Yolan rullailua ja Hiisin ryhmäpaikkis

Tänään karautettiin kotoisen kaaoksen keskeltä hallille ja oltiin reippaasti myöhässä. Jolpposen kanssa jatkoin targetille maahanmenoa välimatkaa ja suuntaa vaihdellen sekä kestoa lisäten. Hyvät häiriötkin saatiin, kun meidän puolella hallia oli viisi koiraa ja toisella puoliskolla treenattiin innokkaasti agilityä. Keston ja etäisyyden kanssa täytyy tehdä paljon lisää töitä. Herkästi nousee ylös, kun välimatkaa on kolmesta neljään metriä.

Tehtiin myös rullantuontitreeniä. Olisikohan tämä ollut Yolan viides tai kuudes rullantuontitreeni. Tällä kertaa tehtiin vain kolme toistoa, joissa meidän Kerttu maalimiehenä. Treenikaveri oman koiransa kanssa köllötteli Kertun vieressä jutustellen. Ihan hyvä määrä häiriöitä siis. Ensimmäisellä yrittämällä homma meni pieleen, kun mokasin ja unohdin kissan märkäruokaa lähelle rullaa. Köllöttelijäkoira myös ihan pikkuisen murahti. Yola otti kuitenkin rullan ensihämmennyksestä huolimatta ja oli sitä minulle tuomassa heti kun nappasin herkut pois sen ulottuvilta. (Kissan märkäruoka siis selvästikin on sille iso häiriö.) Toisella kerralla meni muuten hyvin, mutta rulla putosi suusta parikymmentä senttiä liian aikaisin. Kolmannella kerralla saatiin ihan täydellinen suoritus, ja siihen lopetettiin.

Hiisi teki neljän koiran rivissä paikkamakuun. Vieressä toinen leikkaamaton uros, ja pojat eivät luonnollisestikaan mitään sydänystävä ole. Eivätpä toisiaan provosoikaan, mutta haluan olla näissä jutuissa mieluummin liian huolellinen kuin huoleton. Hiisi teki taas onnistuneen paikkamakuun. Muutaman kerran vilkaisi sivulle, mutta katse palasi nopeasti minuun. Ei haisteluja, levottomuutta tai lonkalle pudottautumista, pelkkää sfinksiä. Lähellä toki olin ja palkkailin paljon, kun oli taas vähän uusi tilanne. Onnistunut treenikerta Hiisinkin osalta. Se ei päässyt tekemään paikkiksen lisäksi muuta ja oli siitä selvästikin hieman pahoillaan.

Hakua Tampereella & Vantaalla, TOKOa Veikkolassa

Lauantaina käytiin vierailemassa Pirkanmaan vesikoiraporukan treeneissä, jotka oli ihanasti järkätty ihan meitä varten <3. Päätin vähän turhankin rohkeasti tehdä Yolan kanssa pari rullatreeniä irtorullilla. Alla oli vain muutama toisto meillä kotona sisällä, joten epäilin, että mitähän siitäkin tulee. Välimatkaa oli jokunen metri. Kovasti innolla se lähti, mutta kun olisi pitänyt ottaa rulla suuhun, niin alkoi aikamoinen kiemurtelu, tanssi ja säätö :D. Viisi toistoa taidettiin tehdä, mutta onnistumisprosentti ei ollut huima. Olisikohan yksi täydellinen suoritus ollut joukossa, loput enempi tai vähempi sähläämistä. Pääasiassa hankaluuksia tuotti rullan ottaminen ja pitäminen suussa heti noston jälkeen. Lisätreenin tarvetta siis oli, joten jatkettiin harjoituksia maanantain ylimääräisellä tokoiluvuorolla. Hyvin meni siellä, joten ehkä kokeillaan taas ulkonakin.

Hiisi sai tehdä pienen partiointikierroksen. Sille olin pyytänyt kaksi maalimiestä, jotka oli sijoitettu korkealle. Ensimmäinen oli kiven päällä, toinen ison juurakon päällä. Toinen oli maastoutunut niin hyvin, että en millään meinannut otsalampun valossa erottaa ihmistä juurakon päältä. Hyvin meni treeni kaiken kaikkiaan. Alussa Hiisi oli turhan kiinnostunut aiemmin treenanneiden koirien jäljistä, mutta kun ihmisen hajua tuli nokkaan, niin fokusoitui hyvin itse asiaan.

Maanantaina käytiin hallilla tokoilemassa, kun kaveri oli ottanut vuoron itselleen ja kaipasi pientä koirahäiriötä. Yolan kanssa tehtiin perusasentotreeniä, tuo yllä mainittu rullatreeni sekä targetille maahanmenoa sekä maahanmenon kestoa. Kivasti meni.

Hiisin kanssa tein seuraamista. Tällä kertaa siis käännöksiä, peruasentojen oikean paikan hakua, juoksua, vähän paikkamakuuta ja yksi liikkeestä maahanmeno. Loppuun vielä kaksi vauhtiluoksetuloa. Höntsäilymielellä oltiin. Tekemistä on edelleen perusasennon oikeassa paikassa, varsinkin jos käännyn itse vain vähäsen (max 45 astetta). Suoraan edestä ja suorasta kulmasta se löytää hyvin oikean paikan. Tosin suoraan edestä tullessa saisi tulla sivulle nopeammin. Jostain syystä se alkaa helposti perusasennossa tarjoilla maahanmenoa, jos vain seistään. Sitä pitää muistaa työstää. Kuvittelee ehkä tulevaksi paikkamakuuta/kaukoja tms. Seuraamisissa oikeaan kääntymisissä saisi pysyä paremmin mukana.

Tässä pari pätkää Hiisin touhuista. Seuruuta, käännöksiä, maahanmenoa, maassa odottamista ja muuta pientä piperrystä.

Tiistaina Hiisi teki iisin hakutreenin Petikossa. Uusi paikka, kaksi maalimiestä noin 50 metrin välein. Alueelle mennessä nuuskutteli taas antaumuksella pissat tien vierestä, mutta metsän puolelle mentäessä keskittyi hyvin. Ei mitään älytöntä vauhtia pitänyt, kun alla oli rankka lumihankilenkki. Ilmaisut hyvät, irtoaminen hyvä, koira kaiken kaikkiaan hyvin. Maalimiehet olivat ennestään ihan vieraita tyyppejä. Olin ohjeistanut mm:t olemaan passiivisia, kunnes toisin sanon. Näytöllä odotin, että Hiisi peruutti, minkä jälkeen palkat maalimiehille ja saivat palkata. Hyvin toimii siis kokeenomainen maalimieskäytös. Ensi treenissä pitää muistaa antaa palkat jo ennalta.

Jolpin rullailmaisun & noudon alkeita

Joku tovi sitten kokeilin, miten Yolalta lähtisi nouto sujumaan. Kotona vähän sheippailin, ja kuudella naksautuksella sain sen tuomaan minulle lattialta esineen lyhyen matkan päästä. Sen jälkeen jätin kuitenkin noudon odottamaan inspiraatiota, joka heräsikin, kun tajusin, että Yolan hakumetsähallinnan ja meidän hakuyhteistyön kannalta ilmaisusta (ja noudosta) saattaisi olla suurta hyötyä. Eilen kokeilin sekä kapulalla että ilmaisurullalla, että miten noutoa kannattaisi lähteä rakentamaan. Aluksi Yola tarjosi hyvinkin sitkeästi maahanmenoa ja kuonokosketusta, joten hetkinen siinä meni, että sain sen ottamaan esineen suuhunsa.

Melko mutkattomasti lähtee varmaan noutokin sujumaan. Ainoa harmillinen juttu oli, että Yola mälvää noutokapulaa ihan kamalasti. Jotenkin olin mielessäni kuvitellut, että lintukoiralla rauhallinen pito tulisi ilmaiseksi :). No, joka tapauksessa ote on todella rauhaton, ja koira pyrkii jatkuvasti siirtämään kapulaa suussa väärään paikkaan kohti takahampaita. Pehmeän rullan kanssa ote on onneksi huomattavasti rauhallisempi. Lisäksi mälväys väheni selvästi, kun koira oli liikkeessä esim. rullaa noutaessa.

Treenattiin sitten erikseen kapulan pitämistä, nostamista maasta, minun suuntaani tuomista ja irrottamista. Rullan kanssa otin ensin muutaman noudon lattialta ja sitten annoin rullan Jarkolle käteen. Otettiin pari toistoa niin, että tehtiin koko ketju: lupa lähteä ”etsimään”, rullan ottaminen maalimiehen kädestä, tuominen minulle, irrotus (palkkasin irrotuksesta pienesti) ja näyttö (näytöllä mm:ltä iso palkka). Ilmaisun ajattelin kouluttaa melko lailla samalla tavalla kuin Hiisille aikanaan. Tässä kohtaa tykkään ajatuksesta, että pääsen kouluttamaan toista koiraa samalla systeemillä kuin ensimmäistä. Nyt tiedän jo melko hyvin, millainen matkasta on tulossa ja mitä haasteita voi olla edessä, joten ehkä osaan ennakoida ja ehkäistä potentiaalisia ongelmiakin paremmin.

Erikoinen eläinkoe

Ihme ja kumma! Tällä viikolla kävi ensimmäistä kertaa niin, että Hiisi oli takapihatreeneissä tokoiluvireeltään juuri sellainen kuin mielikuvieni ihannekoira on. Sähäkkä, superenerginen, salamannopeasti reagoiva, kontaktinhakuinen. (Siis ei se harhailevakatseinen virkamieslaama, jonka kanssa olen tottunut turhautumaan.) Treenaaminen oli kerrankin ihan järisyttävän kivaa! Minulla oli huikean hauskaa ja koiralla ainakin tuplasti niin kivaa! Siis WTF?!?

Sateenkaaren päästä löytyy löllykkä <3.

Aloin tietysti vaivata aivonystyröitäni oikein tosissani ja pohtia, miten ihmeessä tähän on päästy. Mikä meidän elämässä on nyt erilaista kuin aiemmin? Aiemmin ollaan elelty aika aktiivista elämää. Treenailtu kerran tai pari viikossa koiran rakastamia maastolajeja, ulkoiltu paljon ja tehty pitkiä retkiä pitkin metsiä. Siinä sivussa pientä tokoilua tai tottistelua. Mikäs nyt sitten on muuttunut?

Ollaan reilu kuukausi sitten muutettu, ja uudet treenikuviot puuttuvat vielä, joten kaikki metsälajit ovat olleet tauolla. Pari kuukautta olen ollut melkein koko ajan kipeänä, joten koiran ulkoilut ovat jääneet aiempiin tottumuksiini verrattuna suorastaan nolostuttavalle tasolle: kolme tai neljä hihnassa köpöteltyä pissakakkakierrosta, eli säälittävää hihna”liikuntaa” noin 30-45 minuuttia päivässä. Jaksamiseni mukaan räpellän gradun kimpussa, ja näkymätön koira nukkuu, lepää, nukkuu, raottaa toista silmää ja tuhisee unissaan.

Ei puhettakaan, että koirasta ulospäin näkisi, että elämän yleinen tylsyys jotenkin vaivaisi sitä. Ainoa asia, jossa sen huomaa, on yhtäkkiä löytynyt into tehdä minun kanssani asioita. Se vähä, minkä sille nyt tarjoan, otetaan vastaan suorastaan ylitsevuotavalla onnella ja kiitollisuudella.

Maanantaina teetin sillä liikkeestä seisomisia ja maahanmenoja, ja ne olivat tismalleen sellaisia kuin omassa päässäni oleva ihannesuoritus. Ei kerta kaikkiaan mitään parannettavaa. Ennen treeniä koira oli aivan hepulin partaalla ja suorastaan kupli intoa. Kun sanoin, mitä tehdään, sen itsehillintä oli täydellistä, se kuunteli hyvin, teki ihan mielettömällä asenteella suorastaan ihastuttavia suorituksia. Sitten vielä paikkamakuuta leluilla häirittynä. Härnäsin tosi pahasti ja sainkin huijattua sen pari kertaa sinkoamaan, mutta neljällä toistolla ja päättäväisellä palautuksella oppi, että maassa on pysyttävä ja palkka tulee siitä.

Onpahan kerrassaan omituinen elukka! Kai tämä sitten vain luonnostaan on niin vähäenerginen yksilö, että se on pakko melkein tylsistyttää kuoliaaksi, jos haluan saada sen innostumaan tokoilusta tai tottiksesta? Toisaalta on huikean ihanaa nähdä, että pystyn saamaan koiran toimimaan tosi kivasti. Toisaalta tuntuu vähän kurjalta, että kaikki hauska pitää viedä koiran elämästä, jos haluan saada sen tekemään hyvää tottista. Onpahan vähän ristiriitaiset tunnelmat :O.

Lisää reenii ja tättärää

Heti kun tulee päivityksiin pidempi tauko, niin pulassa ollaan. En muista enkä ehdi tänne kaikkea vuodattaa, mutta ihan hyvissä treenifiiliksissä ollaan taas =).

Ollaan treenattu vähän kaikkea sillain sopivasti, ja testailin siinä sivussa pikkaisen Hissukan hermojakin. Maanantaina nimittäin treffasin pk-kamuja aamutottisten merkeissä. Siinä sitten kahviteltiin, herkuteltiin treenikaverin jälkikoularin kunniaksi ja painuttiin tietty metsään jälkiä polkemaan. Jäljeltä mentiin vielä illaksi rakennusetsintään etsimään pari ukkoa. Olin Hiisiläisen kanssa reissussa siis koko päivän aamukasista puoleenyöhön, ja se osoitti kerrassaan mainioita kisakoiran hermoja. Kaikki treenihommat se hoiti sataprosenttisesti keskittyen ja väliajat otti rennosti lepoa autossa. Ainahan se on autossa tosi rauhallinen ja käytännössä vain nukkuu tai köllöttelee, mutta tulipahan nyt testattua tällainenkin extreme-päivä. Nou worries. Sehän todistetusti vetää lonkkaa, vaikka IPO-äijät treenais ja paukuttelis vieressä.

Tässä muutama kommentti laji lajilta.

Metsäjälkiä ollaan tehty nyt huikeat kolme tai neljä tänä keväänä. Jokainen on mennyt niin nappiin kuin ikinä, ja olen ihan perhanan ylpeä elukastani. Yhdellä jäljellä kävi jopa niin, että jäljelle oli osunut jonkun metsäkanalinnun pesä, johon Suuri Saalistaja sitten nenä edellä törmäsi. Mammalintu lähti tietty loikkimaan karkuun, ja minä karjaisin keuhkojen pohjasta että EI. Ja mitäs tekeekään Suuri Saalistaja?! Noh. Se katsahtaa kanalinnun perään, laskee kuononsa maahan, jatkaa ihmisjäljen jäljestämistä ja nostaa kepin parinkymmenen metrin päästä. Ah, tää on niin hunajaa <3. Ennenkin olen hehkuttanut, mutta luotto Hiisiin jäljestäjänä on tällä hetkellä todella kova.

Hakua treenataan edelleen kerta (joskus jopa kaksi) viikkoon. Maalimiesmotivaatio on tosi hyvällä tolalla, mutta Hiisin mukavuusalue on minusta noin 3o metrin säteellä. Jos hajua ei tule sen nokkaan 30 metrissä, en saa koiraa uppoamaan takarajalle ilman apuja. Hajun saatuaan se irtoaa kyllä kevyesti 100 metriä ja varmaan enemmänkin. Rakennusetsinnässä nähtiin, että sen maalimiesmotivaatio on oikeasti tosi kova. Tarkkuus, huolellisuus ja työmoraali olivat uusissa, haastavissa olosuhteissa tosi korkealla.

Jos jotain saisin valita Hiisiin lisää, niin vähän rohkeampi ja toimintakykyisempi se saisi uusissa, oudoissa tilanteissa olla. Pieni tuumaustauko ja tilannearvio ennen toimintaan ryhtymistä on ollut sille tyypillistä käytöstä pennusta saakka. Rakennusetsinnässä se esimerkiksi hämmentyi isoreikäisissä ritiläportaissa ja palasi parin askelman jälkeen takaisin alas. (Ritilöiden reiät olivat tosin niin valtavat, että tassut upposivat niihin jopa vähän kipeän näköisesti.) Normielämässä meillä ei ole koskaan ollut ongelmia minkäänlaisten alustojen kanssa, mutta ehkäpä outo paikka vaikutti asiaan (Tai sitten tassuihin tosiaan sattui, mistäs näistä tietää.). Samoin kävi pyörällisen alustan kanssa, jolle Hiisi yritti pari kertaa nousta, jotta pääsisi maalimiehen luo. Kun alusta luisti muutaman kerran koiran alta pois, uskallus ei riittänyt enää yrittämään kovemmin, vaan koira päätyi luovasti ilmaisemaan maalimiehen maahanmenolla parin metrin päästä. Toisaalta siinäkään tilanteessa Hiisi ei kadottanut toimintakykyään, vaan keksi itsenäisesti toisen tavan suoriutua tehtävästä. Koska rullaa ei ollut kaulassa, Hiisi valitsi ID-esineistä tutun ilmaisutavan eli maahanmenon. Oli kyllä ihan hauska nähdä, kun se tuumaili ja keksi sitten ratkaisun =).

ID-purkkirata ja esineruutu ovat olleet viime ajat vähän vähemmällä treenillä ja se näkyy. Kun treenattavia lajeja on paljon, Hiisi selvästikin unohtaa ne tuoreimmat opitut asiat nopeasti. Treenitaukojen jälkeen ei tarvitse onneksi aloittaa ihan alusta, mutta jonkinmoinen askel taaksepäin on aina otettava. Tätä samaa tapahtui meille myös tokoliikkeiden kanssa, kun Hiisi ehti parin viikon treenitauon jälkeen unohtaa liikkeet, jotka aktiivisella treenikaudella osasi hyvin. Unohdukset eivät siis varsinaisesti tulleet yllärinä, koska näitä sattuu, kun treenataan yhtä aikaa paljon eri juttuja, jotka kuitenkin ovat keskenään vähän samanlaisia.

Tottis oli vähän aikaa tauolla kokonaan, kun koiran matala vire ketutti ohjaajaa. En halunnut treenata kettuuntuneena, joten pikku tauko oli ihan paikallaan. Juha Korrin sunnuntaisen viettiseminaarin jälkeen innostuin aloittamaan vireennostokuurin, joka onkin alkanut ihan kivasti. Sen jälkeen tarvitaankin sitten varmaan vireen kannattelukuuri… Tänään mietin, että olen ehkä treenannut jo vähän liikaakin pk-kentillä, kun Hiisi poloinen näyttää mun silmissä melkein laamalta. Silmä on vaivihkaa tottunut astetta vietikkäämpään tekemiseen, ja huomaan puolisalaa toivovani koiraan lisää moottoria tai ainakin vara-akun :O. Mikä hurrrja ajatus! Mutta hirveän rakas Hiisi on siitäkin huolimatta <3.

Tänään kokeilin piruuttani tokoilla hieman. Tempaisin ihan hihasta liikkeestä seisomisen, liikkeestä maahanmenon ja ALO-hypyn. Näitä ei olla tehty varmaan pariin kuukauteen. Mutta mitäs ihmettä?! Hiisihän veti hienosti ja oli ihan kärryillä koko ajan. Paikkamakuukin on niin hienolla tolalla, että jotain mölligeimejä voisin uskaltautua tutkailemaan.

Huh! Kamalan pitkä epistola tästä taas tuli.

Rullailmaisuja ja tokohinkutusta

Eilen Hiisi sai etsiä kaksi maalimiestä Niihaman sähkölaitoksen alueelta. Ilmaisut ovat viime aikoina menneet niin mukavasti, että päätin yhdistää ne etsintään. Molemmat maalimiehet varustettiin siis irtorullin. Nyt  Hiisi oli jotenkin taas ihan täpinöissään, kun ei oltukaan metsässä vaan alueella, jossa oli paljon hauskoja piilomahdollisuuksia.

Eka mm oli sijoitettu rakennuksen ovisyvennykseen ja puettu vitivalkoiseen suojahaalariin, jotta näyttäisi ehkä koiran mielestä vähän oudolta tai jännältä. No ei näyttänyt, vaan Hiisi otti hyvin rullan ja lähti epäröimättä tuomaan sitä minulle. Kun en heti kumartunut vastaanottamaan rullaa, koirapa täräytti oikein tomerana rulla suussa sivulle istumaan ja juhlallisesti luovuttamaan. Toisen maalimiehen hajut liikkuivat ison puukelan takaa ja kahden rakennuksen välissä sen verran jännästi, että tarkennuksen kanssa piti vähän tehdä töitä, mutta hyvin Hiisi senkin paikansi. Sama rullan tuonti perusasentoon toistui taas, eli Hiisi taisi vain keksiä, että tää kuuluukin varmaan tehdä näin. Tosi kivalta näytti =).

Maanantain ohjatussa tokossa treenattiin takapään käyttöä ja noutoa. Jos vire on kohdallaan, niin Hiisi osaa tehdä tosi näyttävät käännökset sekä vasemmalle että vasemman kautta kokonaan ympäri. Ja niinhän se teki nytkin. Treenailtiin ihan temppuna kääntymistä niin, että minä pyörin pelkkää oikeaa jalkaa siirtämällä vastapäivään ja koira siirtyi koko ajan sivulla mukana takapäätä käyttäen. Nyt pitäisi vielä opettaa kääntymisen signaaliksi se, että käännös on tulossa, kun minä käännän päätäni vasempaan tai oikeaan.

Noudossa ollaan viime ajat tehty pelkkää vauhtinoutoa, koska haluaisin siihen vähän paremman asenteen. Hiisi lähtee innokkaasti kyllä, mutta vilkuilee usein kapulalle mennessä ympärilleen. Joskus on myös käynyt niin, että on kyllä mennyt lujaa kapulalle mutta kapula on jäänyt, kun lähellä on ollut joku hemaiseva naaras, jota on halunnut mennä katsomaan. Olen siis halunnut rakentaa tähän sellaista asennetta, että mielessä on vain ja ainoastaan kapulan hakeminen. Nytkin ekalla kerralla vilkaisi ympärilleen ennen kapulan nostoa. Mitä lie tsekkaili, mutta todella ärsyttävää. Toisella kerralla oli mielessä vain kapula, mutta tokihan sitä piti mennessä vähän töniä. Meillä on siis varmaan seuraavaksi edessä pieni kapulan saalistusongelma =O.

Sunnuntai-illan tokot

Iltatreeneistä videomatskua.

Aloitus ruutuun menolla niin, että herkkupurkki odotti ruudussa. Alle viisi kertaa ollaan kaiken kaikkiaan ruutuun menoa treenattu ja ideana on ollut vahvistaa vauhdikasta menoa ruudun keskustan tuntumaan. Hyvin Hiisi jo bongaa ruudun ja haluaisi sinne oma-aloitteisestikin mennä.

Sitten molemmat jäävät. Alkuseuruut muuten ihan ok, mutta ekat askeleet Hiisi seuraa pää matalana. Jatkossa siis lisää palkkoja perusasennosta sekä ekasta ja tokasta seuruuaskeleesta. Itsekin voisin lähteä rauhallisemmin liikkeelle. Jäävissä oli ihan varman oloinen koira. Seisomisessa on vielä aika rankka käsiapu, jonka näköjään annan vähän isompana kuin oli tarkoitus :O. Siinä on välillä ollut pientä steppailua, joten palkkasin ensimmäisen kerran hyvästä odottamisesta, toisella kerralla perusasennosta. Maahanmenossa ei apuja, vapautus maasta.

Hypyssä näkyy pientä epävarmuutta (hitautta) ja taipumusta hakeutua vinoon esteen taakse. Hyppyyn varmaankin tarvitaan lisää toistoja ja niiden kautta varmuutta sekä koiralle ajatusta siihen, että oikea paikka on suoraan esteen takana. Ehkä pieni vauhti-/suuntakuuri kosketusalustan kanssa olisi paikallaan.

Toinen ruutuun meno tehtiin niin, että ruudussa ei ollut palkkaa valmiina. Vähän lötkömpää oli meno kuin ekalla kerralla. Kerittiin tosin siinä välissä jo kaikenlaista touhutakin, eli ehkä Hiisi alkoi jo vähän väsähtää.

ID-juttuja

Minulle alkaa pikku hiljaa alkaa hahmottua ajatus siitä, mitkä harrastuslajit ovat meille ne tärkeimmät. Meillä on lähitulevaisuudessa edessä muutto pääkaupunkiseudulle, joten uudet huudit rajoittavat varmasti touhuiluja. Päälajeiksi ovat nousemassa vähän yllättäen ID-jälki ja TOKO. Hajuerottelua ja ID-jälkeä on helppo treenata vaikka keskellä keskustaa, joten metsäjälki saa jäädä taustalle. Lisäksi ID-jäljen harrastajia on etelässä paljon enemmän kuin meidän nykyisillä kotinurkilla. Treeniseuraa ja -paikkoja luulisi siis löytyvän.

Taustalle on jäämässä myös haku, joka kiinnostaisi minua huomattavasti enemmän kuin koiraa… Kyllä sen vaan Hiisistä näkee, että palava into pk-hakuun puuttuu. Pk-puolella koiran tekninen osaaminen on tärkeää, eikä pistotyöskentelyn harjoitteleminen saa Hiisiä syttymään. Hiisi tavallaan suorittaa hakua. Se osaa tehdä asiat teknisesti tarkasti ja hyvin, mutta intohimo asiaan puuttuu. Toki osansa on myös ohjaajan kyvyssä keksiä innostavia harjoituksia. En varmaankaan ole osannut.

Toisaalta taas tosi haastavissa paikoissa Hiisin tekeminen on aivan eri maailmasta. Esimerkiksi pari viikkoa sitten tehdastreeneissä nähtiin jotain aivan muuta kuin metsässä. Hiisi oli suorastaan liekeissä, kun maalimiehiä pääsikin etsimään jännittävistä umpipiiloista ja sokkeloisista halleista kuormalabyrinttien keskeltä. Välillä työskenneltin pimeässäkin, ja koira sai pujotella pimeissä, ahtaissa väleissä. Sopivan suuret haasteet ja mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn ovat siis niitä juttuja, joilla Hiisi sytytetään. Toivottavasti päästäisiin ainakin silloin tällöin treenailemaan myös hakua ja pitämään sitä taitoa yllä. Ehkäpä pk-lajit odottavat meitä vielä jossain tulevaisuudessa.

TOKOssa ja ID-jäljestyksessä nautin erityisesti molempien lajien monipuolisuudesta. On niin paljon pieniä palasia, joita voi treenata ja hioa aina paremmiksi. Lisäksi ID:ssä kiinnostaa lajin haastavuus ja kaikki ne sovellukset, joita perustekniikoita hyödyntämällä voi kehittää.

Tässä pikku videonpätkä Hiisin hajuerottelusta. Annoin ensin koiralle ”lähtöhajun”, eli koira sai haistaa purkkia, jossa oli etsittävän ihmisen haju. Sen jälkeen vapautin koiran etsimään samaa hajua ympäristöstä. Tässä treenissä matolla oli viisi samanlaista hajulappua, joista vain yhdessä oli hajua. Videolta näkee hyvin sen hetken, kun koira tajuaa haistaneensa oikeaa hajua. Keskivertokoiralla hajun matkareitti kirsun päästä aivoihin on 30 cm pitkä. Sen vuoksi koiran reaktiossa on pieni viive. Reaktion nopeuteen vaikuttavat esimerkiksi koiran viretila, keskittyminen ja ympäristön häiriöt.

Ahaa-elämyksiä ja oivalluksia

Viime viikkoina olen kokenut koiraharrastusten parissa hienoja oivalluksen hetkiä. Varsinkin tokossa Hiisin työskentelymotivaatio ja sen ohella myös häriöiden sietokyky ovat nousseet aivan uudelle tasolle ja saaneet pohtimaan, mitä häiriöherkkyys Hiisin tapauksessa oikeastaan tarkoittaa.

Hiisi on pennusta saakka ollut aika itsenäinen, ja sillä on ollut erinomainen paineensietokyky. Kovin pehmeä koira se ei ole, koska kurjat kokemukset eivät selvästikään jää painamaan sen mieltä. Myöskään minun jännittämiseni tai kiukustumiseni ei näy Hiisin toiminnassa mitenkään.

Ohjaajan epäsuosioon joutuminen ei siis ole aiemmin ollut koiran mielestä mikään kurja juttu. Hiisi ei myöskään ole mitenkään erityisen ahne, joten makupalat eivät ole olleet avain onneen. Leikistä se kyllä nauttii, mutta nenään tulviva haju tai joku muu kiinnostava asia voi helposti keskeyttää vaikkapa saalistusleikin. Lisäksi Hiisi on vilkas ja erittäin utelias koira, jolla on tarpeeksi rohkeutta ja itsenäisyyttä lähteä tutkimaan kaikenlaisten ärsykkeiden alkulähteitä. Monet näistä asioista näkyivät hyvin Hiisin MH-luonnekuvauksessa.

Hiisi on fiksu ja nopea oppimaan, mutta (ehkä juuri siksi) saman asian toistaminen ei kiinnosta sitä. En varmaankaan koskaan ole teettänyt sillä mitään harjoitusta kolmea toistoa enempää. Liikkeiden oppiminen ei varsinaisesti ole koskaan tuottanut ongelmia, vaan meidän pulmat ovat pentuajoista saakka olleet muualla.

Suurin haaste on ollut saada Hiisin energia valjastettua ohjaajan haluamaan käyttöön. Tokossa motivointiongelmat ovat ilmenneet siten, että koiran mielenkiinto on suuntautunut muihin koiriin ja kaikkiin mahdollisiin häriöihin, mitä vain ympäristö on meille tarjonnut. Häiriöitä olemme paljon treenanneetkin, mutta minusta on tuntunut siltä, että pelkän positiivisen vahvistamisen avulla edistystä ei tapahdu. Tokossa häiriöherkkyys jatkui siitä huolimatta, että treenasimme vuoden ajan vaihtuvissa treeniporukoissa. Samaan aikaan jälkiharjoitukset sujuivat aivan mainiosti, eikä mikään häiriö keskeyttänyt koiran työskentelyä. Lopulta päädyin siihen, että häiriöherkkyys tokossa on Hiisin kohdalla läheistä sukua asenneongelman kanssa.

Arkihallinnan parantuminen on selvästi johtanut isoihin edistysaskeliin tokossa. Nyt Hiisiä on alkanut aidosti kiinnostaa yhdessä tekeminen ja jopa ohjaajan miellyttäminen. Jipii! Se tuntuu palkkautuvankin paremmin kuin aiemmin. Ratkaisu on löytynyt yksinkertaisesti siitä, että olen oppinut käyttämään sosiaalista palkkausta eli kehuja ja epäsuosiota treenitilanteissa. Kuulostaa tosi simppeliltä, mutta yllättävän vaikeaa on ollut löytää keino kertoa tehokkaasti Hiisille, että nyt olit tuhma, kun yritit karata toisen koiran luo. Älä OIKEASTI tee enää noin. Rauhallinen, vakavasävyinen ”puhuttelu” onneksi toimii Hiisille todella hyvin. (Tarkennuksena vielä, että epäsuosioon Hiisi joutuu vain tuhmuuksista. Ei siis silloin, jos koira tekee virheen tai on epävarma.)

Meillä on jonkin aikaa jo ollut käytössä törttöilyn nollatoleranssi treeneissä: Ei kentän haistelua, ei toisten koirien katsomista väärällä ilmeellä. Ei haahuilua metriäkään, vaan odotusajat vietetään käskyn alla makoillen tai kevythäkissä. Tokohommien aloitukseen on lisäksi aloitusmerkki, josta koira tietää, että nyt mennään tekemään hommia, vaikka mitään käskyä ei olisi annettu. Näin pystyn tekemään myös sellaisia treenejä, joissa koira itse aktiivisesti tarjoaa asioita.

Oikeista suorituksista ja hyvästä asenteesta Hiisi saa tietenkin hunajaiset kehut ja superpalkat. Ja simsalabim! Aiemmin niin vaikeat häiriöt (lattian hajut, ympärillä treenaavat koirat, ihanat ihmiset) eivät yhtäkkiä enää olekaan ongelma, vaan Hiisi keskittyy täysillä minuun ja yhdessä tekemiseen. Se jopa aktiivisesti pyrkii olemaan katsomatta muita koiria, jos houkutus alkaa käydä suureksi tai muut koirat ovat kovin lähellä. Jokohan me nyt vihdoin ollaan sopivan mustavalkoisella polulla =).

Ei tunari, vaan tunnari

Nyt on pakko blogauttaa vähän tunnarista eli TOKOn tunnistusnoudosta, koska olen niin iloinen meidän onnistumisesta siinä. Tunnarissa koira etsii kuuden samanlaisen puukalikan joukosta sen, jossa on ohjaajan haju. Koira siis käytännössä haistelee kalikat läpi, valitsee oikean ja tuo sen ohjaajalle.

Oikea ote

Aloitin tunnarin opettamisen oikeasta pitämisotteesta. Tunnarikapulat on tehty pehmeästä puurimasta, jota olisi tosi mukava rouskutella, ja niinhän Hiisi tekikin heti kun ensimmäistä kertaa sai legonsa iskettyä tunnariin. Asetin siis kapulan Hiisin suun etuosaan ja painoin ihan kevyesti kuonon kiinni. Saman tien kehuin ja palkkasin nakilla. Näitä tehtiin pari, ja seuraavaksi annoin Hiisin nostaa tunnarin lattialta. Palkkasin aina nopeasti, ennen kuin Hiisi ehti pyöräyttää kapulan suun takaosaan pureskeltavaksi. Sitten reenailtiin taas muutaman kerran kapulan pitämisotetta niin, että pidensin aikaa vähän kerrallaan. Tehtiinpä lopulta pari pientä noutoakin.

Piilotusleikkiä hangessa

Parin päivän harjoittelun jälkeen olin vakuuttunut, että Hiisi pitää tunnaria nätisti kevyellä otteella. Viime viikolla otin aina aamu- ja iltalenkille mukaan yhden tunnarikapulan. Ensimmäisellä kerralla annoin Hiisin haistaa kapulaa ja sanoin, että oma. Jätin koiran odottamaan ja tiputin kapulan hankeen. Palasin koiran luo ja sanoin taas ”oma”. Eihän se sana vielä tietenkään mitään merkinnyt, mutta Hiisi toki tiesi, mikä oli homman nimi. Luvan saatuaan se pomppasi etsimään tunnaria melkoisen sähäkästi.

Oikea vai väärä vire?

Kun lueskelin erilaisista tunnarin opettamistavoista, melkein joka paikassa korostettiin oikean viretilan tärkeyttä. Ohjeiden mukaan koiran pitäisi olla rauhallisen keskittynyt, koska ylivireessä se ei pysty haistelemaan. Mielestäni tämä ei Hiisin kohdalla niinkään pidä paikkaansa, koska se tekee paljon muitakin hajuhommia korkeassa vireessä. (Varaan toki oikeuden vielä joskus perua sanani ja katua katkerasti!)

Vaikka Hiisi aina ulkona pinkoi tunnarille tuhatta ja sataa, sen nenä ja aivot olivat skarppeina joka ikinen kerta. Aluksi annoin Hiisin nähdä, kun tiputin tunnarin hankeen. Lopulta piilotin kalikan salaa koiran touhuillessa muita ja potkin vieläpä vähän lunta kalikan päälle. Käskytilanteessa ”merkkasin” tunnarin sijainnin katseellani, ja poikkeuksetta Hiisi löysi sen nuuskuttelemalla.

Homman hoksaus

Kun Hiisi alkoi ulkona käyttää nenäänsä heti oma-käskyn kuultuaan, halusin siirtyä eteenpäin. Eilen otin siis treenihallille oman hajuiseni tunnarikapulan sekä muutaman sellaisen, joihin en ollut itse koskaan koskenut. (Tosin niitä oli säilytetty meillä kotona suljetussa pakasterasiassa.) Tässä on video meidän ekasta ja tokasta tunnarikerrasta, kun mukana on enemmän kuin yksi kapula.