop vaan). Uskoisin, että jos vain pysytään terveinä ja päästään metsään, päästään myös Hissukan kanssa SPeKL:n peruskokeisiin sekä hausta että jäljeltä.

Normielämässä ollaan hankittu uusi harrastus, eli rähisevien koirien jeesaus. Käydään siis lähitienoilla avustamassa tyyppejä, jotka kaipaavat apua ohitusten hiomiseen. On kiva jeesata muita ja samalla saadaan itsekin hyvää treeniä erilaisten rähinäroopejen kohtaamisiin. Kivasti Hissukka toimii, ei vastaa eikä provosoidu. Jonkin verran utelias se on kuitenkin, joten täydelliseen välinpitämättömyyteen on vielä matkaa. Vaikeimpia tapauksia taitavat olla ihanat pennut ja leikkisät koirat, jotka iloisesti houkuttelevat pölvästiä leikkimään.

Meidän tavoitteet vuodelle 2014 listattuna:

– hyväksytyt suoritukset Pelastuskoiraliiton haku- ja jälkikokeesta (peruskokeet)

– luonnetesti

– entistä parempi arkihallinta yllättävissä tilanteissa ja pitkän etäisyyden päässä

– ehkä jotain tokohommia ja/tai BH

Kohti uusia haasteita

Pitää levätä, että jaksaa treenata.

Ollaan vihdoin päästy treenailun makuun, ja se on maistunutkin oikein hyvältä! Päätavoitteeksi meille on siis pikku hiljaa kirkastunut pelastuskoiran (ja ohjaajan) ”ura”. Täällä pk-seudun taajamissa olosuhteet ovat vähän erilaiset kuin metsäisellä Pirkanmaalla. Olen ymmärtänyt niin, että suurin(?) tai ainakin suuri osa eteläisellä pk-seudulla katoavista ihmisistä katoaa taajamiin, kun taas Pirkanmaalla eksyneitä haetaan useammin metsistä. (Korjatkaa toki, jos olen väärässä!)

Parhaiten paikallisten olojen vaatimukset tulivat ehkä esille taajamaetsinnän hälytysharjoituksessa, joissa olin jokunen viikko sitten yhden koirakon mukana. Taajamassa todellakin tapahtuu koko ajan. Etsinnöissä kohdataan pienriistaa, kotieläimiä (esim. kissat, irtokoirat, fleksiporsaat jne.), erilaisia ihmisiä, autoja, moporevittelijöitä ja vaikka mitä. Taajamassa etsivän pelastuskoiran pitäisi siis olla otus, joka suhtautuu välinpitämättömästi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan häslinkiin mutta keskittyy kuitenkin olennaiseen, eli juuri sen kadonneen henkilön etsimiseen ja ilmaisemiseen. Paljon on etua siitä, jos koiraa on mahdollista pitää irti etsinnän aikana ainakin joissain osissa etsintäaluetta. Ympäristökoulutuksellisia haasteita on siis luvassa roppakaupalla, kun ottaa huomioon Hiisin kiinnostuksen pienriistaa sekä toisia koiria kohtaan.

Kartalla ollaan. Todistettavasti.

Treenailujen lisäksi ollaan päästy vihdoin myös kuntoilun makuun. Mukavia ja vaihtelevia patikointimaastoja löytyy onneksi täältä etelästäkin. Tosin ihmisiä on niin paljon, ettei koskaan saa olla rauhassa. Mur! Koiraa ihmiset eivät häiritse, mutta emäntää vähän. Ehdin jo Pirkanmaalla tottua siihen, että ihan omassa rauhassa saa metsiin eksyä.

Viime viikonloppuna käytiin harjoittelemassa suunnistustaitoja Espoorasteilla. Tällaisissa suunnistustapahtumissa koira on pidettävä kytkettynä (niin kuin toki muutenkin pitäisi), joten melko eksoottinen kokemus oli Hiisille kolmen tunnin hihnalenkki metsässä =). Pian se kuitenkin sopeutui hihnassa olemiseen, ja käskyt menivät hyvin perille. Tosi hankalissa maastokohdissa päästin irti, mutta koira oli kivasti hallinnassa, joten onneksi kukaan kanssasuunnistaja ei siitä loukkaantunut.

Hiisin mielestä maailmassa oli selvästikin virhe, kun oltiin metsässä, jossa joka puolella juoksi suunnistajia. Me oltiin vähän sunnuntaikävelyllä, mutta suurin osa suunnistajista painoi menemään ihan tosissaan. Hiisi mulkoili aika pöyristyneenä kisailijoita. Ne olivatkin koiran näkökulmasta aika törkeitä, eli ilmestyivät nopeasti kuin tyhjästä ja ”juoksivat päin”. Kerran alkumatkasta kävi niin, että joku suunnistajakörmy tuli vauhdilla meitä kohti ja alkoi yhtäkkiä puhua kaveriaan tervehtiäkseen. Hiisi kääntyi mieheen päin, katsoi kiukkuisesti ja sanoi yhden kerran RÄYH! (Minkä tulkitsin tarkoittavan suurin piirtein samaa kuin TURPA TUKKOON!) Sen jälkeen koira ilmeisesti tottui suunnistajien ”törkeilyyn”, koska ei enää vaivautunut mulkoilemaan tai muutenkaan kiinnostumaan ohi tai kohti juoksevista hulluista =).

Hajuhommissa: tarkennustreeniä

Löysin eilen muuton jälkimainingeissa piileskelleen videokameran ja kuvasin Hiisin hajuntarkennustreenin. Kohdehaju oli ollut piilossa parisen tuntia, ja ideana oli harjoitella tarkentamaan hajua, joka oli ehtinyt levitä mahdollisimman laajalle alueelle.

Toinen treenikohde oli itse treenitilanne, jonka yritin luoda mahdollisimman erilaiseksi kuin yleensä. Erilaista oli ensinnäkin se, että kun kutsuin koiran luokseni, se ei tiennyt, mitä oli tulossa tekemään. Hajun piilottamisesta oli kulunut jo pari tuntia, ja koira lähti hommiin suoraan päiväunilta. Monesti hajutreenien valmistelut menevät meillä niin, että koira näkee, kun otan esiin hajutreenivälineet eli purkit/hajulaput/pinsetit/palkat jne. Erilaista oli sekin, että tällä kertaa ei etsitty ihmisen hajua, vaan kamomillateetä. Lähtöhajuakaan en antanut purkista tai pussista, vaan teepaketista. Olin tallannut pihan täyteen harhajälkiä ja piilottanut ihmiseltä tuoksuvia hämäyshajuja sekä kosketellut käsillä niitä piilopaikkoja, joissa on joskus aiemmin ollut kohde.

Tämä treeni onnistui mielestäni oikein hyvin, enkä pystynyt (taaskaan) hämäämään koiraa. Kyllä se taitaa tietää, mitä se tekee =). Alussa oli toki pientä orientoitumissählinkiä, kun koira hetkisen ihmetteli, mitä nyt tapahtuu ja nappasi teepaketinkin suuhunsa. Nopeasti Hiisi kuitenkin meni itse hyvään työskentelymoodiin ja aloitti etsinnän. Vanhoja piiloja se ei tutkinut lainkaan eikä reagoinut millään tavalla hämäyshajuihin. Piha on melko suojaisa, ja luulen, että seinän vierustalle oli jäänyt jonkinlainen hajutasku, koska se oli selvästi koiran mielestä ”kuumaa” aluetta. Mielestäni koira kävi tutkimassa hajun rajat, eli tarkasti, mihin saakka haju on liikkunut. Hajun tarkan paikan määrittäminen oli koiralle aika haastava tehtävä, kuten olin toivonutkin. Hienosti Hiisi siitä selvisi, keskittyi, piti pään kylmänä ja toimi oikein hyvin.

Se mikä tässä ei ollut niin kovin hienoa, oli ilmaisu tai oikeastaan sen puuttuminen. Hiisille luontevin ja mieluisin ilmaisutapa olisi esineen ottaminen suuhun, kuten se metsäjäljellä keppien kanssa tekee. Nämä tapaukset, joissa haju on piilossa, ovat hankalia ilmaisun kannalta, koska koira ei haluaisi ilmaista, ennen kuin kohde on näkyvissä (ja hampaissa). Tavoitteena on kuitenkin ilmaisu, jossa koira ei koske ilmaistavaan hajuun tai esineeseen. Oma-aloitteisen ilmaisun vahvistaminen olisi siis selvästikin jälleen kerran yksi tärkeä treenikohde.

Lisää reenii ja tättärää

Heti kun tulee päivityksiin pidempi tauko, niin pulassa ollaan. En muista enkä ehdi tänne kaikkea vuodattaa, mutta ihan hyvissä treenifiiliksissä ollaan taas =).

Ollaan treenattu vähän kaikkea sillain sopivasti, ja testailin siinä sivussa pikkaisen Hissukan hermojakin. Maanantaina nimittäin treffasin pk-kamuja aamutottisten merkeissä. Siinä sitten kahviteltiin, herkuteltiin treenikaverin jälkikoularin kunniaksi ja painuttiin tietty metsään jälkiä polkemaan. Jäljeltä mentiin vielä illaksi rakennusetsintään etsimään pari ukkoa. Olin Hiisiläisen kanssa reissussa siis koko päivän aamukasista puoleenyöhön, ja se osoitti kerrassaan mainioita kisakoiran hermoja. Kaikki treenihommat se hoiti sataprosenttisesti keskittyen ja väliajat otti rennosti lepoa autossa. Ainahan se on autossa tosi rauhallinen ja käytännössä vain nukkuu tai köllöttelee, mutta tulipahan nyt testattua tällainenkin extreme-päivä. Nou worries. Sehän todistetusti vetää lonkkaa, vaikka IPO-äijät treenais ja paukuttelis vieressä.

Tässä muutama kommentti laji lajilta.

Metsäjälkiä ollaan tehty nyt huikeat kolme tai neljä tänä keväänä. Jokainen on mennyt niin nappiin kuin ikinä, ja olen ihan perhanan ylpeä elukastani. Yhdellä jäljellä kävi jopa niin, että jäljelle oli osunut jonkun metsäkanalinnun pesä, johon Suuri Saalistaja sitten nenä edellä törmäsi. Mammalintu lähti tietty loikkimaan karkuun, ja minä karjaisin keuhkojen pohjasta että EI. Ja mitäs tekeekään Suuri Saalistaja?! Noh. Se katsahtaa kanalinnun perään, laskee kuononsa maahan, jatkaa ihmisjäljen jäljestämistä ja nostaa kepin parinkymmenen metrin päästä. Ah, tää on niin hunajaa <3. Ennenkin olen hehkuttanut, mutta luotto Hiisiin jäljestäjänä on tällä hetkellä todella kova.

Hakua treenataan edelleen kerta (joskus jopa kaksi) viikkoon. Maalimiesmotivaatio on tosi hyvällä tolalla, mutta Hiisin mukavuusalue on minusta noin 3o metrin säteellä. Jos hajua ei tule sen nokkaan 30 metrissä, en saa koiraa uppoamaan takarajalle ilman apuja. Hajun saatuaan se irtoaa kyllä kevyesti 100 metriä ja varmaan enemmänkin. Rakennusetsinnässä nähtiin, että sen maalimiesmotivaatio on oikeasti tosi kova. Tarkkuus, huolellisuus ja työmoraali olivat uusissa, haastavissa olosuhteissa tosi korkealla.

Jos jotain saisin valita Hiisiin lisää, niin vähän rohkeampi ja toimintakykyisempi se saisi uusissa, oudoissa tilanteissa olla. Pieni tuumaustauko ja tilannearvio ennen toimintaan ryhtymistä on ollut sille tyypillistä käytöstä pennusta saakka. Rakennusetsinnässä se esimerkiksi hämmentyi isoreikäisissä ritiläportaissa ja palasi parin askelman jälkeen takaisin alas. (Ritilöiden reiät olivat tosin niin valtavat, että tassut upposivat niihin jopa vähän kipeän näköisesti.) Normielämässä meillä ei ole koskaan ollut ongelmia minkäänlaisten alustojen kanssa, mutta ehkäpä outo paikka vaikutti asiaan (Tai sitten tassuihin tosiaan sattui, mistäs näistä tietää.). Samoin kävi pyörällisen alustan kanssa, jolle Hiisi yritti pari kertaa nousta, jotta pääsisi maalimiehen luo. Kun alusta luisti muutaman kerran koiran alta pois, uskallus ei riittänyt enää yrittämään kovemmin, vaan koira päätyi luovasti ilmaisemaan maalimiehen maahanmenolla parin metrin päästä. Toisaalta siinäkään tilanteessa Hiisi ei kadottanut toimintakykyään, vaan keksi itsenäisesti toisen tavan suoriutua tehtävästä. Koska rullaa ei ollut kaulassa, Hiisi valitsi ID-esineistä tutun ilmaisutavan eli maahanmenon. Oli kyllä ihan hauska nähdä, kun se tuumaili ja keksi sitten ratkaisun =).

ID-purkkirata ja esineruutu ovat olleet viime ajat vähän vähemmällä treenillä ja se näkyy. Kun treenattavia lajeja on paljon, Hiisi selvästikin unohtaa ne tuoreimmat opitut asiat nopeasti. Treenitaukojen jälkeen ei tarvitse onneksi aloittaa ihan alusta, mutta jonkinmoinen askel taaksepäin on aina otettava. Tätä samaa tapahtui meille myös tokoliikkeiden kanssa, kun Hiisi ehti parin viikon treenitauon jälkeen unohtaa liikkeet, jotka aktiivisella treenikaudella osasi hyvin. Unohdukset eivät siis varsinaisesti tulleet yllärinä, koska näitä sattuu, kun treenataan yhtä aikaa paljon eri juttuja, jotka kuitenkin ovat keskenään vähän samanlaisia.

Tottis oli vähän aikaa tauolla kokonaan, kun koiran matala vire ketutti ohjaajaa. En halunnut treenata kettuuntuneena, joten pikku tauko oli ihan paikallaan. Juha Korrin sunnuntaisen viettiseminaarin jälkeen innostuin aloittamaan vireennostokuurin, joka onkin alkanut ihan kivasti. Sen jälkeen tarvitaankin sitten varmaan vireen kannattelukuuri… Tänään mietin, että olen ehkä treenannut jo vähän liikaakin pk-kentillä, kun Hiisi poloinen näyttää mun silmissä melkein laamalta. Silmä on vaivihkaa tottunut astetta vietikkäämpään tekemiseen, ja huomaan puolisalaa toivovani koiraan lisää moottoria tai ainakin vara-akun :O. Mikä hurrrja ajatus! Mutta hirveän rakas Hiisi on siitäkin huolimatta <3.

Tänään kokeilin piruuttani tokoilla hieman. Tempaisin ihan hihasta liikkeestä seisomisen, liikkeestä maahanmenon ja ALO-hypyn. Näitä ei olla tehty varmaan pariin kuukauteen. Mutta mitäs ihmettä?! Hiisihän veti hienosti ja oli ihan kärryillä koko ajan. Paikkamakuukin on niin hienolla tolalla, että jotain mölligeimejä voisin uskaltautua tutkailemaan.

Huh! Kamalan pitkä epistola tästä taas tuli.