Sunnuntaihaut

Sunnuntain treenattiin molempien kanssa hakua pikku pakkasella Histan metsässä. Hiisi sai tehdä isohkon alueen, jolla kaksi maalimiestä. Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut Jari Miettinen.

Lupa pyydetty. Lupa myönnetty.

Ensimmäisen Hiisi nosti aika nopsaan. Nappasi jäljen parikymmentä metriä aloituskohdasta (tallattu alue), upposi noin 50 metriä metsän puolelle ja tuli takaisin rulla suussa. Rullan tipautti sekunnin ennen käskyä, mutta tajusin vähän jälkijunassa enkä korjannut. Kytkin koiran, ja mentiin näytölle.

Näytä!

Mm ryömii kuusesta palkkaamaan pelastajan.

Sitten lähdettiin jatkamaan aluetta, ja hetken päästä Hiisi sai hajun alueelle jääneestä makuualustasta. Meni innokkaasti esineelle ja haisteli sitä. Kehuin ehkä 30 metrin päästä, ja Hiisi lähti tulemaan luokse sen näköisenä, että nyt on löytynyt jotain. Kävi nopeasti minun luonani ja lähti saman tien takaisin esineelle. Siitä kehut. Juoksi sitten esineen ja minun väliä, kunnes pääsin itse esineen luo. Siellä kehuin taas ja palkkasin. Hyvä homma! Mulle kelpaisi oikein hyvin tällainen kertova ilmaisu esineille. Tehdään siis jatkossakin näitä!

Palkkausta esineellä.

Jatkettiin partiointia, ja poistuttiin tallatulta alueelta puhtaalle. Hiisi nosti kuonoaan yhden kallion laella ja jatkettiin matkaa, mutta alempana hajua ei enää tuntunut. Olisiko ollut tallatun alueen hajua? Vähän näkyi koirasta hämmennys, että miksi ei löydetä mitään. Nosti kerran tai pari koipea ja olisiko ravistellutkin, mutta teki koko ajan töitä noin 20-30 metrin etäisyydellä, seuraili minun liikkumistani ja liikkui hyvin. Alettiin pikku hiljaa kaartaa kohti sitä paikkaa, jossa toinen mm oli. Hetken kuluttua Hiisin ilme selvästi muuttuikin, se irtosi kokonaan pois näkyvistä ja palasi hetken kuluttua rulla suussa. Nyt piti rullan, kunnes pyysin irrottamaan. Kytkin koiran näytölle, mutta kiinnitin liinan vahingossa valjaiden lenkin vierssä olevan lainakellon lenkkiin, joten mulle jäi liina ja kello käteen, kun koira singahti näytölle. Sepä ei Hiisiä haitannut. Oikein hyvä treeni, jossa saatiin kasvatettua koiran uskoa siihen, että vaikka mitään ei hetkeen löydy, niin lopulta kyllä löytyy. Esineilmaisukin alkaa ehkä ratketa itsekseen.

Lopuksi pallohommia, lällytystä ja isot kehut.

Syliinkin pääsi pallo suussa.

Yolan treenistä tulikin sitten aikamoista hurlumheitä. Se on syttynyt tähän hakutouhuun niin kovasti, että livahti täysin lapasesta. Erikoinen juttu, kun se on arjessa niin hyvin kuulolla, pysyy lähellä, tsekkaa AINA missä minä menen ja on ihan täysin irtipidettävä taajamassa. Ainakin jäniksen perästä, linnuilta ja ketun perästä tulee näkölähdön heti, kun käsketään.

Hakutreeneissä tallatulla alueella oli sen sijaan täysin poissa hallinnasta. Puhtaalla alueella sen sijaan normaalisti kuulolla. Hurja motivaatio sillä on, ja kovasti se haluaisi jatkaa. Etsiminen näyttäisi olevan sille se paras palkka. Karkasi vielä treenin jälkeenkin etsimään koko hemmetin treenialueen uudelleen, kun en tyhmänä tajunnut kytkeä sitä.

Saatiin onneksi vähän onnistumistakin. Ekalle maalimiehelle pääsi lipeämään vähän turhan kaukaa, mutta toinen löytö saatiin tehtyä suunnitelman mukaan, eli niin, että luoksetulon ja minun ohjauksen kautta pääsi tekemään löydön. Maalimiehillä oli käyttäytynyt erittäin kauniisti. Ei edes mitään syliintunkemisia tms. Nyt sitten vain hyvää treenisuunnitelmaa lintukoiralle tekemään.

Saikkutouhuja

Aiemminkin olen tainnut kertoa, että Hiisi on siitä mainio saikutettava, että se ei rieku tai revi peliverkkareitaan. On siis helppo pitää levossa. Nooh, totuuden nimessä on myönnettävä, että viimeistään parin viikon kohdalla se alkaa yleensä vähän keppostella.

Jokusen hajuetsinnän olen sillä teettänyt kotipihassa, mutta muuten ollaan vain oltu ja tehty rauhallisia pikku köpöttelyjä. Treenittömän elämän vastapainoksi olen pyrkinyt ottamaan koiran mukaan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Käytiin esimerkiksi autopesussa, kun hoksasin, ettei Hiisi ole sellaisessa vielä ollut. Lisäksi meillä on käynyt viime aikoina tavallista enemmän kyläilijöitä, joten sitäkin kautta koiruus on saanut päiviinsä piristystä. Välillä ajellaan autolla uusiin lenkkeilypaikkoihin uusia hajuja nuuskuttelemaan. Tässä jokunen kuva saikkuajan touhuista.

Kannustettiin isäntää Cooperin testissä.

Löydettiin lähimaastoista hieno hiidenkirnu.

Leikattiin uusi helletukka ja kokeiltiin vähän poseerauksia.

Koutsattiin Kerttua selkälihastreeneissä.

Ja soviteltiin Kertun uutta hattua.

Treenikuvia

Yleensä heilun itse kameran takana näpsimässä kuvia muista treenaajista, mutta nyt on käynyt niin onnekkaasti, että meidän sunnuntairyhmässä on toinenkin kameroitsija. Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut Miettisen Jari.

Etsimään lähdössä. Minä yritän sisäistää ohjeita alueesta. Hiisi selvästikin tietää, kuka tietää, missä maalimiehet ovat.

Työskentelyä 28 asteen helteessä.

Treenin ekan näytön jälkeinen löytö.

 Ohjeiden kuuntelua samalla kun palkkaan koiraa vierelle siirtymisestä.

Toisen maalimiehen näyttö.

Taas palkkausta vierelle tulosta.

Ja taas me palkataan…

Siskolikka kylässä

Saatiin tässä taannoin Ninja-sisko pariksi viikoksi kyläilemään. Olikin huikean hyödylliset kyläilyt, sillä siinä parin viikon aikana pääsin mainiosti työstämään Hissukan intoa tyttöjen perään ja hallintaa niissä tilanteissa. Kaiken kaikkiaan meni tosi hienosti, ja hallinta sekä itsehillintä paranivat taas. Onhan se perusolemukseltaan törkeän flirtti äijäkoira ja tuskin siitä miksikään muuttuu. Oppipa kuitenkin hillitsemään itseään, käyttäytymään kohteliaasti ja kuuntelemaan minua.

Ainoa harmitilanne syntyi, kun siskolikka paukkasi takavasemmalta yllättäen väliin, kun Jarkko leikitti Hiisiä vetolelulla. Se oli virhe, ja sisko saikin sen ikävästi korvalehdessään tuntea. Viesti meni kuitenkin ilmeisen hyvin perille, ja sen selvityksen jälkeen koirien välit olivat taas hyvät. Siitä lähtien ihmisen kanssa leikittiin hyvässä järjestyksessä kukin omalla vuorollaan.

Arjen kuulumisia

Niinhän siinä kävi, että ainakin kerran vuodessa osuu koiran kaljutus huonoon kohtaan. Sitten vaan kerrospukeudutaan ja odotellaan karvan kasvamista optimipituuteen. Hiisi on onneksi kiitollinen puettava ja ihan potentiaalinen Michelin-mies. Ei paljon menoa haittaa, vaikka vaatetta on useampi kerros. Pääasia, että lihakset pysyvät lämpiminä eikä pikku palelun aiheuttamia jumeja pääse syntymään.

Joulunalus ja vuodenvaihde ovat olleet koirailun kannalta vähän tylsää aikaa, kun kaikkien lusmujen kuningatar eli allekirjoittanut on vihdoin ottanut itsestään kunnon niskaperseotteen ja tehnyt valmiiksi ikiaisesti roikkuvan gradunsa. Enää viimeiset palautteet ja korjaukset! Pitkäksi venyneiden gradupäivien takia koirakin on ollut vähäisellä treenillä ja liikunnalla. Sitä on kuitenkin kompensoitu tuomalla muunlaista virikettä elämään.

Me Espoon landespedet lähdettiin Helsinkiin valotaidetta ihailemaan. Eräänä vesisateisena iltana kierrettiin Hissukan kanssa Lux Helsinki ja ajeltiin ratikalla. Hiisiä eivät citykierrokset kyllä väräytä. Se tuntuu olevan tyytyväinen ihan missä vain. Liikennevaloissa yritti saada kanssaihmisiin katsekontaktia söpöilemällä ja heiluttelemalla häntää. Ratikka oli ihan paras, kun porukka sulloutui luonnostaan ahterinnuuskintaetäisyydelle, eikä tarvinnut edes kaulaa venytellä.

Joulureissulla vietettiin yksi yö hotellissa Tampere cityssä. Aikamoinen matkakuume iski, kun tajusin, että Hissukan voisi mainiosti ottaa mukaansa ihan mihin tahansa. Ei tarvitse olla huolissaan sen viihtymisestä, se käyttäytyy viksusti joka paikassa, ja tarpeen tullen tyypin voi jättää hotelliin lataukseen.

Saatiin myös viimein aikaiseksi tapetoida sen viimeisen keskeneräisen huoneen seinä. Tai siis Jarkko sai. Minä revin hiuksia päästäni ja tein epätoivon vimmalla graduun korjauksia. Hissukalla oli selvästi kova tekemisen tarve, joten se kärkkyi varsin innokkaana hanslankarin pestiä. Huomaa kyllä, ettei se oikein tajua tapetoinnista vielä mitään. Aiemmin ollaan pääasiassa maalattu seiniä, ja niissä hommissahan teippirulla on vähän olennaisempi apuväline.

Näiden touhujen lisäksi ollaan lenkkeilty ja käyty säännöllisesti treenailemassa hallintajuttuja rähinäkamun ja ihanan pennun kanssa. Ei mitenkään ohjatusti, vaan ihan niin, että bongattiin tyyppi, joka kaipasi harjoitusvastustajaa ohitustreeneihin. Kiva huomata, että voidaan olla avuksi karjukaapoille ja rähinäroopeille. Samalla ollaan saatu hyvää tottumista siihen, että joku ihan oikeasti rähjää ja hyökkii metrin päässä. Hiisi on siitä kätevä apuri, ettei sitä kiinnosta reagoida. Rähisköön muut. Hiisi nuuskuttelee ja hoitelee omia bisneksiään.

Pennut, ihanat naiset ja iloiset hännänheiluttajat ovatkin sitten hankalampi nakki. Niitä olisi edelleen niin kiva mennä morjenstamaan omin lupineen, varsinkin jos itse olen kauempana tai muuten keskittyminen on jossain muualla. Hemmetin ärsyttävä mutkumähaluun-asenne istuu sitkeässä. Onneksi on treenikavereita, joiden kanssa päästään treenaamaan muun muassa sitä, miten kävellä kivan pimun häntäpeesissä ja torjua tuhmat ajatukset.

Tuhmien ajatusten vastustamistreenissä ovat myös tilanteet, joissa kiva ihminen tulee luokse, juttelee mukavia ja rapsuttelee. Ja mikä pahinta, Hiisi ei saa silloin tehdä mitään. Istua vain coolisti mun vieressä ja hillitä halunsa kiemurrella onnesta mykkyrällä tai kiivetä rapsuttelijan syliin (ja ehkä siinä sivussa vähän ohimennen polkaista).

Herra lettupää itte

Jouluna oli piparit ja kamerat hukassa, joten ei ehditty osallistua koirablogimaailman hittihaasteeseen.

Paikkasin eilen virhettä parhaani mukaan ja vedin koiralle lätyn lättyyn. Kokeiltiin tästä myös juustonsiivu suussa -versiota. Hissu oli ekakertalaisuudestaan huolimatta ihan pro ja suhtautui tehtävään Erittäin Suurella Vakavuudella.

Blogihaasteena kesäkuvat

Pason emäntä Kati muisti blogihaasteella. Jee, kivaa! Tässä siis viime kesältä seitsemän kuvaa, joita saan kuvata yhdellä sanalla per kuva. Suurin osa on harmi kyllä jo julkaistu, mutta valkkasin fiilispohjalta ja päätin, että ei haittaa.

Treenataanko!

Leluhihna.

Kevättulva.

Sukelluskokeilu.

Matkalla.

Keväthuuma.

3-vuotias.

Seitsemän kesäkuvan kuvahaaste lähtee Mairan kenneliin, Hannan hundkaruselleniin, Hiisin Ninja-siskolle, Hiisin isäpapan Miron & siskonpojan Miskan Jennille, Vilkun ja Rommin bloggaajalle Marille, Marin vauhti-Sisulle & perroille sekä Elmon ja Oivan Jennille. Toivottavasti jaksatte jossain vaiheessa kaivella kesäkuvia =).

Moro ny!

Toisestakin muutosta on ainakin melkein selvitty, ja Espoon elämä alkaa ehkä pikku hiljaa asettua raiteilleen. Vielä on rojut levällään ja pientä pintaremonttiakin luvassa, mutta ehkä me pikku hiljaa löydetään itsemme treeneistäkin. Tällaisissa maalaismaisemissa me nykyään elellään.

Hissukka 3 vee

Totinen torvensoittaja, kultainen kainaloinen, nerokas nenämies Hiisi täytti sunnuntaina kolme vuotta. Paljon onnea hurjan rakkaalle koiraystävälle ja koko ihastuttavalle sisarusparvelle! Onnittelut ja kiitokset tietysti myös kasvattaja-Soilelle, jolta otin koiran mutta sainkin paljon enemmän <3.

Jarkko teki ja tarjoili kakun :).

Sitten vaan armotonta pönötystä…

…ja nöyryyttäviä sirkustemppuja.

Hyvin upposi!

Huh hellettä

Der Hiisi ja kaupasta bongattu Hiisider juhannuksen vietossa.

Aurinko häikii ja yks tähtäilee kameralla.

Palloakin vähän heiteltiin.

Ollaan käyty viilentymässä uimasilla ja vähän treenailtukin. Eilen tehtiin partioivaa hakua tuulettomassa metsässä ilmaisujen kera. Otettiin kaksi maalimiestä irtorullilla, ja sehän meni oikein kivasti. Etsintäalue taisi olla noin 50×200 metriä ja osa siitä oli tallattu.

Huomasin, että kun maalimiesten hajuja ei tule tuulen mukana kauempaa, niin Hiisi tekee silti hyvin keskittyneesti töitä ja seurailee sivusilmällä koko ajan minun liikkumistani. Se pitää minuun noin 20-30 metrin etäisyyden ja lukee hyvin rintamasuunnasta, mihin sitä kropallani ohjaan. Kyllähän tässä kävi niin kuin arvasinkin. Partiointi sopii Hiisiläisen luontaiseen työskentelytyyliin ja temperamenttiin paljon paremmin kuin pistotus.

Hiisin selkää olen nyt hieroskellut ihan kevyesti iltaisin, jos siitä olisi edes jotain apua. Aivan järkyttävän jumiselta tuntuu, ja mitään syytähän ei tietenkään ole, ellei sitten jotain mennyt vinksalleen kuukausi sitten, kun jossain ihme mielenhäiriössä päästin sen temmeltämään treenikaverin dobberin kanssa.

Sen jälkeen on kumminkin tunnollisesti nesteytetty ja lämmitelty ja jäähdytelty ja liikuttu fiksusti ja lepäilty ohjeiden mukaan. Ei vaan mene mun kaaliin, mikä tuossa elukassa mättää. Viikon päästä hierojalle taas.