Ameeba

Viime viikolla treenailtiin pari kertaa hajuerottelujuttuja, mutta muuten köllöteltiin. Ennen pääsiäistä kävi nimittäin niin, että heräsin yhtenä yönä pari kertaa siihen, että Hiisi nuoli nivusiaan ja putsasi värkkiään aika intensiivisesti. Koska pääsiäisen pyhät olivat tulossa, halusin käydä näyttämässä koiraa eläinlääkärillä ja tsekkauttaa samalla virtsanäytteen.

Kaikki oli ok, paitsi vasen takajalka ei venynyt yhtä pitkälle kuin oikea. (Ei siis mitään uutta.) Eturauhanen ok,  selkä ok, virtsa ok (pH oli tosin oudosti 9, mutta ei tulehdussoluja tai kiteitä). Hakametsän Pirjo Haapasalo halusi varmuuden vuoksi antaa Tardak-piikin, jos vaikka äkillinen nuoleskelu olisikin johtunut hormonaalisista syistä. Suositteli myös ottamaan selästä piakkoin uudet röntgenkuvat.

Pari vuotta sitten en huomannut Tardakilla mitään sivuvaikutuksia, mutta tällä kertaa niitä sitten tulikin. El sanoi, että koira saattaa olla vähän aikaa vähän väsynyt. No. Hiisi on käytännössä nukkunut koko viime viikon vuorokauden ympäri ja sama meno jatkuu edelleen. Ilmeisesti tämä voi jatkua vielä jokusen viikon, eli kaikki treenit on peruttu siihen saakka, että koira herää taas eloon. Aika tylsä juttu. On niin kurja katsoa flegmaattista Hiisiä, jota ei huvita mikään =(. Voih ja huoh.

Jälkeenpäin tajusin, että lääke on alkanut vaikuttaa jo tässä videolla näkyvässä ID-treenissä. Itse treeni meni kuitenkin kivasti. Saatiin aikaiseksi pienoinen läpimurto oma-aloitteisen ilmaisun kanssa.

Herätys talviunesta

Blogi jotenkin vähän nuupahti tammikuun ajaksi, mutta täällä me ollaan ja touhutaan entiseen malliin.

Pupukyttä kyttää.

TOKOssa tajusin, että ei meidän 2-3 treeniä viikossa riitä mihinkään. Jos joku liike on poissa ohjelmistosta viikon tai pari, Hiisi ehtii yksinkertaisesti unohtaa koko tempun. Ihme juttu, mutta totta se vaan on. Nyt pilkotaankin sitten treenit entistä pienempiin paloihin ja tehdään joka päivä jotain. Aamu- ja iltalenkeillä yhdet hankitunnarit, päivälenkillä joku pieni juttu ja välillä vähän kaukojen tekniikkaa. Lisäksi paikallaoloja eri liikkeissä aina tilaisuuden tullen ja häiriöitä lisäillen. Ostin myös pariksi kuukaudeksi halliaikaa, joten käydään sielläkin treenailemassa vauhdikkaampia liikkeitä ja muutakin mukavaa. Ideana on nyt joka tapauksessa panostaa näihin tottelevaisuustemppuihin, jotta päästään edistymään.

Tottiksen puolella pääosin samat häiriöongelmat kuin tokossa. Olen pitänyt treenit tosi positiivisina, mutta kokeilinpa sitten kieltää hairahtumisista ihan napakasti. Ja sehän toimii! Ihan turhaan olen jättänyt vain huomioimatta, jos koiralla alkaa katse harhailla. Hiisi ei selvästikään ole mikään maailman pehmonuppisin kaveri, joten ihan hyvin tuntuu sopivan napakkakin palaute. Nyt ainakin tuntuu, että olen saanut ylipäätään paremman otteen koko koirasta ja alkaa olla hyvä tuntuma siitä, millainen palaute on sopiva.

Isoimpana haasteena meillä on tokossa ja tottiksessa edelleen häiriöherkkyys ja suoritusvarmuus uusissa paikoissa. Ylläri. Aika monta kertaa mieleen ovat palanneet MH-kuvaajan luonnehdinta Hiisistä. Utelias koira, joka näkee, kuulee (ja haistaa) kaiken ja haluaa ottaa heti selvää. Ihanan helppo ominaisuus treenatessa, mutta tällä hetkellä minulla on taas vähän optimistisempi kausi menossa =).

ID-jälkijutuista ollaan tehty purkkitreenejä ja esineiden ilmaisuharjoituksia. Itse jälki ollaan jätetty taustalle muhimaan, koska se on kuitenkin Hiisin vahvoin osa-alue. Purkkitreeneissä välillä sujuu paremmin, välillä huonommin. Ilmaisut ok, ainakin sisätiloissa. Ulkona en viitsi lyhytkarvaista koiraa makuuttaa.

Haussa ollaan treenattu ilmaisuja aika hankalissa olosuhteissa. Nimittäin paikassa, jossa käy paljon koiria lenkkeilemässä. Ja sehän on Hiisille kovin vaikeaa, koska narttujen pissat toki olisivat paaljon kivempia kuin tyhmä ukkojen ja akkojen haku. Mutta ei auta. Jos äijäkoira hairahtuu pissanhajuihin eikä suostu tekemään hommia, kutsuu auto. Ohjaaja laskee kymmeneen(tuhanteen), sitten uusi yritys, ja kun onnistuu, niin superkivat leikit palkaksi. On vaikeeta, hyvin vaikeeta.

Terveyspuolelta iloisia uutisia! Osteopaatilla ollaan nelisen kertaa ja viikko sitten saatiin oikein mukavaa palautetta. Hiisi on alkanut käyttää takapäätään ja tehnyt sinne jopa lihaksia, niin syviä kuin näkyviä. Kaiperla tuumasi, että kovin hitaasti Hiisin kroppa kehittyy, mutta siitä tulee vielä tosi makee koira. Kiva juttu! <3.

Arkikäytös on Hiisillä myös petraantunut entisestään. Olen selvästikin tehnyt jotain oikein, kun vihdoin tuntuu siltä, että minulla on ote koiraan. Ihan täydellistä ei elämä vieläkään ole, mutta todella leppoisaa kumminkin. Hiisin kannalta kuuliaisuuden paras palkinto on tietysti vapaus. Hiisi saa nykyään ulkoilla vapaana melkein kaikki lenkit. Itse kun olen tarkkana, niin jänöjen perään ei spurttailla eikä muutenkaan suunnitella tyhmyyksiä tai näytellä keskareita muille koirille. Käskystä Hissu kulkee nyt tien reunassa tai minun takanani, jos käsken sinne. Se myös pysähtyy ja tulee luokse, vaikka vieraita koiria olisi näköpiirissä. Kokeilee se silti vähän rajojaan ja välillä käyttäytyy röyhkeästi minua kohtaan. Antaa kuitenkin periksi, kun olen tarpeeksi nopea ja napakka.

Ihan mukava vuosi näyttäisi tästä tulevan! Loppuun vielä parit kotivideot. Ekassa Hiisi opettelee ryömimään (Osteopaatin mielestä on tietty täysin urpoa ja epäluonnollista…) ja tokassa etsii meillä kotona esinettä.

Musta marraskuu

Ei ole tullut paljon blogia päiviteltyä. Sitäkin enemmän olen päivitellyt itsekseni koiruuden terveyshuolia. Mistähän sitä alottais? No, ehkä vanhasta tutusta eli selästä.

Karhumäen Elina on laseroinut Hiisin lihasjumeja, ja Kaiperla hoitanut osteopatialla rankaa päänupista hännäntyveen. Viime käynnillä Kaiperla jälleen kerran totesi, että ristiluun alueella selän liikkuvuus ei ole normaali.

Hoidolla ristiluun alue saatiin taas liikkuvaksi, mutta jostain syystä se tuppaa aina menemään uudestaan jumiin. Huonon jouston/liikkuvuuden takia Hiisi ei pysty käyttämään takapäätään kunnolla, eli ei astu takajalkojaan kunnolla vatsan alle. Takapään säästäminen puolestaan kuormittaa etupäätä, joten kropasta tulee kovin etupainotteinen. Sen vuoksi etupään lihakset menevät kipeästi jumiin.

Uutena bonuksena Hiisi sai itselleen mahavaivan. Muutaman kerran oli satunnaista vatsan löysyyttä, ja sitten alkoikin ihan kunnon ripuli, joka ei itsekseen parantunut. Kaikenlaista kotikikkaa ja -konstia kokeiltiin, mutta lopulta mentiin lääkärille, jossa tsekattiin veriarvot (kaikki ok) ja saatiin kuuri Tylosinia. Madotukset, Tylosin, maitohappobakteerit ja ruokavalion tuunaus eivät parissa viikossa auttaneet, mutta lopulta vatsa saatiin tokenemaan suolistovaivaisille tarkoitetulla ruualla. Seuraavaksi palaillaan murunen kerrallaan normiruokintaan, joka meillä tarkoittaa nappulaa ja lihoja 50/50-mallilla.

Kevyitä treenejä ollaan tehty koko ajan rinnalla, jotta mieli pysyisi virkeänä. Sellainen tunne on, että TOKO/tottis on jatkuvasti noususuuntaista. Liikkeistä en kanna huolta, kun ovat kuitenkin alokasluokassa niin simppeleitä. Eniten iloitsen treeneistä, joissa koiran mieliala ja tekemisen halu pysyvät hyvinä. Häiriöt vaivaavat edelleen, mutta ehkä niistäkin vielä joskus yli päästään.

Olen huomannut  että sairastelujen ja hyvin sujuneiden treenien yhdistelmä aiheuttaa minussa selvästikin kurinpidollista lepsuutta. Hyvin sujuneiden treenien vanavedessä koira on saanut kotona vähän lisää vapauksia ja reagoinut niihin omalla ihastuttavalla tavallaan: alkanut rähistä ulkona vastaantulijoille. Olipa taas hauska nähdä, mitä tapahtui, kun puolihuolimaton rapsuttelu ja kainalossa köllöttely vaihtuivat tiukennettuun huomioimattomuuteen. Hiisi vain totesi ulkona, että hyvä on, päätä sinä sitten, miten käyttäydytään. Ja kas, rähinäaikeet loppuivat yhdestä ei-sanasta. On se vaan äijä isolla Ä:llä!

Diagnooseja

Hiisi magneettikuvattiin tiistaina Vantaalla Aistissa. Hoitava lääkäri oli eläinsairaalan johtava neurologi Sigitas Cizinauskas.

Diagnoosi: Degeneratiivinen cauda equina

Kliiniset tiedot:

yleiskliininen tutkimus: normaali.

ortopedinen tutkimus: ei huomattu poikkeavaa.

neurologinen tutkimus: lievä lihaskato oikeassa takajalassa, lievää aristusta lumbosakraalipalpaatiossa.

Jatkotutkimukset:

natiivit röntgenkuvat (omalta ell:ltä): lievästi osteoskleroottiset päätelevyt L7-S1

magneettikuvaus: rappeutunut välilevy L7-S1, kraniaali päätelevy S1 on epämuodostunut, dorsaali osa päätelevystä on epätasainen ja luun ja välilevyn raja on huonosti näkyvissä, lievä välilevytyrä L7-S1 ventraalisesti ja oikealla.

Diagnoosi: osteochondritis dissecans ristiluu S1 ja välilevytyrä L7-S1

Osteochondritis dissecans on luun kehityshäiriö, joka syntyy, kun luu ei kehity normaalisti ja luun tilalle tulee rustoa tai sidekudosta. Tässä tapauksessa häiriö on nikaman S1 päätelevyssä ja se aiheuttaa välilevyn rappeutumisen ja pullistumisen ylöspäin. Se aiheuttaa myös, että selkäydinkanava ja osittain hermojuurikanava L7-S1 oikealla puolella on ahtaampi. Se aiheuttaa kipua erityisesti rasituksen jälkeen.

Hoito on kirurginen (ruston ja välilevyn poisto) tai konservatiivinen (lepoa ja tulehduslääkitystä tarvittaessa, jos oireet ovat lievät.)

Mitä nyt tapahtuu?

Diagnoosit kuulostavat hurjilta, mutta Hiisi voi aika mainiosti ja on neurologin mukaan kivuton. Hyvä asia oli myös se, että Hiisin välilevyn kehityshäiriölle ei ole neurologin mukaan muuta syytä kuin huono tuuri. Tällaista kuulemma sattuu, joten vaiva ei aiheuta huolia Hiisin sisarusten, vanhempien tai muiden sukulaisten omistajille.

Samalla sain neurologilta myös tyylikkäät suulliset arviot: ”Hiisillä on kaikki muumit laaksossa.” ja ”Voi, kunpa kaikki espanjanvesikoirat olisivat samanlaisia kuin Hiisi!”. (Herra Hiisi Hienokäytös on yllättäen kaikkialla hoitohenkilökunnan suosikki…)

Minun hommani on nyt sitten pähkäillä, että leikataanko Hiisin selkä ja jos, niin milloin leikataan. Kovia kipuja saattaa tulla tai sitten niitä ei tule. Neurologin mukaan kaikkia harrastuksia voidaan jatkaa normaalisti, ja koira saa liikkua niin paljon kuin itse haluaa. PK-harrastustakaan ei kielletty, vaan ohjeistettiin harrastamaan kaikkea normaalisti. Selkä ei kuulemma tämän vuoksi rikki mene. Ainoa ongelma saattaa olla kipu, mutta siitä pääsee kokonaan eroon leikkauksella. Sain mukaani Rimadyl-reseptin ja ohjeen antaa lääkettä ja lepoa, jos koira vaikuttaa kipeältä.

Seuraavaksi haluan kuulla näihin asioihin myös osteopaatin ja fysioterapeutin mielipiteen. Vähän arveluttaa myös se, että onko Hiisin selkä kipeä vai ei. Tutkinut eläinlääkärihän oli sitä mieltä, että koira ei ole kipeä, jos se ei onnu tai valita. Veikkaanpa kuitenkin, että osteopaatti ja fysioterapeutti saattavat olla eri mieltä.

Alkujärkytyksestä huolimatta maailma ei sitten kaatunutkaan. Hiisi porskuttaa iloisesti eteenpäin. Selkälihasjumien selvittely jatkuu, fysioterapia jatkuu ja osteopaatilla käynnit jatkuvat.

Tästä tuli nyt ainakin opittua, että kannattaa luottaa omaan intuitioon, jos tuntuu siltä, että jotain on vialla. Kannattaa myös pitää mielessä, että monet asiat eivät näy röntgenkuvissa. Varsinkin ristiluun alue saattaa rtg-kuvissa jäädä piiloon, koska siinä kohtaa selkäkuvassa näkyy useampi luu päällekkäin.

Selkäjännityksiä

Käytiin fyssari-Kirsin luona torstaiaamuna, ja todettiin yhdessä, että jotain outoa tässä hommassa on. Hiisiä on nyt fyssaroitu säännöllisesti keväästä alkaen, ja vaikka käsittelystä on ollut hetkellistä apua, koira on jatkuvasti mennyt kivualiampaan suuntaan. Joka hoitokerralla selkä on entistä arempi ja jumissa monesta kohtaa.

Fyssarin jälkeen varasinkin heti ajan Aistiin magneettikuviin ja samalla kyselin myös muiden tarpeellisten tutkimusten mahdollisuudesta. Sain ajan tiistaille, joten pian saattaa selvitä jotain sellaista, mitä röntgenkuvat eivät näytä.

Olen jo varmuuden vuoksi yrittänyt sopeutua ajatukseen siitä, että selästä saattaa löytyä jotain outoa ja joudun unohtamaan haaveet pk-lajien harrastamisesta Hiisin kanssa. Vaikka mitään outoa ei löytyisikään, niin kuitenkin tuntuu siltä, että metrinen pk-este ja jyrkkä A-este ovat turhan iso riski näin pahasti jumittavan pikkukoiran kanssa. Tärkeintä olisi kuitenkin, että Hiisi pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa mahdollisimman pitkään.

Tänään kuitenkin käytiin kivalla metsälenkillä ja samalla esineruutuilemassa. Ruutu meni tosi kivasti. Tallasin täysikokoisen 50 x 50 -kokoisen ruudun, johon jätin yhteensä 6 esinettä. Otin ensimmäistä kertaa hallitun treenin seuraamisineen kaikkineen (vaikkakin omilla esineillä itsekseni), ja oikein hienosti meni. Ruudussa oli nyt yhteensä 6 esinettä, joista 3 oli takarajalla ja 3 etukolmanneksen sisällä. Hiisi oli mukana tallaamassa ruutua, mutta esineiden piilotuksen ajan se odotti autossa. Hiisi pysyi koko ajan hyvin hallinnassa, lähti innokkaasti, etsi motivoituneesti alueen sisältä, toi molemmista takakulmista esineet riemukkaasti ja vieläpä luovutti erittäin tyylikkäästi ja irrotti käskystä. Ihan mahtavaa! Ainakin periaatteessa se osaa koko homman =).

BH-kurssia ollaan nyt käyty pari kertaa, ja siitäkin on ihan hyvä fiilis. Päästään harjoittelemaan kontrolloidusti häiriöitä, ja kevään ekoihin BH-kokeisiin tähdätään. Vielä kun Hiisin selkä olisi kunnossa, niin oltaisiin alkukesästä kisavalmiita. Kunpa vain selkäongelmat selviäisivät parhain päin…

Rentoa reeniä ja kevyttä kipittelyä

Tämän viikon ajan ollaan pidetty liikunta kevyenä ja treenit myös. Nyt kun kevyempää treenausta on takana jo jokunen viikko, huomaa, että Hiisi tekisi mielellään vähän enemmän. Alkaa jo vähän ärsyttää, kun se vilkuilee puoliunisenakin minua siihen malliin, että järjestetty toiminta olisi enemmän kuin tervetullutta.

Hiisin kotityölista onkin hieman kasvanut. Nyt se joutuu käskystä tuomaan ruokakupin ja kaulapannan. Imurointiakin olen opettanut, tai ainakin imurin käynnistämistä ja sammuttamista. Treenailut olen halunnut pitää kevyinä, joten ollaan nyt keskitytty ID-jäljen treenaamiseen asfaltilla sekä harjoiteltu hieman hajutunnistuksen purkkirataa.

Asfalttijäljellä Hiisi on toiminut todella upeasti ja jäljestänyt jopa tavallistakin suuremmalla intensiteetillä. Myös pienten metalliesineiden ilmaisu jäljeltä sujuu mukavasti, vaikka jälki onkin esineitä paljon tärkeämpi. Ensimmäiset harhajäljet ja kiemuratkin on nyt koettu. Hiisi keskittyy todella vahvasti ydinjälkeen ja jäljestää nenä kiinni asfaltissa. Tosi hyvännäköistä ja intensiivistä työskentelyä! Harmi vain, etteivät jälkitreenit tunnu väsyttävän Hiisiä juuri lainkaan.

Purkkiradalla törmättiin pitkän tauon jälkeen aika isoon takapakkiin. Hiisi alkoi tarjota vahvasti purkkien noutoa kesken kohtalaisen hyvin alkaneen treenin. Nyt joudunkin sitten askartelemaan koko purkkiradan uusiksi, jotta himonoutaja ei saa enää napsittua purkkeja harkkojen sisältä :O.

Tällä viikolla olemme muiden kiireiden takia liikkuneet lähinnä kevyttä ravia hihnassa.Vapaana metsässä liikkuessa koira ei (edelleenkään) näytä säästelevän itseään millään tavalla. Kiipeilee kiville, loikkii ylös ja alas, ottaa spurtteja ja tasapainoilee minun perässäni puunrungoilla niin kuin aina ennenkin. Enpä tiedä sitten, onko se merkki siitä, että kipua ei ole vai siitä, että Riekku Reikäpää ei korkeassa vireessä kipua tunne?

Pieni vesikoira vaan, hurja onpi luonnoltaan. Yhä ylös yrittää, kivelle hän kiipeää.

Piikikäs maanantai

Tänään käytiin ell Jaana Kekin luona kokeilemassa vähän akupunktiota. Osaa Hiisi ainakin käyttäytyä, kun näytöstyyliin tarjosi heti alkuun Jaanalle aika energistä tottista ja vaikka mitä puputemppuja. Antoi myös iloisesti kopeloida, venytellä ja taivutella itseään ja kellahti sitten hoitopatjalle melkein oma-aloitteisesti. Saatiin siis käytöksestä kymppiplus ja näytöskoiran paikka akupunktioshow’hun =).

Ja kuinkas sitten kävikään! Hiisi oli taas jumissa, vaikka edellisestä fyssarikäynnistä/hieronnasta oli kulunut vasta reilu viikko. Viikon aikana ollaan liikuskeltu tosi rennosti koiran omaa tahtia ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vapaana. Autossa Hiisi ei ole joutunut odottelemaan eikä takuuvarmasti ole revitellyt lihakset kylminä tai liikkunut huolimattomasti palauteltuna askeltakaan. Muutama koirakamu ollaan tavattu, mutta nekin oli ihan tarkoituksella valittu niin, että minkäänmoinen rälläys ei tule kuuloonkaan. Äkäisiä akkoja ollaan siis tavattu =).

Hiisi on oppinut hienosti käyttäytymään Hilla-tollerin seurassa. Se tietää jo, että Hillaa ei saa lähestyä, vaan pitää odottaa, että vuori tulee Muhammedin luo =).

Tällainen söpöliini se Hilla-neiti on.

Ja sitten takaisin piikkihommiin. Hiisi vaikutti tänään vinolta (Olisko se lanneranka edelleen vinossa?) ja taipui selvästi huonommin vasemmalle. Ristiluun alue oli tällä kertaa oikein rento, mutta lapojen takaa ja rinta-lannerangan alkuosasta reagoi kovasti. Hissu sai hoitoa nyt käsimanipulaatiolla sekä akupunktiolla. Neulat paljastivat, että  lihas-sidekudos- ja selän indikaattorit olivat ärtyneitä.

Aika jänskää touhua kyllä se akupunktio. Ne kipeäksi ennakkoon tiedetyt akupisteet olivat kipeitä, mutta joihinkin kohtiin sai pistellä ilman, että koiran silmäkään värähti. Neulahoito alkoi vaikuttaa nopeasti, ja pian Hiisin silmät alkoivat lupsahdella kiinni.

Tänään sitten tulikin mieleen, että vasemmalle taivutus on Hiisillä ollut selvästi jäykempää ihan tosi pienestä pennusta saakka. Tuli myöskin mieleen meidän osteopaattikäynti ennen juhannusta. Silloin Kaiperla sanoi, että on tosi yleistä, että pennuilla menee lanneranka vinoon ihan jostain sellaisestakin tilanteesta, että ihmisen silmään tilanne ei edes näytä yhtään miltään. Niinpä. Hiisihän on aina ollut tosi kova ”vääntäjä”, törmäilijä ja tosi äijämäisten vapaapainileikkien ystävä. Olis varmaan pitänyt tajuta, ettei sellaisesta voi hyvää seurata.

Ihmettelyt ne vaan jatkuvat. Sain nyt ohjeet simppeliin kotihierontaan, jota teen kevyesti kerran päivässä. Parin viikon päästä ollaankin taas fyssarilla ihmettelemässä, mikä kohta silloin mahtaa olla jumissa. Sen jälkeen päästään taas pian osteopaattia tervehtimään. Joskohan sitten selviäisi, onko Hiisin lanneranka lähtenyt oikenemaan? Jotenkin toivoisin, että näiden pulmien alkusyy olisi nimenomaan siellä lannerangassa, koska viimeksi Kaiperla ainakin vaikutti varmalta siitä, että saa sen suoristettua.

Priimoja terveystuloksia ja jumijumitusta

Hiisin viralliset lonkka- ja kyynärtulokset tulivat eilen Kennelliitosta, ja ihan komein tuloksin. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Kennelliiton Annie Liman taisi olla  kuvannutta eläinlääkäriä Kari Ventelää suurpiirteisempi. Mutta kiva tosiaan näin päin, että tulokset paranivat ensimmäisestä arviosta.

Luustopuolella kaikki on siis mainiossa kunnossa, mutta selkälihakset ne vain jaksavat kiukutella. Hiisin selkäkivut huomattiin ensimmäisen kerran noin 1,5 vuotta sitten ja niitä hoidettiin, mutta nyt näyttää siltä, että alaselkä ei ole koskaan kunnolla parantunutkaan.

Fysioterapeutilla olemme käyneet keväästä alkaen säännöllisesti ensin viikon ja sitten noin kuukauden välein, mutta joka hoitokerran välissä Hiisi menee jumiin. Outoa on se, että koira menee jumiin, vaikka emme edes harrastaisi jumittavia asioita.

Osteopaatilla olemme käyneet kerran. Kaiperla totesi yhdellä vilkaisulla, että koira on jumissa, sen alaselkä on kipeä ja takapään lihakset ovat eri paria. Jumit ovat siis jatkuneet pitkään, ja alaselän kipeydestä on tainnut tulla pysyvä olotila. Oma silmäni on niin tottunut Hiisin  outoon liikkumiseen, että en varmaan edes enää tiedä, miltä normaalisti liikkuva koira näyttää.

Kaiken kaikkiaan todella turhauttavaa. Tässä eräänä päivänä tajusin, että Hiisi ei koskaan kulje käyntiä. Jos vauhti hiipuu niin, ettei voi ravata, se vaihtaa hitaaseen peitsaukseen ja kävelee kamelikäyntiä peppu keinuen. Peitsaus puolestaan rasittaa selkää entisestään.

Nyt yritämme taas kokeilla uusia jumitusta helpottavia juttuja. Vältämme siis seuraavaan fyssarikäyntiin saakka käyntiä, vauhdikkaita treenejä ja autossa odottelua. Back on track -takkia ollaan pidetty kotona kuuriluonteisesti joka päivä, ja treenipuolella Hiisi on saanut tehdä ainoastaan nenätyöskentelyä. Liikkumista se saa nyt harrastaa 95-prosenttisesti vapaana, ja remmilenkit tehdään rennossa ravissa. Alkuviikosta mennään kokeilemaan akupunktiota, loppukuusta on fyssari ja ensi kuun alussa taas osteopaatti. Plääh.

Tuntuu siltä, että selkäjumien syy on vihdoinkin selvitettävä ihan kunnolla, jotta niitä pystytään sitten jatkossa ehkäisemään ja hoitamaan paremmin. Kovin on turhauttava tilanne. Toisaalta tekisi mieli harrastaa kaikenlaista, kun koira kuitenkin omaehtoisesti liikkuu reippaasti. Toisaalta tiedän, että tämä koira ei välttämättä himmaile, vaikka liikkuminen tekisikin kipeää. Toivottavasti maanantain akupunktio ell Jaana Kekin luona toisi jotain valaistusta siihen, mitä nyt kannattaa tehdä ja mitä ei.

Reenejä ja luustokuvia

Kääk! Ehti jo kertyä niin paljon raportoimattomia treenejä varastoon, että iski kirjoittajan ahdistus. Sanotaan nyt sitten vaikka, että reenirintamalla menee ihan kivasti.

Esineruudusta on tullut meidän uusi valopilkku. Motivaatio on mainio ja intoa piisaa, mutta ei me silti vielä kisakunnossa olla. Haku on tuttua tahkoamista. En jaksa selostaa.  Jäljen janoissa tulee onnistumisia ja epäonnistumisia. Ehkä kokonaisuutena kuitenkin parempaan suuntaan ollaan menossa. Tokossa/tottiksessa Hiisi unohti parien seisomistreenien jälkeen liikkeestä maahanmenon kokonaan… Seuraamiseen sen sijaan ollaan saatu vähän lisää kestävyyttä ja aktiivisuutta. Jälkeä aion tehdä koko syksyn ja ensi talven asfaltilla, eli kallistutaan treeneissä ID-jäljen puolelle ja rakennetaan ajatusta yhdellä hajulla pysymisen suuntaan.

Hiisi luustokuvausreissulla rauhoituksesta heräämisen jälkeen.

Tänään käytiin Kankaanpäässä Ventelällä otattamassa Hissun viralliset lonkka- ja kyynärpotretit.

Jatkuvan ristiselkäongelman takia pyysin kuvaamaan selänkin. Ruodossa ei ollut mitään huomauttamista, joten jatketaan edelleen pähkäilyä pehmytkudospuolella, ja seuraavana kokeilussa on akupunktio.

Ventelä arvioi, että lonkista toinen on A ja toinen B tai sitten molemmat ovat B. Kyynäristä toinen oli nollan ja ykkösen rajatapaus, toinen selkeä ykkönen. Tässä parit aika ronskisti rajatut fotot.

Muistaakseni se parempi kyynärä.

Huonompi kyynärä.

Hieman vinossa asennossa otettu lonkkakuva.

Suorempi lonkkakuva.

Älyttömän vaikea on noista luustokuvista sanoa yhtään mitään. Sen nyt periaatteessa tiedän, että kuvissa kiinnitetään huomiota lonkkamaljan syvyyteen, lonkkanivelen löysyyteen, maljan ja reisiluun pään muotoon sekä mahdolliseen nivelrikkoon.

A-lonkassa ei saa olla muutoksia, ja nivelpinnat ovat yhtenevät. B-lonkka saa poiketa A:sta niin, että  B on joko 1) todella tiivis, mutta vähän matala tai 2) syvä, mutta hieman löysä. Jos se poikkeaa enemmän, tulos putoaa C. C on tulos myös silloin, jos nivelessä esiintyy rikkoa.

Ai niin, ja sitten vielä ihan mittaamalla mitataan se lonkkamaljan syvyyttä kuvaava Norbergin kulma, joka ihanteellisessa A-lonkassa on 105 astetta, B:ssä lähes ja C:ssä enää 100. Enää tarttis selvittää, miten se mitataan… Ainakaan nopeasti googlettamalla en löytänyt.

Arviointi onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty =). Mielestäni tuo Hiisin oikea lonkka on ainakin selvästi vasenta huonompi. Siltikin Ventelä puhui vain A:sta ja B:stä. C-kirjainta ei mainittu. Saapa nähdä, mitä Kennelliitto aikanaan lausuu.

Reenejä ja terveyttä

Hyvin jännää on kipittää kohti, kun yks tuijottaa kameralla.

Jos viime viikko otettiin rennosti, niin tällä viikolla onkin ollut tapahtumia. Jos vaikka terveysjutuista aloitetaan.

Maanantaina käytiin Kirsi-fyssarilla, joka taas hieroi ja käsitteli rankaa. Alaselässä edelleen kipeää, mutta Hiisi vastaa hoitoon hyvin. Torstaina ajeltiin Nurmijärvelle osteopaatti Maaria Kaiperlalle, joka sanoi heti, että selässä on pulmia. Hiisin lantio on vinossa, ja takapään lihakset ovat epäsymmetrisesti kehittyneet. Etupäälle tulee liikaa painoa, takapää ei mene liikkeessä kunnolla vatsan alle. Siitä kuulemma johtuu selän notko eli dippi. Kaiperla hoiti lantion seutua puolisen tuntia ja sanoi sitten, että eiköhän se siitä nyt ala suoristua. Aika jännää oli. Elokuulle varaillaan sitten seuraavaa aikaa.

Vaikka vaivoja selvästi on, niin Kaiperla oli tosi optimistinen ja sanoi, että näin nuorena ja keskeneräisenä nuo pulmat on helppo ratkaista. Funtsaili myös, että usein viriilien urosten selkävaivoihin liittyy eturauhasen ongelmaa, ja määräsi kolmen viikon kuurin jotain homeopaattisia troppeja, joita voidaan tilata Hakaniemen apteekista. Osa saattaisi myös vaikuttaa Hiisin kiihkeyteen tietyissä tilanteissa. En mitenkään erityisesti usko homeopatiaan, mutta en toisaalta myöskään usko, että se voi kauheasti haitata, joten taidan tilailla vähän pulsatillaa ja nux vomicaa.

Kovasti Kaiperla tykkäsi Hiisistä ja kehuikin sitä vuolaasti. Pää on kuulemma hyvin kaunis, ja silmistä näkee, että se on tosi vahva, itsevarma ja tervepäinen koira. Itsekin olen kyllä sitä mieltä, että Hiisillä on ollut jo pikkupennusta  saakka tosi kaunis, urosmainen pää. Ja onhan se toki muutenkin maailman paras ja hienoin koira, jos multa kysytään =).

Parit hakutreenit ollaan käyty. Maalimiesmotivaatio on hirmuinen, kuten myös vauhti. Yliheitolla mennään hienosti jo vaikka koko rata! Nenäkin on mainiosti auki koko ajan. Koira on siis super, mutta ohjaaja se vaan välillä kämmäilee. Aina pitäisi tietää, mistä lähettää ja tarkkailla koiraa ja huutaa se luo oikeaan aikaan ja vaikka mitä! Tosi haastavaa on tämänkin lajin opettelu, ja ainakin radiopuhelimet tarttisin! Tällä viikolla hoksasin myös, että Hiisin on vaikea lähteä tallatulta alueelta tallaamattomalle maalimiestä etsimään. Vesikoiratreeneissä aluetta ei tallata, ja Hiisin treeni kaipaa niin syviä pistoja, että joudutaan väkisinkin ulos muiden treeneissä tallaantuneelta alueelta. Se on vaikeaa. Pk-porukan treeneissä se irtoaa ongelmitta juuri niin syvälle, kuin aluetta on tallattu.

Esineruudussa käytiin kerran. Sielläkin kannattais nyt treenata syvälle uppoamista. Iloisesti ja kovalla sykkeellä Hiisi tekee töitä! Vireeseen ja työmotivaatioon olen todella tyytyväinen!

Jälkitreeni #8 tehtiin jokun iltalenkin yhteydessä. Voi miten Hiisi rakastaakaan jäljestystä! Tehtävänä oli jäljestää reilu 100-metrinen hakupiston muotoinen jälki, jossa oli kaksi suoraa kulmaa. Paikkana oli ruohopeitteinen aukea, ja ikää jäljellä reilu tunti. Kohtuullinen tuulikin kävi. Tyylikästä jäljestystä taas. Kulmat otettiin tarkasti: ensimmäinen askeltarkasti, toisessa mentiin hieman yli mutta koira korjasi nopesti.  Loppukeppikin nousi erittäin riemukkaasti!